Toivottavasti tämä selventää asioita. Kaikki viestiketjut sisältävät samoja kysymyksiä, samoista aiheista, samoilta ihmisiltä. Kiireessä ja stressissä ei kukaan jaksa etsiä valmiita vastauksia, joten tässä useimmiten kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen yhdessä paikassa.
Pyydän hieman kärsivällisyyttä vaikka jokaisen sydän lyökin ylimääräisä lyöntejä tällä hetkellä. Lukekaa please aikaisempia viestejä ennen kuin esitätte kysymyksiä joihin on jo annettu vastauksia. Pidetään myös keskusteluiden aiheet oikeiden otsikoiden alla jotta niiden seuraaminen on helpompaa. Ok?
Täältä löydät tietoa Madonnan konsertista Helsingin Jätkäsaaressa torstaina 6. elokuuta 2009, olit sitten onnekas lipun hankkinut, konserttialueen lähistöllä asuva tai muuten vain kiinnostunut siitä, miten tämä ainutlaatuinen ja historiallinen suurkonsertti vaikuttaa Helsingin katukuvaan konserttipäivänä.
6.8.2009 Jätkäsaari Helsinki Suomi Portit alueelle avataan noin klo 17.30 Konsertti alkaa noin kello 21:30 ja päättyy noin kello 24:00 mennessä
Konserttipaikka Jätkäsaari sijaitsee entisen Länsisataman tavarasataman (konttisatama) alueella Ruoholahden eteläpuolella. Samalla niemellä on monille tuttu Länsiterminaali, josta lähtevät matkustajalaivat Tallinnaan.
Osoitteeseen http://www.livenation.fi päivitetään keväämmällä tarkempaa tietoa alueesta ja sinne saapumisesta.
Milloin liput tulevat myyntiin?
Lippujen myynti alkaa kaikissa myyntikanavissa ma 9.2.2009 klo 9:00
Voit ostaa lipun miltä tahansa R-kioskilta tapahtumanumerolla. Etsi lähin R-kioski Maanantaina 9.2.2009 alkaen Klo 9.00 huolimatta siitä vaikka kioski aukeaa aiemmin.
Tapahtumanumerolla saa liput R-kioskilta siis ilman ennakkovarausta! Tapahtumanumero: 18982
Lippujen toimitusmaksu on 1,50 ¤/lippu.
Mistä liput kannattaa ostaa?
Jokainen kokeilee onneansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Mitä liput maksaa?
Lippuja myydään kolmessa eri hintaluokassa, 99, 109 ja 119 euroa. Kaikki paikat ovat kuitenkin seisomapaikkoja Ostorajoitus: enintään 6 lippua / asiakas.
Montako lippua myydään eri alueille?
Kalleimman hintaluokan alueelle lähimmäksi lavaa mahtuu 4000 kuulijaa, seuraavaan 8000. Näistä keltaisen alueen lipuista menee n. 350 kpl Fan Clubin ennakkomyyntiin
Events clubin kautta myydyt Vip paketit sisältävät paikan vip-telttojen vieressä olevassa erillisessä vip-katsomossa. Clubin myynti alkaa 2.2.2009. Myynti on vain Events Clubin jäsenille. Milloin ICON jäsenten presale alkaa? Ja kuka sieltä voi ostaa?
Presale on tarkoitettu niille jotka liittyivät ICON jäseniksi ennen 30.4.2008 FanClubilaisten ennakkomyynti alkaa tiistaina 3.2.2009 klo 10 legacy-membereille ja klo 12 platinium-membereille. Ostorajoitus: enintään 4 lippua / asiakas. Viimevuoden lippuostoja ei lasketa ostorajoitukseen mukaan. Onko täällä kenelläkään oikeutta pre-saleen, voisiko joku ostaa sinulle lippun?
Halukkaita on paljon enemmän kuin heitä jotka voivat auttaa. Mutta ainahan asiasta voi kysyä:
Icon sivuilla on Suomen kohdalla, että special packages coming soon! Hinta ei tiedossa vielä?
