Toivoisin kiertueelta aivan jotain uutta, ei enää sitä mitä ollaan nähty jo usealla kerralla, eli vaikka se neljän osion systeemi pois koska se on niin käytetty, lavakin saisi muuttua erilaisemmaksi (catwalk saisi silti pysyä). Kappaleista toivon vähemmän soitettuja ja ne pari biisiä pois mitkä ollaan kuultu monta kertaa (kaikki tietää mitkä biisit), enemmän hitaampia kappaleita, kitara pois (akustinen voisi kyllä olla hyvä), uusi teema eli ei ehkä nyt sitä partydanceyeah -tyyliä koko aikaa, vaan pariin kappaleeseen hieno koreografia mutta ei sen enempää.
En tiedä, mutta olen jo vähän pidemmän aikaa toivonut Madonnalta sellaista pehmeämpää tyyliä että Madonnalla voisi olla joku ihana iltapuku ja laulaisi kappaleita RIT-kiertueen Deeper And Deeper tyyliin. Ainakin yksi osio. Itse sain vasta vähän aika sitten lukea wikipediasta että Devil-kappalehan tehtiin jo RIT-kiertueen aikana, että toivottavasti jemmassa on parempitasoisia kappaleita kuin Hard Candyllä. Itse ainakin uskon ja toivon että Madonnan seuraava levy on parempi, ottaen huomioon että yhtiö on uusi ja Madonnalta ei ole ikinä tullut kahta huonoa levyä peräjälkeen.
Toisaalta kiertueelle aion mennä vaikka siellä olisi millaista tyyliä ja kappaletta, että eipä sen puoleen mutta ainahan voi haaveilla.
Tai mulle oikestaan sama. Jos täti soittas 5 tuntii nokkahuiluu ni siihenkin olisin tyytyväinen pääasia et sen näkee taas. Ikävä jo on mut maltan hyvin odottaa 2011 asti. Onpahan enemmän aikaa kerätä rahaa niin voi sitä nokkahuiluu kuunnella sit useemman shown verran
itselläni on suuremmat odotukset uuden levyn kuin tulevan kiertueen suhteen. Stadionkonsertit ei ole koskaan ollut mun juttu, vaikka se olisi itse Madonna. Toivon että M jättää rnb-tyylin, se ei oikein hänelle sovi. Hyvä pop-biisi+kekseliäs video - resepti yksinkertaisuudessaan toimii Madonnalle.
AL-look on niin paras!! ihanat housut ja of sourse nahkatakki ja tumma letti
tämän näköstä levyllinen!
me like this to=)
__________________
I laugh at myself. I don't take myself completely seriously. I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. -Madonna-
Lienekkö jälleen uusi huhu vai artistin tempaus nostaa itseään tietoisuuteen puijaamalla?
Music: Jason Derulo ''about to work with Madonna''
"Yeah. I'm about to work with Madonna, and I've been watching her for years. I would love to be a part of another reinvention. She's been able to reinvent herself time and time again. I'll probably be part of that."
Jason Derulo, the 21 year old rising R&B star with two singles off of his debut album hitting the Billboard charts, telling US Magazine's Zach Johnson that he's on his way into the studio to work with Madonna.
madonnatribe.com
Tyyppi on räppimiehiä. Hänellä on tähän menneessä ollut pari hittiä listoilla (Whatcha Say, aika lauhkeaa kamaa) ja toimii lämppärinä Lady Gagan Monster Ball kiertueella joissain konserteissa.
Kiroan kaupallisen jenkki'r'n'b'räppi'hiphop'shakalakaboom genren alimpaan osaan manalaa. Ei tätä, ei tätä.
Madonna viettää päivänsä maalausten ympärillä joiden tekijät eivät välittäneet hurjasti ulkopuolisista mielipiteistä tai vaikutteista. Ne tyypit seurasi vaistoaan, miksi Madonna on heittäytynyt näin mainstreamiksi, vaikka hän oli se virtojen muodostaja vielä vähän aikaa sitten?
__________________
"I have my partner-in-crime, William Orbit, helping me out with the substance."

Kerrankin olemme Substancen kanssa samaa mieltä, EI TODELLAKAAN TÄTÄ! Tätä soundia en halua Madonnalta kuulla. Eikä Hard Candy opettanut Madonnalle mitään?
-- Edited by ExtaticBoy on Tuesday 23rd of March 2010 10:00:10 PM

Toivon totisesti, että tämä on vain joku juoru. En jaksa mitään räppiä.
__________________
If You wanna talk to me. That exactly what you gonna have to do. Talk to me.
EI STNA!! ei tätä paskaa! miksi pittää tehä sitä mitä muutki?? tuo on joku lady haha-kätyri, eli nyt sitte saa kauhulla odottaa että kuinka hahalta se sitte kuulostaa (jos totta)
rakoilee kyllä tuo Madonnan "uusiutumiskyky" ja uuen keksiminen..

Joo ihan oikeesti, kun aamulla ton luin meinasin purskahtaa itkuun! Kyyneliä valu jo.. Vissiin vähä herkkiskausi menossa ja reagoin typerästi madonna uutisiinkin. Tai eihän tässä ole mitään typerää. Toivotaan parasta. Ihanaa, uutta, erikoista Madonna, mutta ei räppi-gaga sekoitusta thäänks!

[joo pieniä meltdowneja tääläki.. F32.2 ...]
jos M seuraa Iconia yhtään nii pitäs olla hyvin selvillä että ei kannata ryhtyä tähän projektiin, aika liekeissä ihmiset. ihan hirveitä tappeluita gagasta foorumilla. ei se minustakaan kuulu Madonna foorumin pääkeskusteluun (ei tarvis näkyä ikinä missään) jos kiinnostais se haha-hörhö niin menisin sen sivuille ja foorumille. ja ostasin, eikö imuttaisin, sen levyjä ja kuuntelisin niitä. mutta ei kiinnosta tasan paskaakaan.
Uskon lujasti, että tuo on vaan ihan perätön juttu. En jaksa uskoa siihen, että Madonna tekis heti jonkun R&B tyylisen levyn jälkeen samanlaisen R&B-levyn. Yleensä Madonnan levyt ovat olleet tyyliltään aika erinlaisia, joten en jaksa uskoa tuohon juttuun.
Eipä lisättävää muiden käyttäjien sanomisiin... Ei mitään Jasonia tekemään Madden uutta albumia... Toivottavasti tämä on vain perätön huhu... Olisi mukava kuulla Madonnan uudella albumilla jotain uutta, ei Hard Candy kakkosta. Ja tulisipa jotain varmaa tietoa Madonnan tulevasta albumista eikä vain huhuja...
Näyttääpä pahasti siltä, ettei tätä(kään) levyä tarvitse aikanaan hankkia. Toivottavasti nämä ovat tosiaankin vain puheita ja todellisuus olisi toisenlainen. Aikamoisia pettymyksiä nämä Madonnan uusimmat musiikilliset tuotokset ovat olleet, joten en tiedä josko sitä edes uskaltaa toivoa enää muuta (vaikka tokihan sitä aina kuitenkin toivoo). Välillä pelottaa, että rouvalle on iskenyt ahneus: mahdollisimman helpolla rahat pois kansalta. Toivon olevani väärässä.