Madonna Foorumi - Finland

Members Login
Username 
 
Password 
    Remember Me  
 

Topic: Madonnan hankaluudet lähitulevaisuudessa

1 2  >  Last»  | Page of 2  sorted by
Survival
Status: Offline
Posts: 1058
Date: Aug 4 20:51 2011

Madonnan hankaluudet lähitulevaisuudessa

Madonna palasi odotetusti studioon heinäkuussa tekemään uutta musiikkia. Uudesta levystä on ehditty huhuamaan paljonkin, ja sen on ennustettu olevan funk- ja rock-vaikutteinen tanssilevy. Jotkut toiset lähteet ovat puhuneet voimakkaasti tanssi- ja clubpainotteisesta albumista.

Mutta kun levy valmistuu, millaisia ongelmia sillä (ja Madonnalla) voi olla vastassa?

Tällä hetkellä Madonnalla ei tiettävästi ole levytyssopimusta. Warner Brosin suojissa koko uransa ajan olleen Madonnan olisi ollut määrä siirtyä Live Nationin talliin, muttei LN kai ikinä saanutkaan laajennettua toimintaansa levy-yhtiön puolelle. Huoliiko Warner, jonka tallista M lähti tiettävästi hieman riitaisesti, poptähtösen takaisin, vai täytyykö etsiä eri levymerkki?

Osaako Madonna enää promota itseään ajan hengen mukaisesti? Nykyaikana artistit päivittävät ahkerasti Facebook-sivujaan, Twitter-blogiaan yms, mutta Madonna on ainakin tähän päivään asti halunnut pysyä kansasta erakoituneena "wanhan ajan supertähtenä", joka kommunikoi lehdistölle ja kuuntelijoilleen pääasiassa vain tiedottajansa tai managerinsa kautta. Monille kuva etäisestä tähdestä voi tuntua oudolta, eikä se houkuttele uusia kuuntelijoita.

Netin perusteella Madonnan suosiokaan ei vaikuttaisi olevan enää kovin suurta, 5,7 miljoonalla tykkääjällä Madonna on kaukana tämän päivän suosituimmista esiintyjistä. Toisaalta, Madonnan kuuntelijakunta on monien muiden kuuntelijoita vanhempaa, joten sekin voi selittää Facebook-fanien vähäistä määrää.

Internetin käytön suhteen Madonna on niin pahasti jäljessä, ettei hänellä ole vieläkään omaa VEVO-kanavaa Youtubessa, josta kaikki musiikkivideot olisi kätevästi löydettävissä. Sen sijaan videot löytää Youtubesta milloin minkäkin satunnaisen käyttäjän tai warnerbrosin lataamina. VEVOn etuihin kuuluisi, että M saisi videoillensa mainosta toisten artistien videoiden myötä.

Jos internet-suosio ei ole kummoista, niin ei ole radioidenkaan. Vaikka Madonnan vanhempia kappaleita soitetaankin hyvin paljon ympäri maailman, Yhdysvalloissa Madonna on ollut boikotissa American Life -ajoista lähtien ja brittiradiotkin tyrkkäsivät tuoreemmat sinkkulohkaisut Miles Away ja Revolver suoraan B-soittolistalleen.

Yksi Madonnan valttikorteista aikoinaan oli teknisesti, visuaalisesti ja tarinallisesti upeat musiikkivideot. Viimeisimmistä videoista ei voi oikein samaa sanoa: Give It 2 Me ja Celebration olivat molemmat Madonnan osalta ideatonta perseenpyöritystä, Miles Away koostui tylsistä backstage-kohtauksista, keikkamateriaalista ja ilmestyi vieläpä huipuksi yli puoli vuotta myöhässä singlejulkaisusta, Revolverin promoamisvideossa nähtiin vain Sticky & Sweetin Die Another Day -esitys. Musiikkivideot tehtiin tiettävästi varsin kiireellä, mutta silti jokaisen julkaisuun meni oma aikansa. Kun katselee videoiden kuvauksista otettuja retusoimattomia kuvia, saa tietää syyn ajankuluun: videon leikkaamisen lisäksi aikaa on mennyt aivan perkeleesti Madonnan naaman photoshoppaamiseen. (älkää hirttäkö minua palleistani tämän karun tosiasian takia M-fanit)

Ikääntyminen voi myös nousta ongelmaksi. Onko suurelle yleisö 50-vuotias nainen hyppimässä pikkupöksyissä säälittävä näky vai nykyajan seksuaalisuuskäsitteitä ravisteleva ilmiö? Jaksaako Madonna promota itseään jatkuvasti erilaisissa tilaisuuksissa ja gaaloissa? 2008 Hard Candyn aikoihin esiintyminen julkisuudessa jäi vähäiseksi, sillä M suunnisti suoraan albumin julkaisun jälkeen maailmankiertueelle.