Riittääkö lippuja kaikille halukkaille? Mitä jos lipunmyynti ruuhkautuu? Mitä jos jää ilman lippua?
Elämä on. Tuskin kenelläkään on näihin yksiselitteistä vastausta. Lippuja tulee varmasti myyntiin huutonettiin ym. jälkeenpäin. Hinta on silloin korkeampi. Voi yrittää ostaa liput myös vaikka Tallinnan keikalle. Keskustelu aiheesta: Mitä jos lipunmyynti kaatuu?
Onko konserttiin ikärajaa?
Ei
Saako konserttiin ottaa kameran?
Kameroiden, videoiden, nauhureiden ja muiden tallennuslaitteiden tuominen konserttiin sekä valokuvaaminen ja äänittäminen ovat ehdottomasti kiellettyjä. Myös pullojen, purkkien sekä aseiden ja muiden vaaraa aiheuttavien esineiden tuominen konserttiin on kielletty.
Ohjeiden mukaan siis ei. Omalla vastuulla saa kuka haluaa.
Mistä kannattaa ostaa liput esim. Tallinnan konserttiin?
1. Soita Lippupisteen numeroon 0600 900 900 2. Varaa tai osta haluamasi liput. 3. Jos olet tehnyt varauksen, käy lunastamassa varaamasi liput mistä tahansa Lippupisteen myyntipisteestä. Siis myös kaikilta R-kioskeilta.
Miten ostan liput netistä?
Linkki verkkokauppaan tulee www.lippu.fi -sivulle ennen myynnin alkua.
Verkkokauppaan ei voi rekisteröityä ennakkoon, kauppa avautuu klo 9:00
1. Toimi ohjeiden mukaan www.lippu.fi 2. Kun olet kerännyt kaikki haluamasi liput ostoskoriin, siirry kassalle. Valitse maksutapa. Jatka "Hyväksy tilaus" - painikkeella ja siirryt pankkisi maksulomakkeelle. Maksa tilauksesi sivuilla olevien ohjeiden mukaisesti. Ostoskorissa olevat liput vanhenevat 10 minuutin kuluessa koriin lisäämisestä. 4. Maksutavat
Jos verkkokaupasssa on ruuhkaa, siirryt verkkokaupan jonotusjärjestelmään. Toimi siellä annettujen ohjeiden mukaan.
3. Saat tilausvahvistuksen sekä näytölle että sähköpostiin. Kirjeliput toimitetaan muutaman arkipäivän kuluessa.
Seikkaperäisempiä ja tarkempia ohjeita ostotapahtumaan löytyy osoitteesta www.lippu.fi niihin kannattaa tutustua.
Mikä on kirjelippu?
Kirjelippu on kirjeenä postitse toimitettava lippulähetys. Liput ovat painettu turvapaperille. Postitse toimitusmaksu on 6.00 euroa/toimitus. Postitse liput tulevat 2-4 päivän kuluttua tilauksesta.
Miten ostan liput R-Kioskilta?
Lippupiste on vahvistanut, että tapahtumanumerolla voi lippuja ostaa myös R-kioskeilta. Tosin he ovat varoittaneet, että järjestelmä voi toimia hitaasti.
1. Kävelet kiskalle. 2. Kerrot tapahtumanumeron 18982 ja montako lippua haluat 3. Maksat liput ja saat ne heti mukaasi. 4. Et tarvitse mitään etukäteen tehtävää varausta.
HUOM! Invapaikat eivät ole myynnissä Ärrän kautta.
-- Edited by Marko at 19:51, 2009-02-08
-- Edited by Marko at 21:23, 2009-03-11
-- Edited by Marko on Friday 10th of April 2009 02:39:34 PM
-- Edited by Marko on Monday 8th of June 2009 05:03:46 PM
-- Edited by Marko on Wednesday 29th of July 2009 06:52:56 PM
__________________
Every scar that you try to hide. All the dark corners of your mind. Show me yours and I'll show you mine. Let me love you from the inside out...
Konserttialueen rakennus alkaa ma 27.7.2009 alkavalla viikolla. Tällöin alue aidataan ja suljetaan yleisöltä.
