Tällä kertaa kysynkin, että mikä on Madonnan paras elokuva? Laskin mukaan myös dokumentit. Ja tosta jäi joitain cameoita pois, koska ne eivät olisi mahtuneet mukaan.
Missä olet Susan on aina yhtä hurmaava ja - ah - niin kasari-henkinen. Madonna on niin ihana vaan siinä leffassa. Eikä hänen tarvitse edes näytellä!
Just näin, siispä multa kans äänet Missä olet Susan? -leffalle. Evita on kans lemppareista, koska se sai leffateatterissa aikoinaan mun ihokarvat pystyyn ja kyyneleet valumaan.
Truth or Dare pistää vieläkin jauhot suuhun. Siinä meillä Madonna viihdyttävämpänä, raflaavampana ja karismaattisempana kuin koskaan. Fiktiivisistä paras on Susan. Evita ei ole koskaan suuremmin sytyttänyt, se on niin raskassoutuinen ja pompöösi.
Oli pakko laittaa äänet I'm Going To Tell You A Secret:lle, kun se kertoo sentään Madonnan omasta elämästä ja miltä tuntuu olla kiertueella. Siinä on kaikenlisäksi myös Lourdes ja Rocco (he ovat niin ihania). Hauskaa on myös nähdä, miten Madonnakin jännittää lavalle menoa, vaikka on lavoilla pyörinytkin jo parikymmentä vuotta. En mie ainakaan ole ennen niinkään tullut ajatelleeksi, että Madgestakin se on sen verran jännää, että on pakko pyöriä vähän väliä vessassa ja syödä kamalasti väkeviä nameja! Ei sitä tule niinkään ajatelluksi ennenkuin itse näkee.
Olisin kyllä voinut laittaa ääneni Evitalle, kun se on niin ihastuttava elokuva.
Oikeastaan kaikki elokuvat, missä on Madonna, ovat ihania. En voi sanoa mitään Madonnan elokuvaa huonoksi, koska miulla ainakin riittää se, että Madonna vilahtaakin kamerassa, ja olen koko päivän onnellinen.
Edelleenkin olen Swept Awayn kannalla, olkoot muut mitä mieltä vaan!
...Kuten aikaisemmassakin threadissa koskien Madonnan elokuvia todettiin, Madonna on kuitenkin paras näytellessään joko itseään (lue: dokkarit) tai omaa persoonaansa lähellä olevissa rooleissa (esim. DSS). Esimerkiksi itse en pidä Evitaa mitenkään kovin onnistuneena.
Mutta annoin ääneni Whos That Girl- elokuvalle. Rakastan vain sitä elokuvaa, kun Madonna on niin hauska ja ihana siinä. Ja se tyyli ja kaikki... Toisena vaihtoehtona olisi ollut Truth or Dare. Uskon sadasti, että Madonna on tai oli juuri tuollainen luonnossa, millainen hän tuossa elokuvassakin oli.
Enpä ole itse vielä äänestänyt, joten nyt sitten äänestän. Tykkään tosi paljon Truth Or Daresta, puoliks sen takia, että se keskittyy Blond Ambition Touriin ja puoliks siks koska Madonna on oma ittensä siinä. Dick Tracy=Madonnan paras levy on epävirallinen soundtrack I'm Breathless, ja Madonna on tosi hyvä DT:ssä. Myös Evita on hyvä, niin kuin myös IGTTYAS. Omaa Luokkaansa oli myös ihan asiallinen elokuva, mutta tykkään siitä suurimmaks osaks This Used To Be My Playgroundin takia.
Tässä oli siis mun ehdokkaat. Pitkän pohdiskelun jälkeen päätän antaa ääneni Truth Or Darelle. Aivan mieletön dokkari!! Hyvänä kakkosena tuli Dick Tracy ja Evita, ja kolmantena IGTTYAS. nelosena Omaa Luokkaansa.
Ja vaikka tää ei tähän liitykkään, mun mielestä The Next Best Thing on varmaan Madonnan huonoin elokuva. En oikein ymmärrä sen juonta ja se loppuukin oudosti.
Edelleenkin olen Swept Awayn kannalla, olkoot muut mitä mieltä vaan!
Joo mä oon kanssa samaa mieltä. on monet muutkin hyviä mut oikeesti tää leffa on ihan turhaan haukuttu paskaksi. Swept Away on hauska, romanttinen ja koskettava samassa paketissa. Todella viihdyttävä elokuva.
__________________
2 re-invention, london
3 confessions, london
7 sticky and sweet, london, paris, tallinn, helsinki
Oma ääneni kallistui I'm going to tell you a secretiin juuri siksi, että se esittelee Madonnan kiertue elämää, myös Rocco ja Lourdes ovat hyvin suloisia . Toinen mahdollisuuteni oli ollut Evita, joka on aivan ihana elokuva, todella koskettava ja soundtrackin kappaleet ovat kauniita.
Olen niin kasari-fani, että kyllä ekalla sijalla on Missä olet Susan ja tulee varmaan aina olemaan. Toisella sijalla on Who`s that girl. A league of their own on myös mielestäni tosi hyvä, joskin Madonna on siinä sivuosassa. Neljännellä sijalla on varmaan Evita, jota en ole tosiaan nähnyt aikoihin.
__________________
Confessions Tour Paris 30.8 & 31.8 Live Earth London Sticky & Sweet Tour Tallinn 4.8 & Helsinki 6.8 MDNA Helsinki 12.8 Rebel Heart Tour Amsterdam 5.12
TheMaterialGirl95 kirjoitti: Ja vaikka tää ei tähän liitykkään, mun mielestä The Next Best Thing on varmaan Madonnan huonoin elokuva. En oikein ymmärrä sen juonta ja se loppuukin oudosti.
Mun mielestä The Next Best Thing on just ihana hellyyttävä romanttinen draama jossa on vakavasta aiheesta saatu mielenkiintoinen elokuva, ei turhan painostava. Madonnakin on mielestäni siinä onnistunut roolissaan, ei mitään ylinäyteltyä tai yliampuvaa. Mun mielestä ihan turhaan parjattu elokuva.
__________________
Every scar that you try to hide. All the dark corners of your mind. Show me yours and I'll show you mine. Let me love you from the inside out...