Kun Uutispoimintoja Madonnasta -avauksessa on ollut niin paljon keskustelua tästä, niin ajattelin perustaa sille oman avauksensa. Kerro sinäkin oma mielipiteesi seuraavista aiheista!
Keskustelunaiheena siis Madonnan suhtautuminen faneihin ja sosiaaliaaliseen mediaan. Viime aikoina keskustelua on herättänyt, välittääkö Madonna yleensäkään ollenkaan faneistaan? Johtuuko se siitä, ettei M ole itse koskaan omien sanojensa mukaan fanittanut ketään tosissaan? Toisaalta päälle 25 vuotta kiljuvien fanien ja salamavalojen seassa on saattanut saada diivan jo ajat sitte turhautumaan. Millaisia ajatuksia tuore Meet Madonna (tapaa Madonna) -kilpailu Yhdysvalloissa herättää ja millaisen sen odotat olevan?
Miksi Madonna keskittyy elokuvan ohjaamiseen ja hyväntekeväisyyteen, vaikka ihmiset toivoisivat musiikkia? Eikö popin kuningattarella ole enää mitään annettavaa popin saralla joten hän keskittyy uusiin asioihin, vai onko kyseessä vain luova tauko? "Olen joskus miettinyt, että haluaisin lopettaa musiikinteon ja muuttaa maalle. Valitettavasti se ei taida olla mahdollista." - Madonna 2008
Madonnan tapa käyttää sosialista mediaa on auttamattomasti vanhanaikainen, sillä oikeastaan hän ei sellaista edes käytä. Tämän päivän suurin poptähti Lady Gaga päivittelee jatkuvasti Twitteriään sekä Facebookin fanisivujaan, lähettelee fanisivustoilleen videoviestejä, suostuu yhteiskuviin ja jakaa nimikirjoituksia pitäen kuuntelijansa läheisinä, toisin kuin Madonna, jolta videoviestit, yhteiskuvat ja nimikirjoitukset ovat harvinaista herkkua. Itsehän diiva ei myöskään koskaan kumoa perättömiä huhuja, vaan hoidattaa senkin toimen managerillaan Guy Osearylla. Kumpi toimii paremmin, old-fashioned, etäinen ja salaperäinen supertähti vai miltei faniensa kanssa kaveeraava, avoin, moderni lähestymistapa?
Uskon, että Madonna kyllä välittää faneistaan ja pitää heitä tärkeinä, mutta nyt olisi jo korkea aika myöskin osoittaa se. Olisi hienoa, jos Madonna esim. juuri Lady Gagan tyyliin hyödyntäis uuden teknologian mahdollisuuksia faniensa lähellä pitämiseen, koska mun mielestä on paljon parempi jos superjulkkiskin osoittaa olevansa pohjimmiltaan normi-ihminen eikä mikään tavoittamattomissa oleva taruhahmo. Madonnan omaa tekstiä olisi kiva lukea joidenkin blogien muodossa, rouvalla varmasti riittäis paljon sanottavaa (vaikka se olisikin pelkkää juorujen kumoamista tai vahvistamista)! Diivailun aika on ohi.
Tavallaan on ihan hauskaa, että Madonna haluaa kokeilla uusia juttuja, mutta itse oon Madonnan fani vain ja ainoastaan musiikin ansiosta. Näin ollen tahtoisinkin Madonnan keskittävän voimavaransa musan tekemiseen ja uuden klassikkoalbumin kasaamiseen ennemmin kuin suureellisen elokuvahankkeen toteuttamiseen. Toisaalta jos elokuvasta tulee menestys niin katsojien kuin arvostelujenkin osalta, niin siinä on Madonnalle taas yksi merkittävä meriitti. Mutta Madonna on nimen omaan popin kuningatar, joten kyllähän häneltä on lupa odottaa juurikin sitä musiikkia.
Mun mielestä Madonna saisi olla, voisiko sanoa, että kohteliaampi fanejaan kohtaan...