Ravintolat ja Madonnan kiertuetuotemyynti ovat avoinna heti porttien auettua.
To 6.8. klo 8.00-20.00 äänentoistolaitteiden testausta To 6.8. klo 17.30 portit aukeavat To 6.8. noin klo 20 ensimmäinen esiintyjä dj Paul Oakenfold aloittaa To 6.8. klo 24 konsertti päättyy
Rakenteet puretaan viivyttelemättä konsertin päätyttyä niin, että alue on tyhjä viimeistään 11.8.2009.
Konserttipaikka sijaitsee entisen Helsingin Länsisataman tavarasataman (konttisatama) alueella Jätkäsaaressa, Ruoholahden eteläpuolella. Samalla Jätkäsaaren niemellä on monille tuttu Länsiterminaali, josta lähtevät matkustajalaivat Tallinnaan.
Yleisöä pyydetään varaamaan aikaa ja juhlamieltä sekä saapumaan Jätkäsaareen julkisilla kulkuneuvoilla tai kävellen. Lähistöllä on tuskin lainkaan pysäköintimahdollisuuksia.
Ruoholahden asukkaat pääsevät koteihinsa vartioitujen porttien kautta.
Konserttilipulla pääsee alueelle vain kerran. Mikäli haluat lähteä käymään konserttialueen ulkopuolella alueelle jo saavuttuasi, et pääse enää toistamiseen sisään.
Suosittelemme poistumaan konsertista kävellen, sillä vaikka julkisen liikenteen vuoroja on lisätty ja kapasiteettia kasvatettu, ei ruuhkilta vältytä! Kävellen ehdit parhaiten mahdollisiin jatkoyhteyksiin.
Kaveriporukoiden kannattaa sopia etukäteen konsertin jälkeinen tapaamispaikka ja -aika tarpeeksi kauas konserttialueen ruuhkapaikoista (joita ovat mm. portit ja narikka). Puhelinverkko saattaa mennä ylikuormituksen takia hetkellisesti tukkoon, jolloin kavereita on vaikea tavoittaa. http://www.madonnahelsinki.fi/varusteet
Alueella on turvatarkastus, johon kannattaa valmistautua jo aluetta lähestyessä. Turvatarkastuksessa konserttivierailta poistetaan kielletyt esineet, parhaiten siis pärjäät jättämällä kaiken kielletyn jo kotiin. kielletyt-esineet
Kaikista varusteista tärkein on konsertin pääsylippu!
Muista siis ottaa lippu mukaasi! Säilytä lippua huolella, ettei se pääse katoamaan matkalla Jätkäsaareen.
Ilman lippua tapahtumaan ei pääse sisään eikä kadonneita lippuja korvata uusilla.
Alue on hyvin tuulinen joten säällä kuin säällä varustaudu pitkähihaisella paidalla tai takilla. Illan pimetessä kuuminkin kesäpäivä muuttuu viileäksi ja meren välittömässä läheisyydessä vielä kosteaksi.
Hyvät, kestävät ja mukavat kengät ovat joka säällä ehdoton edellytys onnistuneeseen konserttikokemukseen. Vedä jalkaasi siis mukavat ja hyvin sisäänajetut jalkineet. Konserttialue on asfalttia, jossa on satamatoiminnan jälkeen epätasaisuuksia, joten suosittelemme paksupohjaisia kenkiä.
Väenpaljouden vuoksi korttimaksut voivat ruuhkautua, joten suosittelemme varaamaan riittävästi käteistä ennen konserttialueelle saapumista
Konserttialueella myydään ruokaa ja juomaa sekä oheistuotteita. Anniskelualueille ikäraja on 18 vuotta.
Tarjolla on mm. hodareita, pitsaa, paellaa, makkaraperunoita, kasvispyöryköitä, sämpylöitä, kahvia, pullaa, karkkia, sipsejä.
Ota mukaan käteistä, niin palvelu sujuu nopeammin. Ruuhkapiikkien aikaan korteilla voi olla hidasta, ellei jopa mahdotonta, maksaa ostoksiaan.
Joka lohkosta (A-, B- ja C) pääsee ostamaan virvokkeita ja käymään vessassa.
Alueen portilla on maksullinen narikka, jossa maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen. Kielletyt esineet pitää jättää narikkaan tai muuten niistä joutuu luopumaan kokonaan alueelle sisään mennessä.
Alueella on myynnissä Madonnan virallisia kiertuetuotteita. Mitä juuri Helsingin konsertissa myydään, ei ole ennakkoon tiedossa. Madonnan virallisia kiertuetuotteita voi ostaa ainoastaan käteisellä, joten varauduthan etukäteen.
Madonnan konsertti Helsingin Jätkäsaaressa torstaina 6.8. tulee sekoittamaan Helsingin joukkoliikenteen täydellisesti noin 85 000 ihmisen ahtautuessa kapealle alueelle. Kun otetaan lukuun vielä ylimääräiset konserttialueen ulkopuolelle tulevat ihmiset, arvioidaan yli 100 000 ihmiset saapuvan alueen ja sen läheisyyteen. Lue ohjeet miten pärjäät tungoksessa!
Konsertin aikataulu To 6.8. klo 8.00-20.00 äänentoistolaitteiden testausta To 6.8. klo 17.30 portit aukeavat To 6.8. noin klo 20 ensimmäinen esiintyjä dj Paul Oakenfold aloittaa To 6.8. klo 24 konsertti päättyy
Myyntipisteistä ruokaa ja anniskelualueilta olutta
Konserttialueen ruokamyyntipisteistä voi ostaa alkoholitonta juotavaa sekä muun muassa hodareita, pitsaa, paellaa, sämpylöitä, kahvia, karkkia ja sipsejä.
Anniskelualueiden ikäraja on 18 vuotta. Otathan mukaan henkilöllisyystodistuksesi.
Anniskelualueilla on käytössä euron tölkkipantti, joka maksetaan tilauksen yhteydessä. Rahan saa takaisin palauttaessaan ehjän tölkin.
Lapset eivät pääse anniskelualueelle edes vanhempien seurassa.
Muista mukaan Käteistä, sillä korttimaksut voivat ruuhkautua eikä lähellä ole pankkiautomaattia. HUOM! Madonnan fanituotteita voi ostaa vain käteisellä.
Konserttilippu
Tarkistaa joukkoliikenteen lisävuorot
Kännykkä Kun yli 80 000 ihmistä tulee pienelle alueella, on mahdollista että matkapuhelinverkko ei toimi.
Eksymistilanteita ennakoiden kannattaa sopia selkeä tapaamispaikka jonne toisistaan eksyneet osapuolet voivat etsiytyä.
Mitä jos... Alueen portilla on maksullinen narikka, jossa maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen. Kielletyt esineet pitää jättää narikkaan tai muuten niistä joutuu luopumaan kokonaan alueelle sisään mennessä.
Alueen löytötavarat toimitetaan konsertin jälkeen Suomen löytötavarapalveluun.
Alueella on SPR:n ensiapupisteitä.
Kiellettyä keikalla
- Sateenvarjot
- Järjestelmäkameroiden, videoiden, nauhureiden ja muiden tallennuslaitteiden tuominen konserttiin. Äänittäminen on ehdottomasti kielletty. Tavalliset taskukamerat ja kännykkäkamerat ovat sallittuja.
- Vaaralliset esineet: kaikenlaisten kovien ja suurikokoisten pullojen ja purkkien sekä sateenvarjojen, laserosoittimien ja aseiden sekä muiden vaaraa aiheuttavien esineiden tuominen konserttiin on kielletty.
- Alkoholijuomien tuominen konserttialueelle on kielletty. Avaamattomat alkoholittomat pienet pehmeät muovipullot ja mehutetrat (esim. pillimehut) ovat sallittuja.
- Ei pallogrillejä, retkituoleja, pilkkireppuja tai muita piknik-kalusteita, ei säilykepurkkeja. Eväitä voi ottaa mukaan, kun ne ovat esimerkiksi kelmuun käärittyjä voileipiä tai hedelmiä.
