Olin tänään parturissa ja siellä soitettiin Voicea, niin tukanpesun aikana tuli Celebration! En kuitenkaan kehdannut siinä sitten alkaa mitenkään fiilisteleen, vaikka mieli olis tehnyt! Niin siis pitääkös täällä myös kertoo mitä mieltä on tosta biisistä? Kyllähän se todella toimiva biisi on, ja ainakin näin uutuudenviehätyksen saattelemana sitä kuuntelee vielä mieluummin kun joitain loppujen lopuksi parempia biisejä.
Ja täälä on ollut ennen samanlainen topic, mutta se poistettiin (minun tietääkseni?), niin vähän vaikeaa jatkaa sillä.
Ja perustelut olisi mukava lisä, niin tästä ei tulisi joillekkin pelkkää floodaustopickia. Minusta Erotica on aivan ihana kappale Madonnan ääni kuulostaa tässä ihanalta ja remixien edessä olen sulaa vahaa
Kappaleena se on todella hyvä (erottuu massasta) ja musavideo on yksi Madonnan parhaista. Kertosäe on koukuttava. Parasta biisissä on se väli osuus siinä lopussa, missä Madonna laulaa: "Get stupid, get stupid, get stupid, don't stop it..."
-- Edited by Hanhis on Sunday 23rd of August 2009 04:50:10 PM
Mul on päässä soinu keikasta lähtien Give it 2 me biisi, eli sitä on tullu kuunneltuu jo semmonen koht kolme viikkoo, ei nimittäin lähde pois päästä. Ihan hyvä biisihään toi on, mut vois jo vaihtuu pikku hiljaa
She's Not Me (Sticky And Sweet Tour Soundboard Athens)
Niin ihana kappale, tuntuu uskomattomalle kuunnella tätä live versioo, kun itsekkin sen on livenä nähnyt/kuullut Sen ensimmäisen (ja varmaan viimeisen) kerran, kun SNM:n radiosta kuulin viikko taakse päin, oli kiva kuulla oma lempikappale radiosta, joka ei ole single Hartaasti Hard Candyn julkaisemisen jälkeen toivoin, että She's Not Me julkaistaisiin singlenä, mutta turha toive oli sekin