No, tavallaan kylmyys ja välinpitämättömyys, niin raa'alta kuin ne kuulostavatkin, kuuluvat Madonnan imagoon. Ehkä hän luulee, että yhtäkkinen söpistely yhteiskuvissa ja turha tuntellisuus rajoittaisivat hänen imagoaan karuna ja katu-uskottavana rock-mimminä.
Inhoan sanoa tätä; mutta kohta rokkimimmistäkin tulee vielä joskus rokkimummo, joka lopettaa uransa, ja sitä ennen saisi kyllä antaa faneilleen kaikkensa.
Musta tuntuu kans et Madonna on vähän rupsahtanu. Siis paljonkin. Mitenhän sit ens kiertueen ja levyn kanssa? Ja toi on ihan naurettavaa että Guyn kautta hoidetaan kaikki info. Ja se, että kuinka laskelmoitu ja välinpitämätön suoraan sanottuna madonnasta on tullut.
Minkähän lainen madde on esim. kymmenen vuoden kuluttua?
Kyllähän tuo voisi vähän miettiä tiedotus/mediastrategiaansa uusiksi ja kontaktoida fanien kanssa enemmän, mutta kun ketään ei voi pakottaa..(eikä etenkään Madgea)
Madonna on tehnyt nuita fanitapaamisia ja kaikkea jo yli 25-vuotta! Voitteko kuvitella kuinka stressaavaa se on. Nyt kun hän ei tänä vuonna ole tehnyt mitään kaikki heti on kimpussa. Mulla ei fanius siihen tyssää, että ei kirjottele Twitteriin koska en uskoisi pätkääkään sen olen itse HÄN. Sama juttu gagan kanssa. En usko hänen itsensä joka kerta olevan kirjottelemassa faneilleen.
Musiikkia tulee jos tulee. Oon aiemminkin odotellut vuosia sitä mahtavaa ihanaa ja tottunut siihen. Elokuvan hän ilmoitti ohjaavansa jo ajat sitte se oli meidän tiedossa. madonnalla on ilmeisestikin olemassa TUNTEET ja hän haluaa autta Malawia. Tähän täytyy lisätä, että kattelin youtuubista putkeen useita pitempiä haastatteluja alkuajoilta asti ja Madonnasta näki useassa aika herkkän ja haavoittuvan ihmisen. Tippa linssissä kertoi juttuja ja ilmeistä näki paljonkin. En kykene kuvittelemaan minkälaista tuskaa hän on kokenut ja kokee median suhteen ja sen, että häntä KOKO ajan seurataan.
Ja eiköhän me kaikki vanheta niin Madonnaki.Olkoon vaikka rokkimummo.En usko hänen 90-vuotiaana pomppivan lavalla. Arvostan häntä myös ihmisenä (tai niitä asioita mitä hän on tehnyt eikä pyytele anteeksi) ja hänellä on perhe joten ymmärrän hänen haluavan viettää aikaa rauhassa heidän kanssaan.
__________________
If You wanna talk to me. That exactly what you gonna have to do. Talk to me.
Oon täysin samaa mieltä Like it or Notin kanssa! Madonnalla on ollut vasta rankka kiertue takana niin mitä sitä nyt heti uutta puskemaan. Antaa Madonnan levätä rauhassa niin sen jälkeinen levy on varmasti parempi Ja ei mua ainakaan häiritse se, että Madonna tiedottaa faneillensa Guy:n kautta. Madonnalla on nyt muuta tekemistä kuten tuo mallisto, malawi, elokuvat ym :p
Samaa mieltä Like or Not:n ja Vilketsun kanssa! Madonna on ihan käsittämättömän kuuluisa ja ollut sitä jo 25 vuotta. Kukaan meistä ei voi tietää miltä tuntuu kun ei ole pätkääkään yksityisyyttä, KAIKKI mitä vaan hänestä ikinä irti saadaan tulee mediaan. (Ja jos mitään ei saada niin sitten keksitään). Madonnalla on varmasti huonoja kokemuksia ihmisten päästämisestä liian lähelle, kaikki yrittävät joko hyötyä hänestä tai kaveerata hänen kanssaan vain koska hän on kuuluisa. Ehkä hän jopa hieman pelkää innokkaimpia fanejaan? Miten itse suhtautuisitte ihmiseen joka olis ihan et " iiiikkk, voi vitsi, vihdoinkin mä sain tavata sut!! Sä oot maailman paras, blaablaablaa..".
Kun Madonna tuli suomeen, hotelli Kämpin edessä kävi kuhina. Kun Madonnan ja seurueen autot ajoivat parkkihalliin, ihmiset kirkuivat ja juoksivat autojen rinnalla kuvia räpsien. Kun autot menivät tarpeeksi hiljaa, ihmiset painoivat naamansa autojen ikkunoihin ja yrittivät kurkkia että missä Madonna on. Madonnalla on varmaan tossa tilanteessa olo kuin sirkuseläimellä jonka kaikki haluavat nähdä ja koskettaa...
Madonnahan on kirjottanut faneilleen esim. Malawiiin liittyvistä projekteistaan ja yrittänyt siten saada ihmisiä mukaan auttamaan. Eli hän kyllä hyödyntää sosiaalista mediaa silloin kun hänellä on TÄRKEÄÄ asiaa ja TÄRKEÄT tavoitteet, ei sen takia että saisi faneja puolelleen kirjoittelemalla twitteriin turhanpäiväisyyksiä kuten "kävin tänään lounaalla x:n kanssa ja sitten lenkillä..". Tollanen ei vaan kuulu Madonnan luonteeseen.
-- Edited by Jumper Girl on Thursday 5th of August 2010 11:25:17 PM
Millainen on Madonnan luonne, sitä emme todella tiedä. Kukaan hänen kanssaan tekemisissä ollut ei kuvaile Madonnaa kovin lämpimäksi ihmiseksi. Pitää etäisyyttä läheisiinsä ja faneihin. Tästä on tullut osa Madonna-myyttiä. Twitteristä en itsekään ymmärrä mitään mutta voihan sinnekin kirjoittaa ihan fiksuja juttuja. Aikoinaan M oli aktiivisemmin mukana Iconissa, mutta eipä taida olla enää. Sen kyllä uskon että M yhä rakastaa julkisuutta ja kuuluisan ihmisen rooliaan. Eli Truth or Daren alussa lausutut sanat kuuluisuudesta pätee häneen yhä. Ja olisihan se metkaa tietää mikä biisi soi Madonnan stereoissa tai mikä leffa teki häneen vaikutuksen.
Madonna on hyvä popmusiikin tekemisessä ja minusta siihen olisi hyvä keskittyä. Toivon että tämä elokuvan ohjaaminen ehkä saa aikaan taas innokkuuden tehdä hyvää musiikkia, mutta jotenkin alkaa tylsistyttää kun Madonna tekee kaikenlaista omasta mielestäni yhdentekevää (Malawi, Material-girl projekti, mainoskuvat jne), ei Madonna voi jakaantua joka paikkaan ja odotan kyllä mielenkiinnolla millaista musiikkia tulee seuraavaksi. Se mitä on puhuttu Madonnan Hard Candyn luomisesta ja tyylin valitsemisesta on omaan korvaani todella masentavaa ja alan pelkäämään että tästä on tie vaan alaspäin.
Se että Madonna kirjoittaisi silloin tällöin itse kommentin tai pari koskien omaa uraansa, ei vähennä musiikkikuningattaren imagoa. Muutenkin olen saanut sen kuvan että Maddea ei kiinnosta oma uransa tai faninsa tippaakaan tällä hetkellä (kommentit joiden mukaan ei levy-yhtiötä, "mikä fanikerho?").
Mielestäni tämä on vähän semmoinen "hiljaisen ajan" -ketju, jollaista ei todellakaan syntyisi jos puoli vuotta sitten olisi ilmestynyt uusi levy tai meneillään olisi jokin kiertue.
Kyllä se Madonna yhä huomioi faninsa ja muutamia mainitakseni:
Ei mikään taivaanlahja, mutta yleensäkin Guy O. on aika faniystävällinen manageri ja Madonna voisi koska tahansa kieltää häntä olemasta.
S&ST 2008:n request osio, joku onnellinen fani pääsi esittämään toiveensa.
Tämä Meet Madonna ja Madonnan faneilleen lähettämät viestit, vaikka ne nykyään koskevatkin pääasiassa Malawia.
Marriage Ref'in yleisö, johon yhdysvaltalaiset faniclubin jäsenet pääsivät.
Madonna on diiva, mutta tavallaan hänen on myös oltava diiva. Olisiko enää Madonnaa jos hän päästäisi vapaasti lähelle kenet tahansa? Hän on suututtanut monia ihmisiä urallaan ja osalla saattaa olla ikävät juonet mielessä. M on varmasti uskomattoman kiireinen, joten helpottaa jos ei tarvitse käsitellä tai hoitaa joitain sellaisia juttuja joita maallikot joutuvat hoitamaan. Hän on myös 51 v. ja omasta puolestani on yks ja hailee tuleeko nuorekkaita twittauksia ja facebook -päivityksiä. Juhlistetaan niiden muiden artistien avautumisia.
Madonna onnistuu säilyttämään tietyn mysteerin. Jos päätä oikeasti vaivaa se, ettei Madonna ole koko ajan niin "lähellä", voi yrittää keksiä jotain muuta tekemistä. Toimii niin hyvin.
__________________
"I have my partner-in-crime, William Orbit, helping me out with the substance."
Mun mielestä Madonna ei ole sen vähemmän aktiivinen kuin ikinä ennenkään. Tai siis, eihän se ole ikinä kirjoitellut yksityiselämästään mihinkään, ja kertoo siitä melko niukasti kaikissa haastatteluissaan.
Mutta silloin kun Madonna lähettää jotain faneilleen, se on yleensä joku ihan kunnon juttu, pitkä viesti tai video yms. Mä oon aina ihan sekasin jos siltä joskus tulee joku henkilökohtaisesti itse kirjoitettu juttu tai joku haastattelu missä se avautuu ihan kunnolla. Se on ihana tunne, enkä mä haluaisi että se tunne menee "pilalle" sillä että se kirjoittaisi twitteriin jonkun pikkulauseen joka päivä. Jos ei ole kertonut ennenkään turhanpäiväisiä yksityiskohtia elämästään ennekään, niin miksi aloittaa nyt yhtäkkiä 51-vuotiaana?
En toki väitä etteikö joku pieni viesti vähän useammin olisi kiva, mutta luultavasti sillä on näihin aikoihin vähän kiire elokuvansa, vaatemallistonsa ja varsin suuren perheensä kanssa. Ja ne jotka haluaa tietää Madonnan ajatuksia, voi kuunnella sen kappaleita, joissa se kertoo tunteistaan varsin avoimesti. En usko että sen mietteet on niin radikaalisti muuttuneet. Ehkä M haluaa että ihmiset arvostaa ja fanittaa sitä sen musiikin takia, eikä se koe mitään tarvetta fanien kalastelulle.
-- Edited by Nobody knows me on Tuesday 10th of August 2010 10:00:18 PM
__________________
Second best is never enough You'll do much better baby on your own!
Asiaa NKM. Järjelläkin ajateltuna olisi typerää avautua ja kertoa kaikki asiansa koko maailmalle jotta sitten voidaan haavoittaa!! Sama juttu normi-ihmisellä. Ei sitä kailoteta kaikkia asioita kaikille.
__________________
If You wanna talk to me. That exactly what you gonna have to do. Talk to me.
Ei tarvitse avautua kaikesta tai kalastella faneja raportoimalla kaikenlaisia joutavia pikkuasioita. Nettiin voi laittaa ihan fiksujakin juttuja,substanssia. Madonnalla on aina ollut trendikäs, ajassa kiinni oleva muuttuva imago,mikä on auttanut häntä saamaan uusia faneja uransa varrella. Toisaalta hän ei ikinä tee mitään vaan muiden miellyttämiseksi..
Pakko myöntää että kaipaan sitä 80-90-lukujen HAUSKAA Madonnaa. Mitä tapahtui? Hänestä kasvoi aikuinen..?