- Konserttialueelle ei saa tuoda lemmikkieläimiä.
Pyöräparkki omalla vastuulla Polkupyörille on varattu pysäköintialue konserttialueen tuntumassa. Pysäköinti polkupyöräparkkiin tapahtuu omalla vastuulla.
Julkisilla pois keikalta
Raitiovaunu:
Töölön suunnasta tuleva raitiovaunu 8 pysähtyy Ruoholahden metroaseman luona. Raitiolinja 6 kulkee Helsingin keskustasta Hietalahdenrantaan, josta on lyhyt kävelymatka aidattua reittiä pitkin konserttipaikalle.
Konserttipäivänä raitiovaunut liikennöivät perjantain aikataulujen mukaisesti. Raitiolinjoilla liikennöidään perjantain normaalit aikataulunmukaiset lisälähdöt. Raitioliikennettä vahvennetaan konsertin päättymisen jälkeen. Konsertista poistuttaessa suosittelemme kuitenkin ruuhkien takia kävelyä konserttialueelta keskustaan päin.
Linjat 6X ja 8X liikennöivät normaalin liikennöintiajan päättymisen jälkeen aina 03.00 saakka.
Linjaa 6X liikennöidään Erottajan ja Rautatieaseman kautta Kaisaniemeen. Konsertin päätyttyä Bulevardin pysäkit eivät ole käytössä.
Linjaa 8X liikennöidään Salmisaaresta Oopperalle. Konsertin päätyttä Itämerenkadulla on käytössä vain metroaseman ratikkapysäkki.
Metro:
Konserttipaikan lähin metroasema on Ruoholahti, josta on lyhyt kävelymatka konserttialueelle. Tulijat ohjataan kulkemaan aidattua reittiä asemalta Ruoholahden halki Jätkäsaareen.
Metro liikennöi konserttiyönä klo 03.00 asti. Viimeinen lähtö Mellunmäkeen ajetaan n. klo 02.05 ja Vuosaareen n. klo 02.00. Viimeisen tunnin (klo 0203) metro liikennöi välillä RuoholahtiKalasatama. Huom! Metron liityntäbussien liikennöinti päättyy normaaliin aikaan.
Ruoholahden metroasemalla on tehostettu järjestyksenvalvonta. Asemalle pääsee sitä mukaan kun metroja tulee ja metroihin jonotetaan valvotusti aseman ulkopuolella.
Junat pääkaupunkiseutu:
Konsertin jälkeen VR:n vyöhykeliikenteessä ja YTV-alueella lähijunat kulkevat pela-yön aikataulujen mukaan väleillä HelsinkiKirkkonummi, HelsinkiVantaankoski ja HelsinkiRiihimäki.
Juniin lisätään kalustoa klo 01.00 alkaen aina viimeisiin juniin asti. Viimeiset lähdöt Helsingistä ovat:
Helsingistä kulkee yksi ylimääräinen Z-juna Lahteen klo 01.19. Juna on perillä Lahdessa klo 02.35.
Konsertin jälkeen rautatieasemalla on käytössä ns. porttirahastus ja matkaliput tarkastetaan ennen junaan pääsyä. Aseman laiturikatoksen alla on lipunmyynti, mutta ruuhkien välttämiseksi ja paikan varmistamiseksi asiakkaita kehotetaan ostamaan liput etukäteen.
Junat pois pääkaupunkiseudulta:
Konsertin päätyttyä perjantaina 7. elokuuta aamuyöllä liikennöidään lisäjunat Helsingistä Tampereelle ja Turkuun sekä Z-lähijuna Lahteen. Junat Tampereelle ja Turkuun lähtevät klo 01.40 ja saapuvat pääteasemilleen klo 03.40. Lisätietoa ja asemakohtaiset aikataulut sekä liput saa suoraan VR:n nettisivuilta täältä.
