Madonna Foorumi - Finland

Members Login
Username 
 
Password 
    Remember Me  
 

Topic: HS:Madonnan vanhat hitit sytyttivät fanit Berliinin Olympiastadionilla

Page 1 of 1  sorted by
Express Yourself
Status: Offline
Posts: 1623
Date: Aug 31 00:19 2008

HS:Madonnan vanhat hitit sytyttivät fanit Berliinin Olympiastadionilla


Berliini.

Populaarimusiikin suurin tähti Madonna lauloi, tanssi, soitti kitaraa ja loisti Berliinin Olympiastadionin lavalla torstai-iltana.

60 000 lipun ostanutta katsojaa syttyi, kun juuri 50 vuotta täyttänyt supertähti lauloi vanhoja hittejään, mutta etenkin konsertin alkupuolta rasittivat tähden huhtikuussa ilmestyneen Hard Candy -levyn tuntemattomammat kappaleet.

Pohjoismaiset konserttijärjestäjät jäivät tällä kertaa tarjouskilvassa nuolemaan näppejään, joten fanien piti matkustaa vanhan Euroopan puolelle nähdäkseen idolinsa. Joukossa oli myös muutama sata suomalaista fania.


Tasan kaksituntinen rokkivetoinen tanssimusiikkiteos jakaantuu neljään puolen tunnin osioon, jotka toimivat vaihtelevalla menestyksellä.

Kosketinsoittaja Kevin Antunesin johtama 12-henkinen bändi soitti koko illan tiukasti, mikä selittyy kun tietää, että Madonna ja bändi treenasivat kiertuetta varten 653 tuntia.

Itse illan keskipiste oli kuitenkin kovimmalla koetuksella, ja Madonnan huonolla vokaalitekniikalla tuettu ohuehko ääni loppuikin ajoittain stadionin koleassa ulkoilmassa.


Konsertin aloittanut gansta-rapilla ja art decolla sävytetty Pimp-osio paljasti 25-vuotista taiteilijajuhlaansa viettävän Madonnan iän. Kuka enää haluaa nähdä 50-vuotiaan naisen ryskivän lavaa näytellyn seksuaalisen himon pauloissa?

Alkuinnostuksen jälkeen uudet rap-maustetut kappaleet lässähtivätkin pimenevään iltaan. Kuitenkin uusien biisien vauhdittajina toimineet vanhat hitit sytyttivät lähinnä 3050-vuotiaista faneista koostuneen monikansallisen yleisön liekkeihin.

1980-luvulle pyhitetty Old School -osa toimi paremmin.

Madonnan vuonna 1990 aidsiin kuolleen ystävän, kuvataiteilija Keith Haringin kirkasväriset grafiikat sykkivät valtavilla videotauluilla ja 16 tanssijan kasariliikkeet saivat vanhemman yleisönosan muistamaan sekä nuoruutensa että mustan rapmusiikin alkutaipaleen New Yorkin kaduilla.


Illan paras akti oli Gypsy-osio, jossa bändiin kuuluvat kolme romanimuusikkoa saivat yleisössä lanteet liikkeelle akustisvetoisella kansanmusiikillaan.

Voimakkaimman reaktion saivat aikaan kasarihitti La Isla Bonita sekä Evita-musikaalielokuvasta tuttu 1990-luvun herkistely You Must Love Me. Gypsy-osiossa Madonnan asukokonaisuus näytti jopa hetken lappalaiselta, mutta selitys väreihin löytyy Givenchyn nuoren suunnittelijan Riccardo Tiscin Peru-vaikutteista.

Konsertti päättyi kiihkeällä Rave-osuudella, jonka aikana hittien tahdissa hypittiin niin lavalla kuin Olympiastadionin kentälläkin. Teemoina olivat japanilaisen kulttuurin samurait, vesielementit sekä uskontoja yhdistävä rakkauden sanoma.

Kabbala-uskonnon valokeskeinen saarnaaminen videotauluilla sai kuitenkin varmasti monet miettimään, oltiinko nauttimassa rock-konsertista vai herätysjuhlasta.

