En ole koskaan pitänyt JB:stä, eikä tämäkään kolahda (varsinkaan nyt keväällä ). Minusta hän on vähän lälly eikä hänestä löydy oikein asennetta. No, mutta kaikilla makunsa!
________________________
Tässä on Adelen uusin, 4 single lohkaisu 21 levyltä. Olen tämän kuullut todella monta kertaa aiemminkin ja rakastan tätä kappaletta todella paljon, niinkuin Adelen muutakin tuotantoa . Nyt kysyisin, että mitä mieltä sinä olet tästä kappaleesta! Enjoy!
Adele on lahjakas ja taitava äänenkäyttäjä. Rumour has it on kuunneltavaa kamaa, koska laulu ei mene liian tekotaiteelliseksi vänkimiseksi. Hyvät sanatkinhan tuossa on.
Neon Hitch kappaleellaan **** U Betta saattaa olla yksi vuonna 2012 itsensä läpi lyövistä laulajista. Yllättävää ja jossain määrin jopa hieman radikaaliakin kamaa, ja kyllähän tuota videotakin mielellään katselee. :p
PS Minkä vitun takia tämä ketju on siirretty taas tänne Kyselyt ja gallupit -alueelle kun se on poikkeusluvalla aikoinaan siirretty takaisin Jukebox-alueelle täältä? Tämähän hukkuu kaiken tuon muun satuta ja paranna -paskan sekaan...
Ylppö on mennyt uusimmalla albumilla liiankin imeläksi ja vähän turhan popiksi, harmi. Pojat ei tanssi on kuitenkin kova albumi. Mustat hevoset on uuden levyn parhaimmistoa. Tykkään tunnelmasta ja säkeistöistä, ja videohan on oikein siisti. Mustat ilmapallot on kivoja!
Seuraavalle suoraan Italiasta iskelmää:
-- Edited by Hanhis on Sunday 18th of March 2012 01:25:46 PM
Ajattelin nostattaa tätä, koska tää on aika mielinkiintoinen ketju!
Zillin kappale on ihan kuunneltava, vaikken kauhea italialaisen musiikin ystävä olekkaan. Tähän tarvitsee omanlaisen tunnelman, enkä ihan heti kuuntelisi vapaa-ajalla, mutta aina eri kielinen ja tyylinen musiikki on kohdallaan
P!nkin uusi single lohkaisu albumilta The Truth About Love on ihana Try. Tää on musta ihan mahtava ja tuntellinen biisi, enkä malta odottaa toukokuuta, jolloin tuun kuulemaan tän livenä! Kerro mielipiteesi!
Pinkin uusi sinkku kuten koko uusi albumi on mun mielestä tosi hyvä. Biisi on mukava yksinkertainen rock balladi ja, kuten muutkin albumin raidat, tosi melodisesti helppoa ja tarttuvaa musaa. Ah vielä kun keksisi mistä repiä se lippu toukokuun keikalle!
No Doubt on palannut ja tässä albumin nimikkoraidan uusi musiikkivideo. Ehdottomasti albumin parhaita biisejä ja niin mukaansatempaava.
Mitä mieltä?
__________________
"no matter how fierce something is,you can't everdo the same thingtwice."
^Biisi parani selkeesti loppua kohden, muttei kuitenkaan ihan osunut ja uponnut omalla kohdalla. Välitty kuitenkin aika ysärisoundi- ja meininki mikä on jees juttu. Musiikkivideo kivempi kuin itse biisi ja selkeästi huomasikin vaikutteita Madden videoista. Plussa tietysi näistä Arvosanaksi antaisin 8-
Tutumpaa Toria minulle. Mykistävä kappale, joka tuntuu voimakkaasti. From the Choirgirl Hotel albumi on muutenkin Tori Amosin paras levytys, siinä hän pääsee musiikillisesti pitkälle. Tämä Sparksin videokin on onnistunnut. Hienoa jälkeä kaikilta osilta. Numeroksi antaisin kiitettävän.
Olavi Uusivirta - Oodi ilolle
-- Edited by Hanhis on Sunday 13th of January 2013 12:10:53 PM
olavi uusivirta on minulle aina ollut samantekevää musaa, ja niin on myös tämä biisikin..
tässä laulajassa on jotain nuorta madonnaa..ja pidän tästä yhtyeestä koska tämä on niin valtavirrasta poikkeavaa ja ihanan erikoista ja omalaatuista!
__________________
I laugh at myself. I don't take myself completely seriously. I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. -Madonna-
Pet Shop Boysin uusimpiin tekeleisiin en ole oikein päässyt sisälle tai sitten olen niitä vain liian vähän kuunnellut. Kyllä tämänkin kappaleen kuuntelee, mutta ei biisiä tahdo soittaa heti perään uudelleen. Linjakasta tuotantoa, mutta kunnon koukut uupuvat. Examplen feattauskaan ei istu kokonaisuuteen. Kyllä tämän antaisi soida radiossa, mutta omiin soittolistoihin ei yllä (jos sellaisia tekisin :D).