Minneapolis. Yhdysvaltalainen tuomioistuin on määrännyt 32-vuotiaan naisen maksamaan noin 1,4 miljoonan euron vahingonkorvaukset musiikin laittomasta lataamisesta.
Neljän lapsen yksinhuoltajaäiti Jammie Thomas-Rasset oli ladannut internetistä 24 musiikkikappaletta Kazaa-vertaisverkko-ohjelmalla ja laittanut ne jakoon muille. Thomas-Rasset tuomittiin maksamaan korvauksia kuudelle eri levy-yhtiölle noin 60 000 euroa kappaleelta.
Nainen itse väitti, että hänen entinen aviomiehensä tai lapsensa olivat saattaneet ladata musiikin hänen sijastaan.
Oikeudenkäynti oli Thomas-Rassetin kohdalla jo toinen. Hänet tuomittiin aiemmin noin 160 000 euron vahingonkorvauksiin, mutta tuolloin tuomari hylkäsi tuomion "täysin kohtuuttomana".
Thomas-Rassetin haastoi oikeuteen Yhdysvaltojen levyteollisuuden etujärjestö, joka on haastanut tuhansia musiikin laittomasta lataamisesta ja jakamisesta. Suurin osa haastetuista on sopinut järjestön kanssa noin 2 000-3 500 euron korvauksista.
Thomas-Rasset ei kuitenkaan suostunut sovitteluun. Hänen juttunsa on ainoa, joka on mennyt oikeuteen asti.
Mitä mielipiteitä herättää? Onko oikein että kirjastosta näiden musiikkien lataus olisi ollut laillista mutta tästä tuli 1,4 milj. sakko? Onko piraattipuolue hyvä vai huono asia? Mielipiteitä.
Itse olen aivan järkyttynyt korvausten suuruudesta. Asiasta ei varmastikaan kuitenkaan ollut näin paljoa tappiota firmalle, eikä mielestäni laki ole muutenkaan oikeudenmukainen. Onpas hullua touhua, sanonpa vaan!
__________________
"Don't ask me where I wanna go -We gotta turn up the radio"
Minussa tämä herättää paljon ristiriitaisia tunteita. Se on todella väärin syyttää omaa perhettään, puhumattakaan lapsista omia tekojaan! Siis mä en todellakaan tuollaiseen pystyisi jos olisin hän.
Mutta tosiaan korvauksista revitään yli-hinta. Kyllä tuossa pientä rahan makua varmana on. Ei noin paljon 24 kappaleesta voi tulla korvauksia, ainakaan mun mielestä..
näitä juttuja tulee aina, tarkoituksena pelotella niitä kymmeniä miljoonia ihmisiä jotka heruttaa laittomasti netistä. Tuokaan tuomittu nainen perheineen ei ikinä pysty maksamaan noita sakkoja joten levyteollisuus jää ilman korvauksiaan joka tapauksessa.
Laittomasti ei pitäisi tietenkään ladata, mutta viihdeteollisuus ja tietokonefirmat jne. voisivat mennä itseensä - mitäs toivat teknologian kaikkien ulottuville helposti käytettäväksi.
Itsekään en tiedä olenko syyllistynyt laittomuuteen esim. Madonnan julkaisemattomia remixejä ladatessani. Kertokaa miten on. Kohta on varmaan kytät ovella..
Itsekään en tiedä olenko syyllistynyt laittomuuteen esim. Madonnan julkaisemattomia remixejä ladatessani. Kertokaa miten on. Kohta on varmaan kytät ovella..
Juu, ja 60 000 euron korvausvaatimus joka kappaleesta...
__________________
"Don't ask me where I wanna go -We gotta turn up the radio"