Niin, täällä ei ole aihetta kyseisestä, ihanasta kaupasta. Onko kukaan käynyt ? Minkälaista on sisällä ? Mitä Madonna kamaa on myynnissä ? Missä se sijaitsee ? Itse olen menossa lauantaina Helsinkiin ja olisi kiva tietää, missä tuo Unioninkatu on =)
Juu, kävin siellä samalla kun seuraavana päivänä konsertin jälkeen lähdin Helsingistä. Todella kiva kauppa josta löytyi mielestäni ihan hyvin kaikkea kivaa Madonna tavaraa. En tarkkaa sijaintia muista, mutta se oli jossain siitä kun heti Helsingin asemalta lähdettiin kävelemään niin ei ollu pitkästi. Katso Google Mapista reitti
Googlaa kannattaa. Löytyy Kaisaniemestä. Olen sieltä löytänyt mm Drowned World Tour kiertuekirjan :) Ja erikoisia painoksia löytyy kanssa + tilaussysteemi toimii!
Se on suht lähellä rautatieasemaa. Kaisaniemen puiston halki (puisto siis ihan aseman vieressä) ja siitä Hakaniemen sillalle päin. Unioninkatu on siis se iso katu mikä menee siitä puiston vierestä. Aikalailla vastapäätä kasvitieteellistä puutarhaa, jos se löytyy. Kannattaa kuitenkin käydä. Aika pieni kauppa, mutta paljon siellä on tavaraa. Madonnalta löytyy kaikenlaisia erikoispainoksia levyistä, lp:itä, jonkun verran lehtiä, sinkkuja ja kaikenlaista. Kantsii siltä myyjältä kysellä M-kamaa, sillä ne ei ole kaikki välttämättä esillä.
Itseänikin kiinostaisi sinne mennä aika paljonkin. Onko sielä kovin kallista? Kun minulla ei ainakaan rahaa ole ihan liikaa, että saako sieltä sitten mitään kohtuullisella hinnalla?
Music Hunter on kaiken kaikkiaan hyvä kauppa. Siellä on tällä hetkellä myynnissä ainakin Madonnan vinyyli maxisinkkuja n. 30 kpl ja cd sinkkuja joku +60 kpl, ei kyl mitään ihmeellisyyksiä. Hinnat on mun mielest vähän yläkanttiin, etenkin kun levyjen kansien kunnot ei ole ihan parasta mahdollista A-luokkaa. Esim. cd-sinkkuja kun selaa, niin kädet on aina sen jälkeen todella likaisen tuntuiset, ja se pöly vaikuttaa sitten tietysti myös niiden levyjen ja kansien yleiskuntoon. Vinyylisinkkujen kannet usein myös aika nuhruiset. Madonna CD-sinkut yleensä alkaen 9-10 ¤ ja siitä ylöspäin, vinyyli maxit yleensä sitten kalliimpia.

Ajattelin myydä omat vinyylini... aika kauheaa, mutta kun en tee niillä mitään... Paljonhan ne maksaisi Who's That Girl-, Erotica-, ja Human Nature 12" vinyyleistä?
Madonna CD-sinkut yleensä alkaen 9-10 ¤ ja siitä ylöspäin, vinyyli maxit yleensä sitten kalliimpia.
Huh, itselläni varat eivät riittäisi näillä ansioilla moneenkaan CD-sinkkuun No onneksi noita saa muualtakin halvemmalla.. Varsinkin jos kotelot ja kannet ovat likaisia ja tahmasia.
Music Hunter on kaiken kaikkiaan hyvä kauppa. Siellä on tällä hetkellä myynnissä ainakin Madonnan vinyyli maxisinkkuja n. 30 kpl ja cd sinkkuja joku +60 kpl, ei kyl mitään ihmeellisyyksiä. Hinnat on mun mielest vähän yläkanttiin, etenkin kun levyjen kansien kunnot ei ole ihan parasta mahdollista A-luokkaa. Esim. cd-sinkkuja kun selaa, niin kädet on aina sen jälkeen todella likaisen tuntuiset, ja se pöly vaikuttaa sitten tietysti myös niiden levyjen ja kansien yleiskuntoon. Vinyylisinkkujen kannet usein myös aika nuhruiset. Madonna CD-sinkut yleensä alkaen 9-10 ¤ ja siitä ylöspäin, vinyyli maxit yleensä sitten kalliimpia.
Ajattelin myydä omat vinyylini... aika kauheaa, mutta kun en tee niillä mitään... Paljonhan ne maksaisi Who's That Girl-, Erotica-, ja Human Nature 12" vinyyleistä?
Jos on hyvä kuntosii niin uskoisin et maksaa puolet siitä mitä itse pyytää liikkeessään. Eli voisin kuvitella että saisit 5-8 ¤ kpl, jos oikein hyvä kuntosii 12" vinyyli maxi sinkkuja. Täyspitkistä vinyyli LP levyistä ei saa kuin n. 3 ¤ kpl jos kunnossa.
Paljonko on hyväkuntoisien kuvavinyylien arvo ? Entä normi LP maxisinkut ?
Jos haluu myydä levyjä, niin ei missään nimessä kannata myydä levykauppoihin. Kannattaa myydä suoraan kuluttajalle, eli keräilijälle/fanille. Itse olen joskun myyny Englantiin levykauppaan sellasii promo cd-sinkkuja mitä mul on enemmän kuin yks kappale samaa sinkkua. Maksavat n. yhden neljäsosan siitä hinnasta millä itse myyvät saman tuotteen ulos. Eli jos joku maksaa liikkeessä esim. 20 euroo, niin maksavat sulle 5 euroo, paitsi jos vaihdat johonkin toiseen levyyn niin silloin sua hyvitetään puolella siit arvosta minkä pyytävät kun myyvät ulos, eli täs esimerkki tapauksessa hyvitys 10 ¤.
Itse olen myyny Englantiin levykauppoihin vain sellasta kamaa, minkä tiedän olevan sellaista mitä ei kukaan osta tääl Suomes, esim. Elton John, Mariah Carey yms. tunnettuja artisteja jotka tääl ei kiinnosta levykeräilijöitä, ainakaan suuremmissa määrissä.
En voi sanoo mitään levyjen arvosta ellen tiedä mikä levy se on ja mis kunnossa. Mut esim. Madonnan 12 tuuman ( 12" ) vinyylimaxit ( käytit ilmaisua LP maxisinkku, joka on kyl harhaanjohtava ja väärä ), on hintahaarukassa 5-15 ¤ , kunnosta, sinkun harvinaisuudesta ja haluttavuudesta riippuen. Tottakai löytyy myös huomattavasti kalliimpia, mut ne ei sit enään ole mitään perussettiä. Kun puhutaan harvinaisista, ni niissä hintahaarukka on valtavan iso, koska ne yleensä sattuu olee viel kohtuullisen vanhoja, ja niis iso osa tuotteen hinnasta johtuu sen kunnosta. Kohtuullisen harvinaisia saattaa sada edullisestikin, mut sit kunto on huono.

Itselläni on Who's That Girl, Erotica ja Human Nature vinyylit, ja näihin hintoihin myisin sinne (HUOM! Nettisivuilla lukee että vinyyleistä parhaat hinnat! ;))
Who's That Girl 8 E Erotica 12 E Human Natue 15 E
Jos on jotain valittamista hintojen suhteen, niin ottakaa huomioon että ei noita ihan joka paikasta löydä, varsinkin Eroticaa tai Human Naturea. Kohtuu hinnat... Itse asiassa WTGn voisi myydä kympillä