Suomalaisfanien kahdentoista vuoden odotus on ohi. Megayhtye U2 esiintyy Helsingin Olympiastadionilla 20. elokuuta.
Konsertti on osa U2:n 360 Touria, jossa Bono ja kumppanit esittävät klassikoiden lisäksi hittejä uudelta albumiltaan No Line On The Horizon.
Olympistadionin kentälle sijoitetaan jättimäinen, pyöreä lava, jonka ympärille yleisö pääsee rajatulle Red Zone -alueelle. Liput tähän seisomakatsomoon maksavat 250 euroa, mikä on enemmän kuin muille paikoille (30-150 euroa).
Yhtyeen näkee ennätysläheltä, sillä ääni- ja valolaitteiston muodostama seinämä on nostettu ylemmäs kuin tavallisissa konserteissa.
Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 5. lokakuuta Lippupisteessä. Kovan kysynnän vuoksi ostorajoitukseksi on asetettu enintään kahdeksan lippua ostajaa kohden.
Huimista live-spektaakkeleistaan tunnettu U2 on esiintynyt Suomessa viimeksi vuonna 1997.
Jep, just tilasin duunin kautta 2 kpl 150 ¤ lippua, en ole varma saanko niitä, kun saadaan firmaan ostaa ennakkoon se max. 8 lippua. Eli jos halukkaita on ( ja miksei olisi) enemmän kuin 4 ihmistä firmassa jotka haluu lähtee kattoo U2.sta, ni sit kaikkien halukkaiden kesken arvotaan 4 kpl 2-lipun lippupakettia.
Olin kattoo ko. bändiä Stadikalla vuonna 1997, eli nähty on, joten en viitsi edes vaivautua hankkimaan noita lippuja LippuPisteen kautta, koska niiden toiminta on ala-arvoista. Eli jos en lippuja saa duunin kautta, ni sit jää keikka väliin.
Tilasin 150e liput myös.Luulisin että tulee toinenkin konsertti.U2 on harvoja isoja nimiä jota en ole ennen nähnyt joten odotan tätä kovasti.Lippujen hinnat tulevat varmasti olemaan samoilla linjoilla Madonnan mahdollisella seuraavalla Suomen vierailulla koska Olympiastadion niin "pieni".
Kas, tämäkin tulee taas pitkän ajan jälkeen. :) Jos asuisin Helsingissä niin ehkä menisi, mutta täältäasti en sinne asti pääse vain tuota varten, ja sinne on niin pitkä aikakin!! Kamala odotus faneilla. :D Ja lippupisteen tyyliin se mokaan tänkin. :<
Kas, tämäkin tulee taas pitkän ajan jälkeen. :) Jos asuisin Helsingissä niin ehkä menisi, mutta täältäasti en sinne asti pääse vain tuota varten, ja sinne on niin pitkä aikakin!! Kamala odotus faneilla. :D Ja lippupisteen tyyliin se mokaan tänkin. :<
Joo, se on selvä et tost lippujen myynnistä tulee taas kauhee kaaos. Mut keikan järjestäjää ei kiinnosta pätkääkään mikää muu kuin raha, joten lippujen myynnin hoitaa se taho mikä siitä ottaa pienimmän palkkion, koska liput menee joka tapauksessa kaupaksi viimeistä myöden. Joten siksi ton hoitaa LippuPiste. Olis ihan sama vaikka mä menisin Kauppatorille myymään omasta kojusta noi liput, ei siin menis ku päivä kun yhen Stadionillisen lippuja U2.sen keikalle myis, ja tekisin sen viel halvemmalla ku LippuPiste l
Mikä on mukavaa,U2:lla on monen hintaisia lippuja 30 eurosta alkaen ja niiltäkin näkee varmasti hyvin Stadion suhteellisen pieni ja lava keskellä stadionia:
Äiti sanoi, että voidaan ehkä mennä, ja oon nyt niin HAPPY!!!! En oo kuitenkaan fani, mutta mahtavaa musaa tekevät, kyllä, siitä ei pääse yli eikä ympäri
Edit: Lippujahan on vielä jäljellä netissä näköjään
-- Edited by madonnaali on Sunday 25th of October 2009 03:01:28 PM
Katoin osan siitä Youtubessa lähetetystä keikasta ja se oli taattua U2:sta.
Ärsyttää koko kiertueessa vain se, että siitä näyttää tulevan Sticky & Sweet kiertuetta tuottoisempi, kun keikkoja on noin paljon ja yleisöä mahtuu katsomoon niin huimasti.
__________________
"I have my partner-in-crime, William Orbit, helping me out with the substance."
Olen nähnyt Zoo Tv:n ja Popmartin...U2:n showt hienoja joten menossa nytkin. Toisaalta bändin musiikin taso laskenut huomattavasti konserttirakenteiden yhä ja yhä kasvaessa.
Olisin halunnut tosi paljon nähdä U2:n, mutta en onnistunut saamaan kenttälippuja, siis niitä n. 50¤:n, kummallekaan keikalle, eikä muihin lippuihin oo just nyt varaa. Näköestelippuja taas ei viitsi ostaa, mieluummin sitten kuuntelee vaikka ulkopuolelta. Mä ja Lippupiste ei sovita yhteen, en oo ikinä vielä onnistunut sen kautta saamaan mitään järkevää...
Vähän off-topic mutta sattui hassu tapaus New Yorkissa kun oltiin syömässä illallista pienessä italialaisessa ravintolassa; Bono kavereinen tuli istumaan ihan viereiseen pöytään! Oli aika jännä istua ja kuunnella niiden juttuja. Tilattiinkin sitten lisää viiniä että saatiin istua siinä pidempään Kaikki ravintolassa käyttäytyivät kuin Bono ei siellä olisikaan. Jos se olisi ollut Madonna olisi ehkä ollut pakko käydä jotain sanomassa