Tärkeintä olivat yleisön mielestä kuitenkin biisit, jotka toimivat oivallisesti. Osion kohokohtina mainittakoon uuden levyn Devil Wouldn't Recognize You -slovari sekä konsertin päättänyt hikijumpasta käynyt tuorein tanssihitti Give It To Me.


Suurin osa yleisöstä poistui paikalta kahden tunnin taideteoksen jälkihiessä tyytyväisen näköisinä, koska lippusijoituksen tuottoprosentti tuntui olevan Berliinin torstai-illassa kohdallaan

linkki:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Madonnan+vanhat+hitit+sytyttiv%C3%A4t+fanit+Berliinin+Olympiastadionilla/1135239050350



-- Edited by ExtaticBoy at 00:21, 2008-08-31

__________________

GS-London
DWT-Paris
RIT-Paris
CT-London,Paris Hard Candy Promo show-New York
S&S-Berlin,London,Helsinki MDNA Berlin, Helsinki(GT)

Express Yourself
Status: Offline
Posts: 1623
Date: Aug 31 23:32 2008
Aivan loistava youtube-video Voguesta Berliinissä!Kirjoitan oman arvioni keikasta kunhan saan ajatukseni ja mielipiteeni show'sta selviksi ;)



__________________

GS-London
DWT-Paris
RIT-Paris
CT-London,Paris Hard Candy Promo show-New York
S&S-Berlin,London,Helsinki MDNA Berlin, Helsinki(GT)

Like A Virgin
Status: Offline
Posts: 23
Date: Sep 1 14:44 2008
Kuvasitko sä ton? Mä olin ihan noilla kohdilla siellä...Mä oon kans vielä vähän sekaisin keikasta...mutta ainakin se Devil wouldn't recognize you kolahti muhun niin täysin että huh.

__________________
sou
Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 2011
Date: Sep 1 15:30 2008
mtv3 sivuilt bonggasin semmosen tekstin mis kirjotettii et madonna ois vuodattannu parit kyyneleetkin nizzan keikal laulaessa you must love biisiä...

__________________

I laugh at myself. 
I don't take myself completely seriously. 
I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. 
 -Madonna-



 
 
 
Express Yourself
Status: Offline
Posts: 1623
Date: Sep 1 16:01 2008
Secret kirjoitti:

Kuvasitko sä ton? Mä olin ihan noilla kohdilla siellä...Mä oon kans vielä vähän sekaisin keikasta...mutta ainakin se Devil wouldn't recognize you kolahti muhun niin täysin että huh.






en ole kuvannut tuota,löysin sen mtribestä.Olin vähän taaempana ja vaihtelin paikkaa golden circlen sisällä,tässä pari kuvaa,toivottavasti saan Lontoosta parempia :)Joo Devil,Vogue ja Like A Prayer olivat mahtavia!You Must Love Me oli myös koskettava.










-- Edited by ExtaticBoy at 16:10, 2008-09-01

__________________

GS-London
DWT-Paris
RIT-Paris
CT-London,Paris Hard Candy Promo show-New York
S&S-Berlin,London,Helsinki MDNA Berlin, Helsinki(GT)

Candy Perfume Girl
Status: Offline
Posts: 282
Date: Sep 1 16:50 2008
Sou, Mistä päin mtv3:n sivuja tuo juttu löytyy?

__________________
Fighting Spirit
Status: Offline
Posts: 1671
Date: Sep 1 16:59 2008
sou kirjoitti:

mtv3 sivuilt bonggasin semmosen tekstin mis kirjotettii et madonna ois vuodattannu parit kyyneleetkin nizzan keikal laulaessa you must love biisiä...






Hän oli itkenyt You Must Love Me:n lopussa ainakin myös Cardiffissa ja Zurichissa. Kaveri oli molemmilla keikoilla ihan edessä catwalkin päässä ja kertoi tuon Zurichin keikan jälkeen. Eli hän todellakin eläytyy kyseisen laulun aikana ja tunteet tulevat pintaan.

