tapasin käydä täällä päivittäin, jopa useita kertoja päivässä.. nykyään noin pari kertaa viikossa käyn silmäilemässä onko mitään uutta.. VALITETTAVASTI foorumin ilmapiiri on muuttunut, räyhän henget ja negatiivinen asenne on jotain sellaista mitä täällä ei ollut ennen.. aikaa ennen, tiedätte kyllä mitä.
mulla on myös vahva tunne siitä, et tämä samainen asia ärsyttää muitakin, mut kukaan ei uskalla ottaa asiaa esille, ettei tule virtuuali-turpaan. en tiedä, mikä voisi korjata tätä tilannetta.. varmaankin uuden levyn tai kiertueen todellinen odotus saa ihmiset kiinnostumaan muustakin kuin toistensa mollaamisesta ja oman egon pönkittämisestä.
harmittaa tosi paljon ja kaipaan entistä letkeää meinikiä.. poistuu taustalle..
Mä oon sen verran no-life, että joka päivä tulee käytyä paitsi erikoistapauksissa ja etenkin silloin.
Tähh? Tosin nää on nopeita käyntejä. En seuraa läheskään kaikkia ketjuja, enkä edes kaikkia osastoja.
Musta on ihan mahtavaa, jos porukka uskaltaa välillä olla vahvastikin eri mieltä asioista. Mitä kenenkään mielipide painaa, jos kaikki vaan yhdessä nyökyttelee päitään, teki Madonna mitä tahansa? Tai jos joku kirjoittaakin sellaista tekstiä, että tekisi mieli sanoa jotain, muttei viitsi koska muuten alkaa väittely ja tulee turpaan. Antakaa mieluummin reilusti palautetta, kuin vaan todetaan ketään syyllistämättä ilmaan, että asiat ei oo nyt kovin hyvin. Se ei liikauta asioita oikein mihinkään suuntaan.
Suomessa ei osata riidellä. Kaikki vaan potee omaa pahaa oloaan, ja kun se pidetään salassa siitä kasvaa vähän isompikin peikko. Sen takia jostain ihan sairaan pienestä asiasta voi laueta varsinainen ydinsota.. Mutta jossain vaiheessa kaikki pommit on pudotettu.
Minä tein sen kolme viikkoa sitten, hiljenin, pidin vähän taukoa ja annoin asian olla omalla painollaan. Mutta ohhoh! Kun tulen takaisin, täällä voivotellaan yhä samasta asiasta. Lopettakaa tai pistäkää se ylempi vaihde päälle, kiitos.
__________________
"I have my partner-in-crime, William Orbit, helping me out with the substance."
Itse häivyin olisiko nyt pariksi kuukaudeksi jatkuvien riitojen jälkeen. Riidat weivät ole näemmä kadonneet minnekkään, vaan menneet aiheesta toiseen
Minusta on mahtavaa, että ihmiset sanovat täälä mielipiteensä asiasta kuin asiasta, oli sitten vahvoja tai ei. Mutta en itse ainakaan jaksa sitä, että ollaan heti arvostelemassa ja muuttelemassa toisten mielipiteitä. Jokaisella on mielipiteensä, eikä kukaan voi ajatella että oma mielipide on se tärkein ja merkitsevin, ja tätä on ollut hieman ilmassa. Ja sitten muiden mielipiteet sivuutetaan kokonaan.
Toivottavasti nämä henkilöt, jotka omaavat ehkä noita piirteitä, oppisivat kunnioittamaan myös toisten mielipiteitä. Kaikkien mielipiteellä on arvoa Tekstistä tuli varmaan sen tyylinen, että yritän olla joku rauhan pyhäruhtinas, mutta ilmoitin mielipiteeni asialliesti tästä jatkuvasta sanasodasta.
sille ei voi mitään miten ihmiset asiat tulkitsee. ja se perseelleen menny tulkinta ja sen julkituominen yleensä muuttaa sen keskustelun väittelyksi ja sanojen vääntelyksi. jos joku julistaa sinun postin oman tulkintansa vuoksi ihan joksiki muuksi ku miksi se oli tarkotettu niin mikäs teet?? ite ainaki todella kyllästyny selittämään itteäni/mielipiteitäni sataan kertaan juuriki tuon takia. siksipä ei kiinnosta muiden mielipiteet/tulkinnat minun mielipiteistä/posteista, enkä niihin reagoi.
sille ei voi mitään miten ihmiset asiat tulkitsee. ja se perseelleen menny tulkinta ja sen julkituominen yleensä muuttaa sen keskustelun väittelyksi ja sanojen vääntelyksi. jos joku julistaa sinun postin oman tulkintansa vuoksi ihan joksiki muuksi ku miksi se oli tarkotettu niin mikäs teet?? ite ainaki todella kyllästyny selittämään itteäni/mielipiteitäni sataan kertaan juuriki tuon takia. siksipä ei kiinnosta muiden mielipiteet/tulkinnat minun mielipiteistä/posteista, enkä niihin reagoi.
Express yourself-don't repress yourself
I'll never explain again
Niin totta.
Itseäni ärsyttää että jotkut yrittävät esittää tällä foorumilla. Okei, ehkä aika paksua, mutta kyllä sen näkee.
Itseänikään ei paljon muiden mielipiteet kiinnosta.
sille ei voi mitään miten ihmiset asiat tulkitsee. ja se perseelleen menny tulkinta ja sen julkituominen yleensä muuttaa sen keskustelun väittelyksi ja sanojen vääntelyksi. jos joku julistaa sinun postin oman tulkintansa vuoksi ihan joksiki muuksi ku miksi se oli tarkotettu niin mikäs teet?? ite ainaki todella kyllästyny selittämään itteäni/mielipiteitäni sataan kertaan juuriki tuon takia. siksipä ei kiinnosta muiden mielipiteet/tulkinnat minun mielipiteistä/posteista, enkä niihin reagoi.
Express yourself-don't repress yourself
I'll never explain again
Oot siinä hyvinkin oikeassa, että sille ei voi tosiaan mitään mitenkä ihmiset asian tulkitsee. Itsekkin olen sen huomannut, pariin otteeseen täälä foorumillakin. Ja olet myös siinä oikeessa, että jos joku tulkitsee asiat miten tulkitsee, niin siitä ei ole todellakaan tilivelvollinen. Ja jos joku tulkitsee postaukseni eri tavalla, niin en mahda asialle mitään, en tunne itseäni tilivelvolliseksi enkä ala selittelemään tai toistamaan itseäni.
Kumminkin täälä foorumilla näyttää olevan usein riitoja, mutta kukaan yksin ei sille mahda mitään. Voin kai vain sanoa sen, että tää on ollu viihtyämpikin paikka, vaikka jokaisella onkin ollut omat mielipiteet sekä värikkäistä keskusteluita. Meni nyt vähän offaukseksi.
totta. lisäksi on niin monta tapaa ilmaista mielipide ku on ihmisiä olemassa. jotku ilmaisee voimakkaammin ku toiset eikä siinä mitään
Aivan, juuri näin Oli pakko tulla vastaamaan tähän, sillä tarkoitin tuota tiivistettynä edellisessä viestissäni, mutta siitä tuli hirvee romaani ja sekamelska
Ja alan varmaan täälä taas pienen breikin jälkeen käymään kerran päivässä / muutaman kerran viikossa, vaihdellen
Itse käyn täällä päivittäin ellei ole esteitä. Yleensä pelailen vain nuo S&P:t, mutta jos muista osioista löytyy jotain kiintoisaa, niin kommaampa myös siihen mielipiteeni asiasta.
Ja eiköhän tässä kaikki oleellinen ole tullut ilmi näistä kiistelyistä "riidoista" toisten viesteistä. Ja kiva, jos Get Stupidiakin alkaa näkymään foorumilla enemmän. ;)
nyt on ollu tosi pitkä tauko, mut ennen tosi usein, jospa se tästä taas. Pitäny nauttia uudesta kodista, kesästä yms. ni on jääny tää virtuaalielämä vähemmälle.
__________________
2 re-invention, london
3 confessions, london
7 sticky and sweet, london, paris, tallinn, helsinki
I laugh at myself. I don't take myself completely seriously. I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. -Madonna-