Hietaniemenkatu: ABC-huoltoaseman kohta välillä Mechelininkatu-Runeberginkatu, kadun molemmat puolet, kaksi ajosuuntaa
Länsiväylän tuntuma: Ilmarisen talon luona (ent. Lepakon alueella)
Myös Ruoholahden metroasemalla on taksitolppa.
Tallinnaan matkaaville Tallinkin ja Eckerö Linen reittilaivat Tallinnaan saapuvat ja lähtevät Länsisatamasta aikataulujensa mukaisesti myös Madonnan konserttipäivänä. Saavu ajoissa Länsisatamaan.
Länsisataman pysäköintipaikat ovat normaalisti laivamatkustajien käytössä, mutta niitä on erittäin rajoitetusti.
Veneilijät
Torstaina 6.8.2009 vesialueen valvonta alkaa kello 12: lähtö kotisatamasta ulkomerelle tai paluu suoraan kotisatamaan on mahdollista. Kello 18.00-24.00 Jätkäsaarta ympäröivä vesialue on suljettu.
Jätkäsaaren lähistön vesialueet suljetaan Hernesaari-Pihlajasaari-Melkki-Vattuniemenkärki-Lauttasaari-linjalta sekä Lauttasaaren sillan luota.
Pihlajasaaren lautta liikennöi normaalisti.
Ruoholahden alueen asukkaille Laivapojankatua käytetään konsertin huoltoliikenteeseen.
Päivää ennen konserttia keskiviikkona 5.8. väylille tulee järjestyksenvalvojia alustavasti ohjaamaan, opastamaan ja rajoittamaan alueella liikkujia. Tällöin myös konsertin äänentoistolaitteistoa testataan klo 8.0020.00 välisenä aikana.
Konsertin äänentoistolaitteistoa testataan konserttipäivänä klo 8.0020.00 välisenä aikana.
Selkämerenkatu on yksi pääreitti Ruoholahden metroasemalta konserttialueelle ja kyseistä katua tulevat käyttämään pääasiallisesti konserttialueelle menevät jalankulkijat. Jalankulkijoiden reitti aidoitetaan. Selkämerenkadun kiinteistöille johtavat reitit ja risteykset jätetään avoimiksi asukkaiden kulkua varten. Purkuvaiheessa saattavat ajoreitit olla hetkellisesti kokonaan katkaistuja.
Koko alueen purku on toimitettu loppuun viimeistään 11.8. torstaina.
Printtaa mukaasi alueen kartta! Lisätietoa ja kaikki mahdolinen Madonnan konsertista Live Nationin sivuilta. Voit myös printata sieltä mukaan alueen ja lähialueiden kartat. Madonna Helsinki -sivuille täältä.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.
(MTV3)
-- Edited by Marko on Wednesday 29th of July 2009 07:42:42 PM
Nyt te vihaatte mua mut kysyn tän kuitenki ku en ole mistään saanu vastausta eli siis :
1. Luin tuolta ylhäältä että r-kioskilta myös saa lippuja ostaa niin eikö sitä tosiaankaan tarvitse ensinnä soittaa lippupisteeseen ja varata niitä ja sanoa että laittavat tulemaan lähimpään r-kioskiin.
Moi! Kamala paniikki tuntuu olevan muillakin, kannattaa tarkistaa se R-kioski juttu, koska mun mielestä kohdassa "lähimmät R-kioskit" (vai "myyntipisteet") ei esimerkiksi mainita Pietarsaarta, vaan Kokkola ja Vaasa, eli mielestäni ei myydä kaikissa kaupungeissa R-kioskeissa? Sit mulle iski paniikki koska Lippupisteen Madonnasivulla verkkopalvelumaksusta luki että Visa, Mastercard, Nordea ym. mutta ei säästöpankkia (eli Aktia)! Vaikka muuten lippupisteeseen käy säästöpankki. No soitin asiakaspalveluun ja ne sano että säästöpankki käy kyllä, ehkä se oli vaan jääny pois. Kamalia virheitä, aiheuttaa ylimääräisiä tykytyksiä...;) Koittakaa kestää, kyllä me sinne päästään!