Entä Madonnan tyyli? Alusvaatteet ja sama lainekihara vaalea hiustyyli alkaa käydä jo varsin tutuksi ja tylsäksi näyksi. Toisaalta, viime aikoina Madonnan yllä on nähty  esimerkiksi ajan hengessä olevia pillifarkkuja. Antaako tytär Lola vinkkejä äidilleen, kuinka pukeutua jatkossa? Madonna on ainakin kertonut rakastavansa tyttärensä tyyliä ja varastavansa usein jotain tämän vaatekaapista.


Tällä hetkellä uuden levyn tuottajista on pää asiassa vain huhuja. Madonna teki jo 2009 yhteistyötä David Guettan kanssa, ja heillä on tiettävästi ainakin yksi yhteinen, julkaisematon kappale. Hard Candyn suhteen Madonna teki virheen ottaessaan tuottajiakseen henkilöitä, jotka olivat juuri levyn tekohetkellä in. Tämä kuului Hard Candylla, sillä niin Timbalandilta kuin Pharrel Williamsiltakaan ei kuultu mitään uutta tai tajunnanräjäyttävän yllättävää, vaikka HC olikin kohtuu hyvä popalbumi. Tekeekö Madonna uudella levyllään saman virheen Guettan kanssa? Toivottavasti ei. Pahimmat juorut ovat tienneet kertoa, että Pharrel Williams olisi tuottamassa seuraavaakin levyä. Luultavasti huhu on kuitenkin onneksi roskaa.

Tässä omia ajatuksiani. Omaatko samaan vai eri suuntaan olevia ajatuksia? Onko Madonnalla vielä jalansijaa 2010-luvun popmusiikin tähtikartalla?
*KESKUSTELUUAAAA*



-- Edited by Music makes as people on Thursday 4th of August 2011 09:30:15 PM

__________________

Didn't know how lost I was until I find you.

 

Lucky Star
Status: Offline
Posts: 427
Date: Aug 4 22:22 2011

Guy sanoi, että Warnerilla on oikeudet Madonnan vanhoihin musavideoihin ja siksi niitä ei löydy Madonnan omasta vevosta, mutta uuden videot varmasti tulevat sieltä löytymään.



__________________

bannerii.jpg

Future Lover
Status: Offline
Posts: 565
Date: Aug 4 23:14 2011
melko provo avaus. Youtuben osalta Madonnan kaltaisella artistilla pitäisi kyllä ehdottomasti olla VEVO. Ei varmaankaan pitäisi olla kovin vaikea sellaista hänelle järjestää, se on neuvottelu- ja rahakysymys, ja varmasti kaikkien osapuolten kannalta kannattava.

Sosiaalisen median osalta M on päätöksensä tehnyt, eikä hänen nyt enää kannata lähteä sinne seikkailemaan. Madonna on niin älyttömän kuuluisa, että promootio hoituu sen kautta itsestään. Tosin vaarana on että hänestä tulee tällainen "famous for being famous"-tapaus. Mielenkiintoista nähdä miten uusi albumi julkaistaan. LiveNation on kai ulkoistanut levytyssopimukset?

Loppupeleissä kysymys on musiikista, miten hyvä on 1. sinkku ja sitä seuraava albumi. Kiertueartistina Madonna on tietysti yhä omaa luokkaansa.

__________________

I'm a Sinner, I like it that way

Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 1596
Date: Aug 4 23:21 2011
Omat ajatukseni (xoxo kerkesi niistä jo osan sanomaan):