__________________
Like A Virgin
Status: Offline
Posts: 23
Date: Sep 1 19:15 2008
ExtaticBoy, ai sä meet Lontooseenkin....voih...mä en pääse enää muille keikoille...ollut vaikeeta päästä tänään takaisin arkeen kyllä...kuunnellu vaan koko päivän Maddea! smile.gif



__________________
Express Yourself
Status: Offline
Posts: 1623
Date: Sep 1 19:40 2008
Secret kirjoitti:

ExtaticBoy, ai sä meet Lontooseenkin....voih...mä en pääse enää muille keikoille...ollut vaikeeta päästä tänään takaisin arkeen kyllä...kuunnellu vaan koko päivän Maddea! smile.gif






Joo pakko saada vielä toinen annos Madonnaa ens viikolla aww.gif sen jälkeen sitten iskee masennus wink.gif

__________________

GS-London
DWT-Paris
RIT-Paris
CT-London,Paris Hard Candy Promo show-New York
S&S-Berlin,London,Helsinki MDNA Berlin, Helsinki(GT)

Express Yourself
Status: Offline
Posts: 1623
Date: Sep 4 17:18 2008
ExtaticBoy kirjoitti:


Kuka enää haluaa nähdä 50-vuotiaan naisen ryskivän lavaa näytellyn seksuaalisen himon pauloissa?


linkki:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Madonnan+vanhat+hitit+sytyttiv%C3%A4t+fanit+Berliinin+Olympiastadionilla/1135239050350



-- Edited by ExtaticBoy at 00:21, 2008-08-31






Mitä mieltä tuosta Hesarin aika seksistisestä kommentista...?

__________________

GS-London
DWT-Paris
RIT-Paris
CT-London,Paris Hard Candy Promo show-New York
S&S-Berlin,London,Helsinki MDNA Berlin, Helsinki(GT)

Supernatural
Status: Offline
Posts: 474
Date: Sep 4 17:22 2008
Mua alkoi heti ärsyttää toi! Mitä vikaa on siinä, jos 50-vuotias nainen on seksuaalinen? Voi ei...

__________________
sou
Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 2011
Date: Sep 4 18:06 2008
emiliachi kirjoitti:

Mua alkoi heti ärsyttää toi! Mitä vikaa on siinä, jos 50-vuotias nainen on seksuaalinen? Voi ei...






oon täysin samaa mieltä, luokitellaanko jossain että mitä nainen saa ja ei saa tehdä kun on täyttännut 50.v ja jos jotkuu haluaa esim. antaa iän alkaa painaa ja haitata se on niiden ongelma! maddonna on jossain sanonut ettei ajo jäädä kotiin makaamaan ja lihoomaan! tollasta mä arvostan! ärsyttää tommonen ikärasistisyys tai että ikä lokeroidaan ja sanotaan että mitä saa ja mitä ei saa tehdä tietynikäisenä!

__________________

I laugh at myself. 
I don't take myself completely seriously. 
I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. 
 -Madonna-



 
 
 
Future Lover
Status: Offline
Posts: 565
Date: Sep 4 18:25 2008
En ole vielä nähnyt S&S touria, mutta olen huomannut että Madonna on muuttanut imagoaan ja lookiaan seksikkäämpään suuntaan varrattuna vaikka 2000-luvun alkuun. Niin trimmattu kuin Madge onkin niin pakostakin hän alkaa näyttää vähän "rakennetulta".

__________________

I'm a Sinner, I like it that way

Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 2132
Date: Oct 5 13:09 2008
Inhottavaa jos fanit menrvät katsomaan kiertuetta vanhojen hittien takia ja kiertueen on kumminkun tarkoitus markkinoida Maddyn uusinta levyä weirdface.gif

__________________


Superstar
Status: Offline
Posts: 4687
Date: Oct 5 13:14 2008
Niin koska sehän mainosti hard candy levyä..

__________________

I'm not apologizing

Page 1 of 1  sorted by
Quick Reply

Please log in to post quick replies.



Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard