Madonna Foorumi - Finland

Members Login
Username 
 
Password 
    Remember Me  
 

Topic: Vatikaani haluaa julistaa Madonnan pannaan

Page 1 of 1  sorted by
Like A Virgin
Status: Offline
Posts: 41
Date: Aug 5 11:12 2006

Vatikaani haluaa julistaa Madonnan pannaan

Popin kuningatar Madonna, 47, on saanut Rooman katoliset, juutalaiset ja muslimijohtajat raivoihinsa. Kabbalah-lahkoon kuuluva tähti aikoo nimittäin esittää sunnuntaina Confessions Tour -maailmankiertueella Roomassa ristiinnaulitsemiskohtauksen.

Siinä Madonna kruunataan orjantappurakruunulla, ja hänet asetetaan jättikokoiselle kimaltavapintaiselle ristille. Katolisen kirkon johtohahmoja Madonnan tempauksessa kiukuttaa kaiken lisäksi se, että show pidetään vain muutaman kilometrin päässä Vatikaanin porteista. Vanhimmat katolilaiset ovatkin sanoneet, että Madonna tullaan tekonsa tähden julistamaan pannaan.

- Tällä kertaa ollaan todellakin menty liian pitkälle, kardinaali Ersilio Tonino, puhui Paavi Benedictus XVI:n luvalla.

- Tämä konsertti herjaa uskontoa ja ristin merkitystä. Säälin Madonnaa.

Madonna ei suinkaan ole ensimmäistä kertaa tukkanuottasilla katolisen kirkon kanssa. Katoliset johtajat tuomitsivat aikoinaan Madonnan Like a Prayer -videon jumalanpilkasta 1989.

Lähde: Ilta-Sanomat

__________________
Like A Virgin
Status: Offline
Posts: 41
Date: Aug 5 11:17 2006

Ja näin uutisoi Iltalehti

Rooman katoliset, juutalaiset ja muslimijohtajat ovat yhdistäneet voimansa. Tällä kertaa poptähti Madonnaa vastaan. Madonna nimittäin kaavailee jäljittelevänsä ristiinnaulitsemista sunnuntaisessa konsertissaan Roomassa, vain kivenheiton päässä paavinistuimesta.

"Jumalanpilkkaa"

Katolisuudesta luopunut tähti esittää "Confessions Tour" -maailmankiertueeseensa kuuluvassa show'ssaan ristiinnaulitsemiskohtauksen. Popin kuningatar kruunataan orjantappurakruunulla ja hänet asetetaan glitter-ristille. Kohtaus on herättänyt jo pahennusta Yhdysvalloissa, mutta ikuisen kaupungin papit ovat raivon partaalla.

- Se on kunnioittamaton ja provosoiva sekä osoittaa huonoa makua. On absurdia tulla nostetuksi ristille orjantappurakruunu päässään kuin mikäkin moderni Kristus. Kun se tehdään vielä kristinuskon kehdossa, se on lähellä jumalanpilkkaa, puhisi isä Manfredo Leone Rooman Santa Maria Liberatricen kirkosta.

Konsertti aivan Vatikaanin vieressä

Yhteisen vihollisen vastustaminen on saanut uskonnolliset johtajat harvinaiseen yhteisymmärrykseen.

- Mielestäni hänen ideansa on mauton ja hänen olisi parempi mennä kotiin, ehdotti Italian muslimijärjestön johtaja Mario Scialoja.

Juutalaisyhteisön edustaja Riccardo Pacifici puolestaan lisäsi, että Madonnan olisi pitänyt osoittaa parempaa harkintaa ottaen huomioon, että hän esiintyy vain noin kilometrin päässä Vatikaanin porteista.

Madonna ei suinkaan ole ensi kertaa napit vastakkain katolisen kirkon kanssa. Katoliset johtajat tuomitsivat Madonnan Like a Prayer -videon jumalanpilkasta 1989.

http://www.iltalehti.fi/popstars/200608044957570_ps.shtml

__________________
Like A Virgin
Status: Offline
Posts: 41
Date: Aug 5 11:40 2006

Muistin virkistämiseksi tässä livevideo - Live to tell

Että mistä onkaan kyse:

http://www.youtube.com/watch?v=RDvakAvagxQ&mode=related&search=



__________________
Page 1 of 1  sorted by
Quick Reply

Please log in to post quick replies.



Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard