Madonnan kroppa on mielestäni ideaalinen naisen vartalo. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että Madonnaa on haukuttu liian lihaksikkaaksi tai kuivaksi yms.
Madonalla on ollut aina kaunis keho mutta selkeä muodonmuutos tapahtui vuosien 85-86-taitteessa. Virgin-juttujen jälkeen Madonna alkoi selkeästi saada lihaa (siis lihasta) luiden päälle ja rasvaprosentti näytti pienentyneen. Ahkera lenkkeily, kuntosalitreeni, monet tanssitreenit, pyöräily ja tiukka ruokavalio olivat kaikki vaikuttamassa siihen, että Madonnan jonkinasteinen lapsenpyöreys katosi vuoden 85 jälkeen. Christopher Andersenin kirjassahan puhuttiin tyyliin, että " Madonnan paisunut masu olikin kuin litteä pannukakku" yms... Myös veljensä herjasi Madonnaa niistä makkarajaloista. Mutta eihän Madonna missään vaiheessa todellakaan ole ollut mitään paisuneeseen viittaavaa. Pientä muutosta on kuitenkin tapahtunut.
1985:
1987:
Madonna pysyi hyvin pienikokoisena myös Blond Ambitionin aikaan. Se olikin aika rankkaa aikaa ja Madonnalla taisi olla jo häikkää oman hormonitoimintansa kanssa johtuen liiallisesta liikkumisesta.
Tykkään kuitenkin tosi paljon Madonnan kropasta tohon BAT-aikaan, vaikkei meno välttämättä aina ollutkaan ihan tervettä.
Sitten vuosikymmenen harppaus Madonnaan 2000-luvulla.
Drowned Worl Tour-Madonna oli selkeästi saanut lisää lihasta verrattuna juurikin BAT-aikaan mutta myös esim. GS-aikaan
Wow noita käsiä...!
Tässä konsertissa oli kuitenkin jätetty alakroppa piiloon koko konsertin ajaksi, mitä Madonna ei yleensä ole tehnyt. Roccon syntymästä oli kuitenkin vasta alle vuosi joten ehkäpä siinä syy, ettei Madonna halunnut vielä alakroppaansa esitellä.
Confessions-ajan Madonna oli kyllä kroppansa puolesta niin priimaa kuin olla ja voi!
2008-2009 Sticky & Sweetilla Madonnan kroppa jälleen kerran upea. Kuitenkin oli mun mielestä noihin aikoihin hieman entistä pienempi (= laihempi) kuin esim. Confessions-aikaan.
Tykkään kyllä itse todella paljon tosta S&ST-ajan kropasta. Monet haukku tuolloin Madonnaa kuivaksi, kulahtaneeksi ja liian lihaksikkaaksi. Mun mielestä näytti todella ihanalta. Mutta tietysti voi miettiä mitä kaikkea se vaatiikaan näyttää tuollaiselta....
Nykyisin Madonna näyttää todella ihanalta! Kroppa on timmi kuin mikä mutta samalla kurvikas. Lisäksi Madonna on selkeästi pehmeämmän näköinen (positiivisesti) kuin esim. aiemmalla kiertueellaan. Lihassäikeet ei esim. jaloista erotu niin selkeästi. Hyvin kaunis kroppa on Madonnalla. On muuten hankala kuvitella, että Madonna joskus lihoisi edes hiukan. Tuskin sellaista kuitenkaan tapahtuu.
Tässä lookissa Madonnan kaunis ja siro ylävartalo pääsee todella oikeuksiinsa. Muistan viime elokuussa Helsingissä juuri tuijotelleeni Madonnan kroppaa lumoutuneena ja mietin miten siro Madonna onkaan.
Juu onhan Maddella ihana kroppa, mutt yks asia mikä mua häiritsee hänen bodyss on hartiat. Onko kukaan huomannut ett Madonnall on aika leveet hartiat, jos katotaan sillee anatomian näkökulmasta ja verrattuna tyypillisten naisten hartioihin. Ei oo mitenkään erityisen häiritsevää, mutt kuitenkin ku välillä kattoo ni pää sanoo ett liian leveet hartiat. Ton näkee selvästi varsinkin hihattomiss vaatetuksiss. No kai mä oon piirtänyt/kattonut Liikaaa anatomiaa ja ihmiskehon suhteita ett tulee oikee pakosti ajateltua...
Mä oon kanssa aina rakastanut Madonnan treenattua kroppaa ja se on ollutkin aina mulle itselleni motivaationa treenaamiseen! Erityisesti rakastan juurikin Madonnan lihaksikkaita käsiä! Mielestäni ne ei ole yhtään liian maskuliiniset vaan rakastan sitä, kuinka lihakset erottuvat niissä niin selkeästi. Jos vain itse joskus voisin omistaa sellaiset kädet...
Esimerkiksi MDNA Tourilla Madonnan kroppa pääsi kyllä niin oikeuksiinsa! Kuinka moni 54-vuotias näyttää tuolta?!! Tuollaista kroppaa kyllä kelpaakin esitellä!
WTG ja BA kiertueilla Madonnan kroppa oli aivan upea ilmestys. Todella treenattu, lihaksikas ja seksikäs, muttei liian roteva niiin että suonet ja säikeet pullottaa.
Sitten Confessions Tourilla Madonnan keho oli upeimmillaan 2000-luvulla. Todella seksikäs, muodokas ja lihaksikas. Semmonen kroppa, josta varmaan monet 30-vuotiaatkin vain unelmoivat.
Ja nykyäänkin on vartalo niin upea että...!
__________________
"no matter how fierce something is,you can't everdo the same thingtwice."
Minusta Madonnalla on aina ollut mahtava kroppa ja on vieläkin! Parhaimmalta vartalo näytti Confessions ja Re-Invention aikana, mutta tietysti aikaisemminkin, kuten WTG ja Blonde Ambition kiertueilla. Sticky And Sweetin aikaan Madonna ei minusta ollut yhtä hyvän näköinen ''kropallisesti'' vaan jotenkin riuhtuneen ja laihan näköinen, ja varsinkin 2008-2009 Madonnan lihaksista ja käsivarsista oli paljon kuvia, eivätkä ne olleet kovin imartelevia, mutta niitäkin oli loppujen lopuksi photoshoppailtu. Nyt jälleen MDNA aikana Madonna on näyttänyt kaikille millainen hottis onkaan ja kroppa on upeampi kuin koskaan (Tämä todistuu mm. Like A Virgin/Love Spent osiossa). Tässä mahtavia kuvia:
Mielestäni Madonnan kroppa ei ole perinteisesti "kaunis" naisvartalo. Hänen rakenteensa on hieman "poikamainen", senköhän takia monet gay-miehet pitävät Maddya kovin puoleensavetävänä.. Madonnalla on huippuunsa treenattu tanssijan/urheilijan vartalo, varsinkin kiertueiden loppuvaiheessa vähän rääkätyn näköinen, mutta ymmärtäähän sen miksi. Seksikkäimmillään Maddy oli ehkä joskus 90,91 Truth or Daren ja Justify My Loven promokuvissa.
Viime vuosina Madonna on esitellyt ahkerasti peppuaan, joka onkin kokenut melkoisen muodonmuutoksen.
Viime vuosina Madonna on esitellyt ahkerasti peppuaan, joka onkin kokenut melkoisen muodonmuutoksen.
Toi on kyllä huikea muutos ja mielestäni Madonnan takapuoli onkin näyttänyt paremmalta mitä enemmän ikää on tullut. Useimmilla ikää myöten takapuoli alkaa roikkua, lättänee tai levenee vääristä kohtaan mutta toi Madonnan perse on kyllä huikea pallo.
madonnan kroppahan on aina ollut hyvä, siitä ei pääse mihinkään, mutta se on muuttanut paljon myös muotoaan samalla tavalla kuin madonna esim. omia hiuksiaan mutta itse pidän maddonan kropasta eniten 83-89, 90-92,96-99,2000,2006 ja 2012
__________________
I laugh at myself. I don't take myself completely seriously. I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. -Madonna-
sugar kirjoitti:Madonnan perse on kyllä huikea pallo.
haha
!!!
Kroppakeskustelu on taas vellonut vaihteeksi uutisissa. Mitä mieltä olette tämän hetkisestä "tilanteesta"? Puheenaiheena ovat olleet paitsi kasvot, myös verisuonet. Mielestäni miellyttävämmän näköinen MDNA Tourilla kuin Sticky & Sweet Tourilla. Kroppa itsessään on mahtava huippukuntoisen tanssijan luomus.
__________________
Who am I to decide what should be done If this is the end then let it come Let it come, let it rain, rain all over me Like a tide, let it flow, let it wash all over me, over me
Mielestäni miellyttävämmän näköinen MDNA Tourilla kuin Sticky & Sweet Tourilla. Kroppa itsessään on mahtava huippukuntoisen tanssijan luomus.
Samaa mieltä. Sticky & Sweetillä Madonna oli mielestäni aavistuksen kuivemman & riutuneemman näköinen kuin MDNA-tourilla. Nyt näytti terveemmältä. Sticky & Sweetillä säikeet paistoi kropasta vahvemmin, mikä tarkoittanee vähäisempää rasvaprosenttia.
Madonnan kroppa on hyvännäköisyyden lisäksi toimiva ikäisekseen. Ja sen eteen Madde tekeekin hurjasti töitä. Ihana kyllä nähdä, että usein kiertueiden jälkeen Madden kroppa "pehmittyy" aavistuksen, kun ei ole hektistä keikkaelämää ja on aikaa levätä