Eli kaikki tänne kertomaan oma suosikkitapahtuma, uutinen, julkaisu, tai vastaava Madonnalta. On hauska lukea eri asioista mitä eri ihmiset ovat pitäneen vuoden ja kuluneen vuosikymmenen aikana tärkeinä. Mutta voisi sopia että Suomi-konserttia ei saa mainita, sillä se on varmaankin hyvin monen ""suurin kohokohta""..Ja perustelut suosikkijutuista ovat enemmän kuin tervetulleita.
__________________
"Don't ask me where I wanna go -We gotta turn up the radio"
Omat suosikkitapahtumani ovat ensinnäkin COADF, sillä Madonnan comeback discojuurilleen iski alitajuntaani valtavalla voimalla, ja levy oli mahtava! Musiikkivideot tukivat hienoa vanhanajan fiilistelyä, ja levy oli pitkän aikaa suosikki. Kiekon monipuolisuus ja kauneus yllätti positiivisella tavalla; tällaista musiikki parhaimmillaan on!
Toinen suuri juttu minulle varmaankin on Britneyn ja Madonnan yhteistyö tämän vuosikymmenen puolella. Kaksi mahtavaa popdiivaa + julkisuudenhaku = taattu lopputulos, joka jättää pitkäksi aikaa muistoja.
Tällä hetkellä tulee mieleen myös Celebration biisin julkaisu. Odotin kappaletta innolla, sillä edellinen levy oli kokonaisuudessaan aikalainen fiasko, ja nautin siitä kyllä, mutten läheskään niin kuin aiemmasta tuotannosta. Niinpä piristävän Celebrationin ensikuuleminen Dub Remixissä oli mahtavaa, ja odotin lopullista biisiä malttamattomana. Kun se sitten tuli, olin aivan järkyttynyt kuinka hyvä se oli. Kyseinen viisu on vieläkin voimissaan omassa mp3-soittimessani, ja tulee varmasti olemaan yksi kaikkien aikojen parhaista Madonna-kappaleista.
__________________
"Don't ask me where I wanna go -We gotta turn up the radio"
CoadF. En vielä silloin fanittanut Madonnaa, mutta presenssin tunsi tuolloin lujaa ja onhan levy myynyt Suomessa kunnioitettavat 55000 kappaletta.
Madonna oli vahvasti televisiossa myös H&M-kamppanjan aikoihin, ja kun mainos pyörii lähes jokaisella katkolla sitä ei voi olla huomioimatta (joskus 2007).
Samana vuonna oli myös Live Earth ja mielestäni juuri tämä konsertti oli Madonnan ehdoton vuosikymmenen kohokohta. Hän ei esiintynyt pelkästään hyvin, vaan myös persoonallisesti ja osoitti rehellisesti olevansa oikeasti huolissaan ilmaston tilanteesta.
-- Edited by Substance on Monday 28th of December 2009 10:05:39 PM
__________________
"I have my partner-in-crime, William Orbit, helping me out with the substance."
Madonnan musiikillisella puolella COADF levy ja etenkin Hung Up biisi on se mihin mulla kiteytyy Madonnan ja koko oma 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen. Täydellinen tanssi/disco/bailausbiisi. Tätä tuli luukutettua koko vuosi 2005 niin että naapuritkin varmaan osaavat vielä biisin ulkoa unissaankin.
COADF.n mukana tuli myös kaivattua muutosta Madonnan musiikkiin, jota olin kaipaillut. Music levystä en kauheasti innostunut ja etenkin omasta mielestäni flopanneen American Life levyn jälkeen täydellinen uusiutuminen oli paikallaan, se muutos oli oikeaan suuntaan ja se myös osui ja upposi minuun.
Mielestäni ihmissuhde puolella Madonnalle on tapahtunut positiivisia asioita kaksi kappaletta, avioituminen Guyn kanssa ja lapset. Guy vaikutti ihan hauskalta, fiksulta, aikuiselta Britti ladilta, joka oli varmasti kohtuullisen tasavertaisessa asemassa heidän keskinäisessä suhteessa.
