Millaisen matkan ajattelette tehdä konsertin yhteydessä? Ajotteko viipyö pidempäänkin, entä onko entuudesta tuttu paikka? Itsellämme ei ole mahdollista ottaa töistä vapaata muuta kuin perjantain )+ viikonloppu)eli aika lyhyt matka tiedossa. Mutta kyllä sekin kannattaa! :)
Onko teillä jo lentoliput hankittuna? Löysittekö halvalla? Entä missä hotellissa aiotte majottua? Kertokaa, jos teillä on hyviä vinkkejä!
Hanki hotelli mahdollisimman läheltä stadionia. Olin Roomassa viime kiertueella ja kun stadionilta 70.000 ihmistä rynnii ulos niin siinä taksin saaminen tai bussiin mahtuminen oli miltei mahdotonta. Metro (jolla ei pääse lähelle stadionia) menee roomassa kiinni muistaakseni jo klo 22. Meidän hotelli oli vielä kaiken lisäksi toisella puolella kaupunkia. Taksi onnistuttiin jotenkin ihmeenkaupalla saamaan kun oltiin kävelty noin 5km, joka ei ollut helppoa keikan jälkeen. Terminin aseman liepeillä on aika edullisia hotelleja mutta siitäkin matkaa stadionille aikalailla.
Olimme myös viime kiertueella Roomassa, ja onneksi todella älysimme majottua ihan stadionin viereen, taisi olla alle 1 km päässä. Sieltä oli toisaalta pitkä matka muuten kaupungille, mutta konsertti oli pääasia myös silloin, ja kun sitä väkimäärää katsoi, olimme kyllä kiitollisia hotellimme sijainnista. Nyt kun yritimme samaan hotelliin tai läheisiin hieman edullisimpiin, oli kaikki varattuja. Onneksi löysimme lopulta yhden hotellin aivan läheltä, "Farnsisna Hotel Rome", jossa oli vielä tilaa meillekin. Maksoi kylläkin aika paljon enemmän mitä olimme ajatelleet, mutta onhan sitä kiva nauttia kunnolla kun kerran sinne pääsee!
Huomasimme muutenkin, ettei Roomassa ollut hirveän helppo saada taksia. Kävelimme yhtenä iltana todella pitkään, eikä taksin taksia tullut vastaan... No, kunnon kengät mukaan, niin eikähän sitä pärjää!
Oletko itse lähdössä tällä kertaa Madonnaa katsomaan?
Cardiffin keikalle on jo liput mutta hinku olisi myös jonnekkin muualle vielä lisäksi. Jenkkilään tai toi Budva kuullostaisi aika eksoottiselta. Saas nähdä...
Moi!!! Eikö tosiaan ole muita Roomaan lähtiöitä!? Malttamattomana jo odotellaan syyskuuta... Me ollaan reissussa 5 yötä, yövytään kahdes eri hotellis, matka on jo maksettu, että sitä odotelles! Mä otin töistä palkatonta virkavapaata-onneks pomo oli niiiiin myötämielinen- Eikö tosiaan Rooman kokoses paikas kulje mitkään yleiset illalla/yöllä? On nimittäin useempi kilometri hotellille:( Toisaalta oon aatellu että meikä varmaan"leijuu" hotellille sen keikan jälkeen täpinöissään:)
Liput on keikalle ja kaverinkans liikkeellä, tarkoitus olisi lähtä to 4.9 ja takaisin ma 8.9 Kerkiäisi vähän katella nähtavyyksiäkin, mut tietysti madonna on pääasia tällä matkalla!