Oletko lähdössä tai suunnitteletko matkaa? Itse aion lähteä tulevana kesänä Saksaan autolla. Kävin tänään matkamessuilla ja esitteitä lueskellessa tuli hirveä halu päästä näkemään maailmaa. Amerikkaan olis tosi jees päästä joskus. Kunpa se ei olisi rahasta kiinni...
Kyllähän se olisi mukava matkustella enemmänkin, mutta työ ja kissa rajoittavat jonkin verran. Kissaa olen tosi huono jättämään muiden hoiviin, varsinkin nyt kun vanhalla herralla todettiin toisen munuaisen hieman surkastuneen. Ja minä olen niin höppänä, että hankin vaikka kuun taivaalta, että kissa pysyy terveenä.
Jos saisin lähteä matkalle ilman huolia, niin haluaisin käydä ainakin Japanissa, Skotlannissa ja Yellowstonen kansallispuistossa Yhdysvalloissa. Toki on lukemattomia muitakin paikkoja mitkä vetävät puoleensa. Pääasia on, että matkalla näkisi muutakin kuin sitä tavallista turisteille suunnattua juttua.
Nikki kirjoitti: Kyllähän se olisi mukava matkustella enemmänkin, mutta työ ja kissa rajoittavat jonkin verran. Kissaa olen tosi huono jättämään muiden hoiviin, varsinkin nyt kun vanhalla herralla todettiin toisen munuaisen hieman surkastuneen. Ja minä olen niin höppänä, että hankin vaikka kuun taivaalta, että kissa pysyy terveenä.
Minulla on myös kissa ja ymmärrän täysin huolesi. Meidän kisu on tosi arka ja viime kesänä se oli pari viikkoa kissahotellissa. Se meni kuitenkin hyvin joten sinne sen kuitenkin aion viedä tänäkin kesänä, koska tiedän, että siitä pidetään hyvää huolta siellä.
Kuten olen aiemmin jo maininnut, niin olen helmikuun toinen päivä lähdössä viikoksi Teneriffalle Los Cristianosiin. Olen matkailuhullu ja varmasti vielä kevään/kesän aikana lähdetään jonnekin kihlatun kanssa. Euroopan pääkaupunkeja olen nyt yrittänyt kahlata läpi ja kovasti haluaisin päästä seuraavaksi Roomaan. Katsotaan onnistuuko matka sinne tänä vuonna (ehkä juuri kevät olisi hyvä aika mennä sinne, kun kesällä siellä on niin kamalan kuuma).
Olisi kiva kuulla missä kaikkialla olette käyneet?!
a_paradise_79 kirjoitti: Olisi kiva kuulla missä kaikkialla olette käyneet?!
Olen ollut kaksi kertaa Lontoossa, kerran Roomassa (olin siellä kesä-heinäkuun vaihteessa ja siellä oli todellakin silloin hyvin kuuma!), viime syyskuussa kävin Amsterdamissa, jossa olin myöskin Madonnan konsertissa. Hmm... missä muualla? Viipurissa kerran ja Norjassa yhden Lapin reissun yhteydessä ja kerran Saksassa (Hamburissa ja Heidessä). Saksan matka oli sellainen, jossa koulumme maksoi matkat ja majoituimme "tuttavaperheissä".
Damin matka oli pitkästä aikaa ensimmäinen ulkomaanmatka. Muuten matkailu on ollut aika kotimaavetoista.
Kotimaan matkailusta rakkaimmat muistot minulla on pyöräilyretkestä mieheni kanssa Ahvenanmaalla. Se on todella kaunis paikka.
Matkakuume on melkein aina päällä, mutta nykyään ei pysty matkustamaan niin paljon kun haluaisi. Jos mulla olisi mahdollisuus matkustaa haluaisin tutustua mahd. moneen Eurooppalaiseen pää-/suurkaupunkiin. Myös Australia ja Uusi-Seelanti ovat paikkoja, joissa haluaisin käydä.
a_paradise_79 kirjoitti: Euroopan pääkaupunkeja olen nyt yrittänyt kahlata läpi ja kovasti haluaisin päästä seuraavaksi Roomaan.
Olisi kiva kuulla missä kaikkialla olette käyneet?!
Minullakin on seuraavana suunnitteilla matka Roomaan!
Muuten olen ollut Ruotsissa (Tukholma, Malmö), Pietarissa, Tallinnassa, Prahassa, Lontoossa, Guernseylla, Pariisissa ja Kosilla. Valloissa olen ollut San Franciscossa, San Josessa ja New Yorkissa. Bostoniin haluaisin kovasti! Sitten on tullut joitakin kertoja oltua Kanarian saarilla... Lanzarotella, Playa del Inglesissä ja Bahia Felizissä.
Pitäisiköhän munkin vastata omaan kysymykseeni. Vastauksesta tosin tulee piiiitkä.. ;)
Aloitetaan viimeisimmästä. Eli Tallinna (jossa olen kyllä käynyt kymmeniä kertoja) ja aikoinaan lukioporukalla oltiin Pärnussa viikko (ystäväkoulun oppilaiden kotona majoituttiin) ja sieltä tehtiin retkiä ympäri Viroa, en enää muista kyllä paikkoja jossa käytiin. Ainakin jossain tulikivitehdas-kaupungissa..
Sitä edellinen reissu oli Oslo. Siellä oltiin pitkä viikonloppu syksyllä kun miehellä oli turnaus. Ja sitä edellinen reissu oli Lontooseen siskon kanssa. Samalla reissulla oltiin Madonnan ekalla Lontoon keikalla.
Äh, en jaksa selitellä enempää. Luettelen vaan paikat: Tukholma, Trondheim, Lillehammer, Kööpenhamina, Riika, München, Seefeld, Innsbruck, Pariisi, Zürich, Venetsia, Torremolinos, Kypros (siellä ainakin Limassol), Mallorca, Teneriffa (4 eri kaupunkia), Fuerteventura (se pääkaupunki, en muista enää nimeä), Gran Canaria (3 eri kaupunkia), Lanzarote (joku turistikaupunki siellä), Gomera (päivän retki Teneriffalta), USA (Orlando, Miami, Las Vegas, San Francisco sekä Minneapoliksen lentokenttä). Olisikohan siinä kaikki.. Niin ja Amsterdamin lentokenttä (2 kertaa). ;)
Olen ikäisekseni matkustellut yllättävän paljon; Espanja, Italia (Toscana), Turkki, Belgia, Hollanti (Amsterdamissa 2 kertaa, mm. Madonna!), Ranska (2 kertaa Riviera, Pohjoinen, Pariisi kaksi kertaa, toisessa katsomassa Maddea), (Ruotsi, Viro, Norja), Meksiko ja Puerto Rico.
Olen menossa maaliskuussa Roomaan. Käyn samalla matkalla taas Firenzessä ja Sienassa yms muissa kaupungeissa
Olemme ajatelleet että menemme ehkä tänä vuonna New Yorkiin. Kävimme siellä viimeksi 2005, mutta pakko päästä kohta taas!
Olen matkustellut jonkin verran sekä nuorempana perheen kanssa että sitten vanhempana yksin, siskon, kavereiden ja avomiehen kanssa. Maat jossa olen käynyt ovat: Ruotsi, Norja, Tanska (myös Fäärsaaret ja Grönlanti), Islanti, Viro, Latvia, Saksa, Hollanti, Iso Britannia (Englanti ja Skotlanti sekä Kanaalisaaret ja Gibraltar), Irlanti, Espanja (myös Kanarian saaret), Italia (myös Sardinia), Kreikka, San Marino, Vatikaani, Monaco, Ranska, Japani, Australia, USA (myös Havaiji), Kanada. Tulikohan siinä nyt kaikki mainittua... No suurin osa ainakin. Monessa maassa olen käynyt enemmän kuin kerran.
Voisiko Papukaija kertoa hieman lisää matkustamisesta Skotlannissa, Japanissa ja Islannissa? Missä tarkalleen kävit jne. Islanti kiehtoo todella paljon.
Tähän asti olen käynyt Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Virossa, Rhodoksella ja Kanarian saarilla. Kesällä lähdetään miehen kanssa taas Saksaan pariksi viikoksi, sain juuri laivamatkat varattua. Toivoisin joskus pääseväni Amerikkaa kiertämään. Matkustamista hieman hankaloittaa lentopelko, joka iski Amsterdamin reissulla....
Madonna freek kirjoitti: Papukaija,voisitko kertoa lisää New Yorkista? Olen itse menossa sinne tänä vuonna ekaa kertaa!
Toki! Mitä haluaisit tietää? Olimme siis siellä viikon avomieheni kanssa syyskuussa 2005 ja olen myös käynyt siellä perheeni kanssa 90-luvulla. Ensimmäisestä reissusta en muista kovinkaan paljon, paitsi sen etten silloin ollenkaan pitänyt kaupungista. Oli iso pelottava paikka ja kaikkialla haisi Onneksi New York oli muuttunut ja itsekin tietenkin olin varmasti muuttunut ja kasvanut ja tokalla kerralla rakastuin kaupunkiin täysin.
Jos et vielä tiedä missä asua niin suosittelen lämpimästi Chelsea Lodge nimistä hotellia. Pieni ja melko vaatimaton hotelli mutta New Yorkin hintatasoon verrattuna suhtkoht edullinen ja todella mukava hotelli. Sijaistee siis Chelsean kaupunginosassa Manhattanilla. Todella mukava asuinympäristö.
Nähtävyyksiähän New Yorkissa on todella paljon ja viikon aikana emme ehtineet olleenkaan kaikkea nähdä. Mutta ehdoton "must" on tietenkin Empire State Building. Sieltä avautuu niin upeat näkymät ettei ole uskoa silmiään! Vinkki on mennä sinne ennen auringonlaskua niin että näkee kaupungin sekä valoisaan aikaan että pimeällä. Ja auringonlasku kaupungin yläpuolella on upea näky.
Toinen vinkki on hankkia CityPass. Sillä pääsee seuraaviin nähtävyyksiin: Empire State Building Observatory, Circle Line Sightseeing Cruises (risteily Manhattanin ympäri), American Museum of Natural History & Rose Center, Guggenheim Museum ja The Museum of Modern Art. Emme käyneet Guggenheimissa, aika ei vaan riittänyt, muut olivat todella näkemisen arvoisia mielestämme. Silloin kun me kävimme New Yorkissa passiin sisältyi myös Intrepid Sea, Air & Space Museum, todella erikoinen "museo" jossa minäkin viihdyin vaikka armeija jutut sun muut ei yleensä kiinnostakaan. Mutta se on ilmeisesti tänä vuonna kiinni.
Mutta passi kannattaa hankkia jos haluaa käydä noissa museoissa sun muissa, tulee huomattavasti halvemmaksi niin.
Niin ja jos shoppailu kiinnostaa ja olet New Yorkissa kauemmin kuin muutaman päivän niin suosittelen matkaa Woodbury Commonsin Outlet kylään. Ainakin me löysimme molemmat sieltä todella paljon edullisia merkkivaatteita ja kenkiä. Reissu sinne kestää Manhattanilta noin tunnin bussilla ja kannattaa varata koko päivä jos haluaa käydä enemmän kuin parissa kaupassa. Meillä olisi ainakin mennyt vielä toinenkin päivä kun vauhtiin päästiin
Shoppailuvinkkejä Manhattanilla jos edulliset merkkivaatteet kiinnostavat: Century 21 (entisen World Trade centerin vieressä) Filene's Basement TJ Maxx - Kaikki nämä myyvät "last season" merkkivaatteita edullisempaan hintaan.
Jos halvat "H&M"-tyyliset vaatteet kiinnostavat niin kannattaa käydä Old Navy ketjun kaupoissa. Old Navy on Gapin ymmärtääkseni halpisketju. Ainakin ihan kivoja perusvaatteita (t-paitoja, farkkuja, huppareita jne).
Ja muista syödä bageleita!! Ne ovat halpoja ja hyviä ja täyttäviä!
Kysy lisää vaan ihan mistä vaan jos jotain keksit. En tiedä mistä olet kiinnostunut, mutta tuossa nyt ne jutut mitkä heti tuli mieleen.
Ai niin, osta ihmeessä metropassi (muistaakseni niitä oli ainakin 7päivän passeja). Metrolla on kätevä säästellä väsyneitä jalkoja jos haluaa päästä vähän nopeammin eteenpäin. Mutta varaudu kuitenkin hyvillä kengillä koska Manhattanilla tulee väkisin käveltyä todella paljon, ja se kannattaakin koska silloin näkee enemmän.