Negatiivisia asioita sitten enemmän alkaen erosta Guyn kanssa, koko hel...n Jesus-show ja sitten tää henkilökohtainen "Pelastakaa Malawin lapset" projekti. Tottakai se on hyvä näille lapsille joita sieltä Malawista on "shoppailtu" läntiseen kehittyneeseen maailmaan ja elämantapaan. Niin vai onko ? Mutta olis nyt tyytynyt omiin biologisiin lapsiinsa ja antanut huomionsa ja rakkautensa heille. Toisaalta ymmärrän, että jos halusi lisää lapsia ja jos se ei ollut uran kannalta aikataulullisesti tai sitten enää biologisesti mahdollista, niin sitten ainoaksi keinoksi jäi toi adoptio. Ok , olkoon sitten niin. Mut sit tää aikuisen pojan ( Jesus ) adoptointi itsellensä unileluks, tää on jo samaan aikaan koomista sekä surullista. Uskon että jossain vaihees rouvan silmät aukee ja huomaa että "tais tulla tehtyä hieman virhe ostos".
Mutta toivottavasti saamme nauttia alkavalla uudella vuosikymmenellä ainakin niistä Madonnan musiikillisista kohokohdista lisää !
-- Edited by kopperoinen on Tuesday 29th of December 2009 01:46:33 PM
-- Edited by kopperoinen on Tuesday 29th of December 2009 01:48:35 PM
Omiin kohokohtiini voisin lukea jo monesti mainitun COADin ja Confessions-kiertueen. Musiikki, Hung Upin musiikkivideo, tyyli ja kiertueen tyyli olivat täydelliset. Madonna näytti törkeän hyvältä: vartalo oli mahtavassa kuosissa ja kasvot käsittämättömän kauniit. Aivan mahtava paketti kaiken kaikkiaan.
COAD sivutuotteineen ja -piirteineen oli myös se vaihe, joka toi Madonnalle paljon uusia faneja. Samanlaiseksi levyksi ja kaudeksi voisi kuvailla Ray of Lightin edellisellä vuosikymmenellä.
COADin mahtavuuden jälkeen olikin aika harmi, että HC:stä tuli niin pettymys.
Mulle vuosikymmenen kohokohta on varmaan COADF tai CT. En myöskään COADFin julkasun aikoihin vielä fanittanut Madonnaa, mutta se on kyllä ehdottomasti yks Madonnan parhaista levyistä. Rakastan sitä Ja CT taas siinä mielessä, että siinä on niin mahtava kappalelista ja kaikki. Ihan täydellinen kiertue. Ja mun ensimmäinen Madonna cd/dvd oli CT:n livd CD ja DVD ja rakastuin niihin heti ja siitä se sitten lähti, joten ehkä CT kuitenkin vie voiton
Tän vuoden kohokohta olis varmaan sitten...siis jos Suomen keikkaa ei lasketa... Varmaan Celebrationin julkasu. Siis CD:n ja DVD:n. Koska ootin niin kauan, että saisin DVD:n, koska siinä oli niin paljon musiikkivideoita ja olin oottanu, että tulis sellanen kunnon kokoelma, niin varmaan sitten se.
Confessions On A Dance Floor, koska sillä Madonna teki muhun vaikutuksen! Ja samoin Confessions Tour, koska se oli niin loppuun sliipattu hienosti! Täyttä jorausta koko show! Varsinkin ''nuorempana'' tuntui, että M on tosi erootinen ja vaikutus valtainen kuningatar. No sitähän se on Kaikki COADF videot teki muhun vaikutuksen! Heti kun näin Hung Up ja Sorry videon menin ostamaan levyn! Madonna on kanssa tehnyt tietyn tyylin muhun. Ihan kun Madonna ois aivopessy mut sen musiikkiin !
Tänä vuonna mun unelma täytty kun näin Madonnan livenä Helsingissä Se oli jtn. niin unohtumatonta. Jo se, että Madonna sanoi: ''Hello, Finland!'' sai mut melkien pyörtymään! Ja kanssa uusin kokoelma Celebration ja Video kokoelma olivat hienoja, koska siinä oli kaikki 1983-2009 hitit Täsää kuvia mitkä on mulle jäänyt Madonnan - 2000 luvusta mieleen:
No Helsingin keikka, eturivi-paikka, Guy O:n ottama kuva (toivottavasti kirjassa myös, sitte ainaki kohokohtien kohta! ) ja -M- tatuloinnit t i e t e n k i !!