1. Madonnan ei tarvitse olla twitter-huora. Antaa Guy O:n hoitaa sosiaalisen median, niin M voi keskittyä tärkeämpiin asioihin.
2. Madonna on edelleen lyömätön kiertueartisti. Muut ovat erittäin kaukana takana, vaikka näillä moninkertainen facebook-fanikanta olisikin.
3. Madonna on kohta 53, mitä ihmiset kuvittelevat näkevänsä? Hän on edelleen the milf.
4. Lukemattomat ihmiset käyttävät nettiä toisten halventamiseen. Madonnan ei kuulu välittää saamastaan kurasta.
5. Give It 2 Me oli erinomainen musiikkivideo ja 4 Minutes pyörii edelleen telkussa yllättävän usein. Toki, viimeisestä maailmaa ravisuttaneesta Madonnan musiikkivideosta on kohta kuusi vuotta aikaa (Hung Up), mutta Hard Candy ja Celebration vaikuttivatkin olleen Madonnalle enemmän sopimuksellisia velvoitteita päästä eroon Warner-sopimuksesta.
6. Uusi levysopimus ei tule olemaan se haasteellisen juttu. Madonnalla on rahat kustantaa se halutessaan itse. Minä kuitenkin toivon Universalin saavan Madonnan talliinsa, sillä se on parhaiten pystynyt reagoimaan musiikkimaailman mullistuksiin, ja sen tämän hetkinen asema muihin yhtiöihin nähden on sen mukainen.
7. Sen sijaan haastellinen juttu tulee olemaan edelleen jatkuva taantuma ja velkakriisi. Tällä "hupifoorumilla" näistä ei tarvitse keskustella, mutta esim. Austraalia jätettiin S&ST:llä väliin ainoastaan laman takia. Vuoden 2009 jatkeella keskityttiin pelkkään Eurooppaan, jossa asiat olivat tuolloin hieman mallikkaammin kuin USA:ssa. Nyt kun asiat ovat sekaisin sekä Amerikoissa, että Euroopassa, niin yli sata euroa konserttilipuistaan maksavia asiakkaita ja levynostajia ei yksinkertaisesti ole yhtä paljon. Live Nationin alaisuudessa Madonna voi hyvinkin myydä jälleen kiertueellisen keikkoja loppuun, mutta kiertueen suunnittelu tulee olemaan manageriportaalta käsittämätön palapeli.

__________________

"I have my partner-in-crime, William Orbit, helping me out with the substance."

Breathless
Status: Offline
Posts: 125
Date: Aug 6 11:50 2011
Tää ei varmaan kuulu tänne, mut eilen tajusin et stadis on vuoden päästä yleisurheilun EM-kisat elokuussa, joka valitettavasti voi taas vaikeuttaa Madonnan mahdollista tulevaa Helsingin keikkaa :(. Suomessa kun ei oo oikeastaan muita paikkoi mis Madonnan kokoluokan artisti vois esiintyä.

Kaks vuotta sit oli naisten jalkapallon EM-Kisat, jonka vuoksi ei saatu stadionia! V***N urheilukisat!

__________________
Easy Rider
Status: Offline
Posts: 508
Date: Aug 6 17:21 2011
Harki kirjoitti:

Tää ei varmaan kuulu tänne, mut eilen tajusin et stadis on vuoden päästä yleisurheilun EM-kisat elokuussa, joka valitettavasti voi taas vaikeuttaa Madonnan mahdollista tulevaa Helsingin keikkaa :(. Suomessa kun ei oo oikeastaan muita paikkoi mis Madonnan kokoluokan artisti vois esiintyä.

Kaks vuotta sit oli naisten jalkapallon EM-Kisat, jonka vuoksi ei saatu stadionia! V***N urheilukisat!


 

 No worries! Pistän vaikka pääni pantiksi siitä ettei Madonnaa tulla näkemään seuraavan vuoden aikana Suomessa - ja tuskin kiertueella muutenkaan..



__________________

Cause after all
Nothing's indestructible

Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 2132
Date: Aug 8 16:25 2011

Mielenkiintoinen aihe! Pistänpä itsekin nyt jonkinlaisia mietteitä tänne.

Madonnallekkin olisi tosiaan aika laittaa oma VEVO-kanava ja sinne kaikki vanhatkib musiikkivideot (niinhän on tehty muidenkin artistien kohdalla). Se olisi kätevää faneille: kaikki videot löytyisi hyvälaatuisina samasta paikasta. Myös VEVO on kätevä markkinointikeino ja sillä Madonnan musiikkivideot saisivat enemmän huomiota. Ei tämän toteuttaminen mikään haaste todellakaan ole.

Toivon ja en toivo, että Madonna palaisi Warneriin. Se on omalla kohdallani vähän ristiriitainen kysymys. Jos Madonna ja Warner saisivat sovittua, niin esimerkiksi tuo VEVO-juttu hoituisi varmasti helpommin (vai oliko Warner koko VEVO-diilissä mukana). Toisaalta olisi mukava, jos Madonna valitsi jonkin uuden levy-yhtiön ja ottaisi riskin.

