Suomen Big Brotherin viides tuotantokausi käynnistyy 26. elokuuta Subilla.
Viime vuonna voiton vei Anniina Mustajärvi. Tänä vuonna kilvoittelu alkaa muutaman viikon päästä ja voittaja selviää marraskuun lopulla. (KARI KUUKKA)
Viidennen tuotantokauden ensimmäisessä ohjelmassa 26. elokuuta Vappu Pimiä esittelee uudet asukkaat ja lähettää heidät taloon. Sen jälkeen nähdään kooste ensimmäisen illan tapahtumista.
Reaaliaikaisesti uusien BB-asukkien tutustumista pääsee seuraamaan jo edellisenä iltana Subin netissä ja kaapelissa.
Marraskuun lopulla selviää, kuka kilpailijoista voittaa 50 000 euron palkinnon.
Edellisvuosien tapaan katsojat äänestävät sunnuntaisin Big Brother Talk Showssa yhden asukkaan ulos talosta. Ohjelmaa emännöin Vappu Pimiä.
Viikolla talon elämää seurataan Big Brother Extrassa, jota juontaa ensimmäistä kertaa Jani Toivola. Myöhäisillassa nähdään koosteet edellispäivän tapahtumista.
Ennen uutta kautta Subilla esitetään dokumentti kevään asukasvalinnoitsa Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Rovaniemellä, Lappeenrannassa ja Joensuussa. Big Brother: Asukkaaksi taloon? nähdään sunnuntaina 23. elokuuta.
Määkin oon ihan Big Brother -fani! Tosi kiva kun alkaa taas kohta, toivottavasti saadaan yhtä hyvä ja räväkkä kausi kun viimeks! Tosin ne viikkotehtävät tais olla viime kaudella vähän tylsähköjä, ehkä niihin nyt tulee parannusta. Tosiaan kaikki kaudet oon tähän asti kattonut, enkä aio jättää tulevaakaan väliin! Ainoo mikä mua häiritsee on se, että BB Extran juontaja on vaihtunut. Ei mulla oo mitään Jani Toivolaa vastaan, mutta Janne Kataja vaan oli niin hauska ja omanlaisensa etten usko että kukaan sitä vois täysin korvata.
Kyllä BB:tä tulee varmasti katseltua tälläkin kaudella. Hyvä, että Vappu Pimiä jatkaa talk show:n vetämistä. Pimiässä on asennetta! Ja kyllä mä mielelläni Anniinalle sen viimekauden voiton soin...
En viime syksynä aikonut katsoa, mutta yleensä ainakin sunnuntaisin jumituin aina ruudun ääreen seuraamaan ja usein arkipäivisinkin BB24:sta kavereiden luona. Tänä vuonna tosin yritän parhaani mukaan olla jäämättä siihen koukkuun..
__________________
The best things in life are always free - wishing you were here with me...
Mun pitää aina ihan tietoisesti jättää katsomatta BB:tä, koska siihen on niin helppo jäädä koukkuun ja se on paha, koska sitten menee kaikki illat ihan turhuuteen . En oo mitään kautta seurannut aktiivisesti alusta asti ja musta tää on kyllä oikeesti niin mauton ja tyhmä ohjelma, mutta muutaman kerran oon jossain vaiheessa sortunut seuraamaan keskivaiheilta ja sitten ihan koukuttunut.
Itse tietenkin alan katsomaan! Oon katsonut BB:tä 2. tuotantokaudesta asti. Todella koukuttava sarja, ei mulla mitään erikoista tekemistä oo joskus 22.00 aikaan illalla niin miksen katsoisi BB:tä? Mua jäi harmittaan viime kaudella kun Cheryl tippu Se oli paras! :D
Pitää se ainakin katsahtaa, jos asukkaat ja meininki on hyvä, niin luultavammin katson sen. BB 08 ja 07 olen katsonut ja kummastakin pitänyt, vaikkakin BB 08 loppu oli vähän tylsä. Asukkaat oli vähän mitä oli. Toivotaan, että tänä vuona meininkin oh hauskaa ja rajua!
Ja kyllä, BB koukuttaa pahasti. ;) (Vielä joskus varmaan ostan myös sen 24/7... Vielä joskus haluaisin mennä itsekkin taloon...)
EDIT: Ärsyttää vähän, kun tuo maanantai kooste tulee vasta Subin maanantai leffan jälkeen, joka loppuu, joskus myöhään, ja kun nukkuakin pitäisi joskus. Onneksi maanantain jaksot eivät ole kovin kummosia ellei tule uutta asukasta...
Big Brother on niin turha sarja että sitä on PAKKO seurata! :D Kuka nyt ei haluaisi nähdä, kun ihmiset suljetaan taloon ja niitä vahditaan koko ajan, että kukas niistä pimahtaa ensimmäisenä...Niin turhaa, mutta ah, niin viihdyttävää!
Jes, huomenna alkaa BB!! En malta odottaa :D Tulispa paljon semmosia persoonallisia tyyppejä joita jaksais katsoa! Ootteko kukaan muuten ikinä äänestänyt? Itse en ole koskaan mutta aina kiroan että miksen äänestänyt jos joku suosikki tipahtaa sunnuntaina xD
Big Brother -talon asukkaat astuivat taloon tiistai-iltana.
Suomen viides Big Brother -kausi pyörähtää käyntiin Subilla keskiviikkona kello 21 alkavassa lähetyksessä.
Big Brotherin tekijät ovat kertoneet, että ohjelman rytmiä ja rakennetta on uudistettu. Muutoksia on tehty myös BB-taloon, joka on aiempaa avarampi.
BB-talon asukkaat etsittiin pitämällä casting-tilaisuuksia Suomen suurimmissa kaupungeissa. Tuottaja Mikko Räisänen kertoo ohjelman verkkosivulla, että hyviä, eri-ikäisiä kandidaatteja oli paljon.
Alankomaissa kehitetyssä BB-formaatissa ryhmä ihmisiä eristetään suljettuun tilaan, ja asukkaita häädetään yksitellen talosta.
Voittaja saa Suomessa 50 000 euroa. Viime vuonna voiton vei Anniina Mustajärvi.