Itselleni vuosikymmenen kohokohta oli Pariisi ja DWT, näin Madonnan livenä ekan kerran. M:n tekemisistä COADF ja kaikki sen ympärillä, ihanaa ihanaa. Tämän vuoden kohokohta oli katsoa Madonnaa silmiin Helsingissä!
__________________
Drowned World Tour - Pariisi, Re-Invention Tour - Pariisi, Confessions Tour - Lontoo,
Sticky & Sweet Tour - Tallinna Helsinki, MDNA - Helsinki
Helsingin keikka of course on se kohokohta (ja S&S), mutta myös muut kiertueet (RIT & CT ) COAD on jotain niin mahtavaa, joka herätti kiinnostukseni Madonnaa kohtaan lopullisesti. Hung Up on tietenkin yks suurimmista kohokohdista. Voi että jos Madonna vieläkin promotois singlejään kuten Hung Uppia...
Mulle myös HC:n julkasu oli sinäänsä tärkee, koska löysin "sielunkumppanini", eli She's Not Men.
Melkein unohtu liitto Guyn kanssa, kunpa se ei olis päättyny
Itselleni Hung Up ja Confessions On A Dance Floor -levy, sekä tietenkin täydellinen Confessions Tour olivat jotain niin hienoa ja coolia että tulin faniksi. Madonnassa viehätti iättömyys, määrätietoisuus ja etenkin se että kohuja riitti ja musiikkiakin oli vuosien varrella kertynyt ihan mukavasti.
Musiikillisesti paras albumi on mielestäni American Life, jolle Confessions häviää vain niukasti. Molempien levyjen aikaan kaikki vain osui nappiin: aliarvostetun ja apean AL:n aikoihin Madonna esiintyi provosoivissa ja välillä taas todella tyylikkäissä ja hieman oudohkoissakin asusteissa. Re-Invention Tour oli haikea ja salaperäinen kiertue, jonka viimeisiä konsertteja odotettiin mielenkiinnolla jotta saataisiin kuulla, oliko kyseessä huhujen mukaisesti popin kuningattaren jäähyväiskiertue. Kohut olivat myös omaa luokkaansa, suudelma Britneyn ja Aguileran kanssa sekä kohuvideot Die Another Day, American Life ja Hollywood.
Confessions ja American Life ovat molemmat kaikkien aikojen suosikkejani, ja hauskaa on se, että molemmat on levyinä lähes täysin erilaisia (AL on modernia koneilla säestettyä mollipainotteista folkia ja COADF iloista tanssimusiikkia menneiden vuosikymmenien tyyliin) ja myös Madonnan imago oli molempina aikoina täysin erilainen.
Tapahtumista itselleni on totta kai merkittävin Jätkäsaari 6.8.2009!
-music biisin live esiintyminen ema 2000 sekä grammy awardseissa 2001 -die another day musa video -rit-tour kokonaisuudessaan ja im going to tell you a secret dokkari - coad levy ja kiertue!!!! - helsingin keikka ja celebration kappale!
( olihan se britneyn ja madonnan suudelma joo kans yks,mut ei se mun mielestä niin suurta ollut kuin lehdet siitä kirjoittivat)
__________________
I laugh at myself. I don't take myself completely seriously. I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. -Madonna-
DWT koska sitä ennen oli ollu niiin pitkä kiertuetauko. Harmi kun en ollu sillä:(.
+ muut kiertueet.
tänä vuonna tottakai keikat. kiertueen jatko tuli niin puskista. oli kyllä ihana yllätys ankeeseen alkuvuoteen. taas alkoi haaveilee kesästä ja madgen keikoista. Oli ihana nähä Madonna taas arenalla. kyllä siellä on niiin eri meno ja fiilis kun isois keikois. Mut tottakai eturivi Helsingis oli ihanata x 100
__________________
2 re-invention, london
3 confessions, london
7 sticky and sweet, london, paris, tallinn, helsinki
1. Confessions On A Dance Floor- levy Tulin tämän levyn myötä faniksi ja aivan uskomaton comeback- levy! 2. Suutelu CAn ja BSn kanssa. Kyllä shokeerasi. Ja kunnolla! 3. Helsingin keikka 6.8.2009 En ikinä unohda! Yksi elämäni parhaista kokeumuksista!
-- Edited by Celebration on Thursday 31st of December 2009 10:44:23 AM