Ilmeisesti Madonna on tosiaan tehnyt päätöksen sosiaalisen median kanssa, mutta silti: olisiko se niin mahdotonta tehdä vain yksi vaivainen twitter-tili? Ei Madonnan tarvitsisi sitä todellakaan usein päivittää, silloin tällöin twiittailla kuulumisia ja promota itseään. Madonna ei älyä vain että sosiaalinen media on oiva tapa kasvattaa faniverkostoa ja saada enemmän huomiota sekä kasvattaa myyntilukuja. Kyllä se twitter-tili olisi hyvä olla, sillä kyllä artistilta jonkin verran faniystävällisyyttä kaivataan.

Promootio Hard Candy eralla oli olematonta ja toivon, että hän panostaisi tulevalla albumillaan promoesiintymisiin -ja haastatteluihin. Olisi mahtavaa nähdä Hung Upin kaltaista promootiota ja jos todella haluaa pysyä tämän ajan hermoilla, niin promootion tulisi olla suurta. Toivon, että M panostaa yksittäisiin esiintymisiin paremmin. Esimerkiksi kilpakumppani Lady Gaga on tehnyt upeaa työtä uuden albuminsa promoamisessa.

Musiikkivideot ovat olleet tosiaan Madonnan valttikortti aikoinaan, mutta COAD-erasta lähtien niiden laatu on ollut ainoastaan alaspäin. Give It 2 Me, Miles Away, Celebration ja Revolver olivat todellisia riman alituksia, joista kaksi edes ei ollut varsinaisia videoita. Musiikkivideot ja niiden näyttävyys ovat tänä päivänä yhä tärkeämpi keino herättää huomiota ja mielenkiintoa sekä saada markkinoitua itseään. Toivon todellakin, että Madonna julkaisee enemmän singlejä tulevalla albumilla, promoaa niitä hyvin ja tekee niille hyvät musiikkivideot.

Madonna on tunnettu myös kameleonttina, joten tyylin olisi syytä vaihtua seuraavan albumin tullessa. Toisaalta tähän asti Madonna on kyllä osittain vaihtanut tyyliään levyjen välissä, mutta blondit ja kiharat hiukset kaipaisivat tosiaan uudistusta.

Jos Madonna tosiaan panostaisi kunnolla noihin yläpuolella oleviin asioihin (mitkä eivät todellakaan ole vaikeasri toteutettavissa!), niin en usko, että ikääntyminen enään on mikään kysymys tässä jutussa. Kyllä M nuiden asioiden avuin saisi laajankin nuoren kuuntelijakunnan.

Onneksi tuottajat tulevalla levyllä ovat vaikuttaneet ihan hyviltä tähän mennessä.



__________________


Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 1870
Date: Aug 8 18:16 2011

Itse en kaipaa erityisemmin, että Madonna alkaisi käyttämään sosiaalista mediaa kuten Twitteriä. Jos Häntä ei yksinkertaisesti lainkaan se jaksa innostaa, niin ei väkisin. Ja en todellakaan usko, että sosiaalisen median käyttämättömyys on minkäänlainen kynnyskysymys Madonnan tulevan albumin menestymisen suhteen.

Promoamista kaipaisin enemmän. Get Stupid sanoikin jo oleelliset asiat: Yksittäisi keikkoja (eri gaaloissa ja vastaavissa) ja haastatteluja kaipailen. Ne antaisivat M:lle näkyvyyttä mediassa ja täten levyn ja sinkkujen menetyminen voisi parantua.

Musiikkivideot, niissä Madde on kyllä radikaalista heikentynyt. HC:n räpellyksiä ei voi edes verrata 90-luvun huippu tuotoksiin. Ja minusta lasku niiden suhteen lähti jo 2000-luvun alulta. Ainoastaan Hollywood video on mielestäni oikeasti tosi tyylikäs pätkä! Muuten aika laimeeta settiä ompi tullut. Toivottavasti tähän saataisi muutosta seuraavan levyn aikana!

Mutta loppupelissä kaikki on kiinni siitä musiikin laadusta.



-- Edited by Hanhis on Monday 8th of August 2011 06:17:58 PM

__________________

Get down, beep beep, gotta get up outta your seat

Candy Perfume Girl
Status: Offline
Posts: 264
Date: Aug 8 19:36 2011
Hankaluudet? Mielestäni ei ole hankaluuksia, joitain haasteita ehkä on tiedossa. Madonna ei selkeästi halua lähteä kilpailemaan kaikkien pinnalla olevien pop-tähtösten kanssa, mikä on ihan järkevää. M on itsekin joskus haastattelussa sanonut, ettei enää tiedä ketä hänen faninsa ovat ja tavallaan se on näkynytkin hänen urallaan viime vuosina.

Mutta olen hyvin luottavainen uuden materiaalin suhteen, ne vähäiset tiedot mitä on tulleet ovat olleet lupaavia.

__________________

dance and sing

get up and do your thing

Survival
Status: Offline
Posts: 1058
Date: Aug 9 20:02 2011

Hienoa et hieman provosoivaksi tarkoitettukin avaukseni sai keskustelun vireille. ^^

Substance:
" (---) mutta Hard Candy ja Celebration vaikuttivatkin olleen Madonnalle enemmän sopimuksellisia velvoitteita päästä eroon Warner-sopimuksesta."

! Tätä olen miettinyt paljon itsekin! Olivatko molemmat vain sopimuksellisia velvotteita, mikä sai Madonnan kenties yrittämään vähemmän tai nopeammin päästäkseen eroon Warnerista? Tiettävästi Madonnalla oli jo tuolloin mielessään ajatus tehdä nyt valmistunut W-elokuva, joka oli tiettävästi silloin hänelle paljon merkittävämpi asia tehdä kuin kaksi jäljellä olevaa albumia Warner Brosille.

Itselläni on mielessä vieläkin 2005-2006 ollut jatkuva Confessions on the Dance Floorin mahtava ja näyttävä promoaminen, ja ehkä siksikin Hard Candyn "pari keikkaa, vähän haastatteluita ja sitten kiertueelle" -promoustapa tuntui laimeammalta.

Mitä tulee sosiaaliseen mediaan, M lienee tehnyt päätöksensä, mutta esim twitterin hieman ahkerampi päivitys tai Facebookiin kirjoittaminen voisivat olla hyviä tapoja "pitää yhteyttä" kuuntelijajoukkoihin. Esim varmasti edes jonkinlainen yksinkertainenkin viesti "Get ready for Sticky & Sweet Helsinki!" tms olisi voinut kohottaa 6.8.09 koetun konsertin jonotustunnelmaa entisestään.

Aika pitkälle varmasti tulee ratkaisemaan, onko albumi laadukas ja hittirikas, onnistuuko M promoamaan sitä oikein ja keksimään uusia, luovia ideoita videoihinsa, promoamiseen ja myyntitaktiikkoihinsa.



__________________

Didn't know how lost I was until I find you.

 

Future Lover
Status: Offline
Posts: 574
Date: Aug 10 09:49 2011

Hieno keskustelun aihe, joten osallistun mukaan lyhyesti :

En näe hankaluuksia, vaan haasteita ja mahdollisuuksia. Listaan "haasteet" omasta mielestäni tärkeysjärjestykseen :

 

1. Levy-yhtiö kuviot. Warner vai Universal, vai ei ?

Tähän en osaa sanoa mitään että mille levy-yhtiölle olisi hyvä mennä, mutta tulevaisuutta ajatellen on äärimmäisen tärkeää että levy-yhtiö sitoutuu promoamaan tulevia tuotoksia tosissaan ja satsaamaan myös videoiden tekoon kunnolla.

2. Uusi levy/uudet videot , niiden linja ja tekijät.

Tuleva levy ei saa enää olla pelkkä bilelätty, ja siten ollen videoille pitää saada muuta sisältöä kuin "perseenpyöritystä". En usko että ideat on M.ltä loppuneet, vaan uskon että kyse on siitä miten ne ideat tyylillä ja hyvällä maulla toteutetaan.

3. YouTube, Face ja Twitter.

Näitä en pidä kovin isoina haasteina, ne on järjestettävissä helpostikin jos tahtoa riittää. Mahdollisuus aspektihan niissä on valtava, etenkin kun ajatellaan mahdollisia uusia faneja, jotka eivät ole M.ää vielä "löytäneet"



-- Edited by kopperoinen on Wednesday 10th of August 2011 09:52:11 AM

__________________
Rainbow High
Status: Offline
Posts: 1953
Date: Aug 14 12:00 2011
Music makes as people kirjoitti:

 Esim varmasti edes jonkinlainen yksinkertainenkin viesti "Get ready for Sticky & Sweet Helsinki!" tms olisi voinut kohottaa 6.8.09 koetun konsertin jonotustunnelmaa entisestään.


 Tätä jos Madonna alkaisi harrastamaan, olisin erittäin iloinen. Esim. kilpasisko Kylie ilmoitti aina, kun tuli uuteen konserttimaahan, ja ennen keikkaa oli juuri yllämainitun tapaisia viestejä. Toki jos Madonna ei nää tätä tarpeelliseksi, hyväksyn asian ja seurailen sitten muiden artistien twiittauksia. :P

VEVO-kanava olisi enemmän kuin tervetullut.

Jotain epätodennäköistä ja jota ei tule varmuudella koskaan tapahtumaan, mutta mielenkiinnosta haluaisin nähdä: Madonnan Tumblr-blogi. biggrinbiggrin



__________________

I'm So Stupid
Status: Offline
Posts: 814
Date: Aug 16 21:52 2011
Itse en tarvitse Madonnalle minkäänlaisia ylimääräisiä VeVO-kanavia. ne videot kyllä löytyy muutenkin. Jotenkin näen, että Madonna ei halua itse olla niin paljon tekemisissä näitten sosiaalisten medioitten kanssa. Onhan hän tähänkin asti pärjännyt ja raivannut tietä tällä omalla tavallaan. Se olisi itse asiassa aika laimeeta jos M nyt alkais teiittaileen ja facebookkaileen. Jotenkin ihan out koko ajatus mulle. Itse tykkään siitä, että olen kuitenkin hieman tietämätön kaikista hänen asioistaan.

Lavakarismasta ei pääse mihinkään. Se on ihan paras! Vaikka M ei ota niin paljon kontaktia yleisöönsä kuin monet muut artistit se on hänen tyyli ja se toimii siltikin.

Oliko se Orbit vielä mukana kuvioissa. Siis uudella levyllä? Luotan ettei hänen kanssaan tehdyistä biiseistä tule HC säpäkkää.

Uusi levy ja pari hyvää musiikkivieota. promoamista jonnin verran enemmän kuin HC:n aikaan ja kiertue.
en odota mitään järjettömyyksiä, koska Madonnalla on kuitenkin pitkä ura takana ja perhe ja muitakin projekteja. Tietty on se asia, että m tekee sitten asiat kans niin järettömällä tyylillä ja antaumuksella aina. Ainakin viime levyn tiimoilta kiertue oli.

En ollenkaan usko, että Madonnalla ikä tulee vastaan ja kiertueita on ollut aiemminkin joissa ei ole pikkupöksyissä hypitty. Esim CT. Se oli tyylikäs ilman, että oltais oltu vähissä vaatteissa. Miksei voisi olla aika taas laittaa vähän enemmän vaatetta päälle ja vetää tosi tyylikäs ja laadukas show?

Jos levy on hyvä se saa uusia faneja. Onhan niitä tullut jokaisen levyn mukana. Ja vanhat alkuajoista faneina olleet hooceet ei periksi anna ja niitä on PALJON. Sitä ei vaan niin ehkä huomaa, kun ei oo jokaisessa mediassa päivittelemässä tietojaan. Vois se alkaa ahistaan enemmän, kun muutenkin kuvataan ja seurataan ja sitä on tehty n. 30-vuotta niin alkaa vielä lässyttämään omia juttuja jossai twitterissä. Kaikki tyylillään.

__________________
If You wanna talk to me. That exactly what you gonna have to do. Talk to me.

Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 1596
Date: Aug 16 22:05 2011
Like it or Not kirjoitti:

Itse en tarvitse Madonnalle minkäänlaisia ylimääräisiä VeVO-kanavia. ne videot kyllä löytyy muutenkin. Jotenkin näen, että Madonna ei halua itse olla niin paljon tekemisissä näitten sosiaalisten medioitten kanssa. Onhan hän tähänkin asti pärjännyt ja raivannut tietä tällä omalla tavallaan. Se olisi itse asiassa aika laimeeta jos M nyt alkais teiittaileen ja facebookkaileen. Jotenkin ihan out koko ajatus mulle. Itse tykkään siitä, että olen kuitenkin hieman tietämätön kaikista hänen asioistaan.

Lavakarismasta ei pääse mihinkään. Se on ihan paras! Vaikka M ei ota niin paljon kontaktia yleisöönsä kuin monet muut artistit se on hänen tyyli ja se toimii siltikin.

Oliko se Orbit vielä mukana kuvioissa. Siis uudella levyllä? Luotan ettei hänen kanssaan tehdyistä biiseistä tule HC säpäkkää.

Uusi levy ja pari hyvää musiikkivieota. promoamista jonnin verran enemmän kuin HC:n aikaan ja kiertue.
en odota mitään järjettömyyksiä, koska Madonnalla on kuitenkin pitkä ura takana ja perhe ja muitakin projekteja. Tietty on se asia, että m tekee sitten asiat kans niin järettömällä tyylillä ja antaumuksella aina. Ainakin viime levyn tiimoilta kiertue oli.

En ollenkaan usko, että Madonnalla ikä tulee vastaan ja kiertueita on ollut aiemminkin joissa ei ole pikkupöksyissä hypitty. Esim CT. Se oli tyylikäs ilman, että oltais oltu vähissä vaatteissa. Miksei voisi olla aika taas laittaa vähän enemmän vaatetta päälle ja vetää tosi tyylikäs ja laadukas show?

Jos levy on hyvä se saa uusia faneja. Onhan niitä tullut jokaisen levyn mukana. Ja vanhat alkuajoista faneina olleet hooceet ei periksi anna ja niitä on PALJON. Sitä ei vaan niin ehkä huomaa, kun ei oo jokaisessa mediassa päivittelemässä tietojaan. Vois se alkaa ahistaan enemmän, kun muutenkin kuvataan ja seurataan ja sitä on tehty n. 30-vuotta niin alkaa vielä lässyttämään omia juttuja jossai twitterissä. Kaikki tyylillään.


Uskon, että syy miksi Coffi myi neljä kertaa enemmän kuin Hard Candy ei ollut pelkästään nettilatailu, vaan se, että Confessions on a Dance Floor "kosketti" näitä uinuvia faneja varmasti paljon enemmän kuin nuorisollinen Hard Candy.


Kyllä Madonna CT:lläkin veti vähissä vaatteissa. Muistellaanpa Hung Up'ia. On kuitenkin totta, että jos ikä alkaa painaa liiaksi, ei vähäpukeisuus ole itseisarvo hyvälle show:lle. Minusta Madonna saa kuitenkin esitellä loistavaa kroppaansa niin pitkään kuin itse ilkeää. Toki Sticky & Sweet poiki jo paljon ei niin mairittelevia kuvia, mutta pääsääntöisesti oltiin reilusti plussan puolella.



__________________

"I have my partner-in-crime, William Orbit, helping me out with the substance."

I'm So Stupid
Status: Offline
Posts: 814
Date: Aug 23 10:36 2011
Substance kirjoitti:

Uskon, että syy miksi Coffi myi neljä kertaa enemmän kuin Hard Candy ei ollut pelkästään nettilatailu, vaan se, että Confessions on a Dance Floor "kosketti" näitä uinuvia faneja varmasti paljon enemmän kuin nuorisollinen Hard Candy.


Kyllä Madonna CT:lläkin veti vähissä vaatteissa. Muistellaanpa Hung Up'ia. On kuitenkin totta, että jos ikä alkaa painaa liiaksi, ei vähäpukeisuus ole itseisarvo hyvälle show:lle. Minusta Madonna saa kuitenkin esitellä loistavaa kroppaansa niin pitkään kuin itse ilkeää. Toki Sticky & Sweet poiki jo paljon ei niin mairittelevia kuvia, mutta pääsääntöisesti oltiin reilusti plussan puolella.


 Joo en tarkoittanutkaan etteikö Madonnalla olisi kroppa kuosissa ja sitä ei ilkeäisi näyttää. CT oli kuitenkin enemmän vaatteet päällä meininkiä, kun S&S oli vähäpukeista. 

Fanikanta on kuitenkin olemassa ja myös ne jotka on diggaillu alusta alkaen ovat varmasti kiinnostuneet edelleen. kaikki ei ole niin aktiivisia kirjoittelijoita(kuten en minäkään) 



__________________
If You wanna talk to me. That exactly what you gonna have to do. Talk to me.

1 2  >  Last»  | Page of 2  sorted by
Quick Reply

Please log in to post quick replies.



Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard