Britney Spears, Christina Aguilera, Missy Elliot, Justin Timberlake, Prince, Alanis Morisette, Katy Perry... Luetteloa henkilöistä, jotka arvostavat ja ovat inspiroituneet Madonnasta voisi jatkaa loputtomiin. Toki julkisuudessa on myös henkilöitä, jotka eivät Madonnasta pidä.
Perhe
Christopher Ciccone, Madonnan oma veli, riitautui kesällä 2008 siskonsa kanssa tehtyään tästä paljastuskirjan Life With My Sister Madonna. Chris paljasteli Madonnan salaisuuksia ja kertoi avoimesti supertähden itsekkyydestä. Madonnakaan ei täysin reilu ole veljeään kohtaan ollut, sillä 1992 hän paljasti veljensä homoseksuaalisuuden lehdistölle ennemmin kuin osa Cicconen perheestä edes tiesi siitä.
Tony Ciccone ei ole aina ollut hyvissä väleissä Madonnaan. Madonna nolostutti isänsä ensimmäisen kerran 9-vuotiaana koulunsa juhlissa lähes alastomalla esittäytymisellään. Kerta ei jäänyt viimeikseksi, sillä Tonylle oli kova paikka, kun Madonna ei halunnutkaan soittaa pianoa. Hän kauhistui Madonnan Like A Virgin -kappaleesta, Blond Ambition Tourilla hän suorastaan pyysi tekemään esityksestä vähemmän rivomman. Hän tyrmistyi katsottuaan Truth Or Dare (In Bed With Madonna) -dokumentin, jossa Madonna valehteli isänsä käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväkseen lapsena.
Joan Ciccone on Madonnan äidin jälkeen Tonyn toinen vaimo, Madonnan äitipuoli. Madonna vihasi etenkin nuorena Joania eikä ole ikinä tullut hänen kanssaan kovin hyvin toimeen.
Valtio-, virka- ja uskontovalta
Johannes Paavali II kauhisteli 1989 Like A Prayer -musiikkivideota, sillä palavat ristit ja tumma Jeesus aiheuttivat kohua. 1990 JP II vaati Madonnan Blond Ambition -kiertueen esittämisen kieltämistä katolisissa maissa, kuusi konserteista onnistuttiin perumaan. Madonna omisti Immacullate Collectionin Paaville.
Benedictus XVI lyttäsi Confessions Tourin 2006 väittäen sitä Jumalan pilkaksi kohtauksen takia, jossa Madonna naulittiin ristille Jeesuksen tavoin. Tuore Paavi vertasi Madonnaa antikristukseen, joka halusi leikkiä modernia Kristusta. Madonna lähetti Paaville lipun Rooman konserttiinsa todistaakseen, ettei esityksessä ollut Jumalanpilkkaa. Toisten mukaan tähti pyrki vain lisäämään kohua. Paavia ei kuitenkaan yleisössä nähty.
George W. Bush, 2009 väistyvä Yhdysvaltain presidentti, sai useaan otteeseen Madonnan keikoilla lokaa niskaansa. Madonna muutti Confessions Tourilla kappaleensa sanoja (Just go toTexas, is there where they suck George Bush's dick?). Sorry-kappaleen remixversiossa kiertueella videotauluilla näytettiin George Bushin kuvia. 2003 Madonna otti mukaan American Life -musiikkivideoonsa Bushin näköisen miehen, ja Re-Invention Tourilla kappaleen lopussa videotaululle heijastettiin kuva Saddam Husseinista ja Bushista sopuisasti yhdessä.
Sarah Palin sai kuulla kunniansa Madonnan New Yorkin keikoilla.
John McCain loukkaantui Sticky & Sweet Tourin Get Stupid -videosta, jossa häntä verrattiin Hitleriin. Madonna vetosi artistin sananvapauteen.
Näyttelijät
Muusikot
Lily Allen pitää Madonnaa vanhana ja yliarvostettuna. Kommentit voivat johtua GQ-juhlissa 2007 alkaneesta riidasta, jolloin humalainen Allen häiriköi Madonnan puhetta ja popkuningatar meni arvostelemaan Lilyn lapsellista, naiivia ja vastuutonta käyttäytymistä. "Minulla ei ole mitään häntä vastaan, mutta mikään hänen tekemänsä ei ole 80-luvun jälkeen ollut wow. Madonna on voinut joskus olla tärkeä hahmo, mutta en usko että kovin monet ikäiseni ovat kiinnostuneita hänestä."
Michael Jackson suunnitteli 90-luvun alussa duettoa Madonnan kanssa. Loppujen lopuksi duetto ei ikinä valmistunut, sillä Michael kertoi, että hän jotenkin pelkää Madonnan dominoivaa luonnetta.
Elton John riitaantui Madonnan kanssa 2004 arvosteltuaan Re-Invention World Touria. "Mitä hittoa! Mistä lähtien pelkkä huulien liikuttaminen on ollut livelaulamista?" Madonna loukkaantui Eltonin lausahduksista ja kiisti käyttävänsä taustanauhaa. Elton kutsui joka tapauksessa Madonnan häihinsä ja pyysi laulamaan polttareihinsa, muttei naista kuulunut osaanottajaksi kumpaankaan. 2005 polttareissaan Elton haukkuikin Madonnaa ääneen sanoen häntä "säälittäväksi lehmäksi".
Fait No More teki 1992 laulun "Midlife Crisis". Bändin itsensä mukaan se kertoo Madonnasta ja kappaleen alkuperäinen nimi olikin "Madonna".
Britney Spearsin välit Madonnaan ovat vaihdelleet vuosien saatossa runsaasti. 2004-2006 välit olivat kuitenkin poikki, sillä Madonna loukkaantui Britneyn siirtyessä kabbalahista hindulaisuuteen. Madonna vaati Britneytä palauttamaan satoja tuhansia maksaneen lahjaksi antamansa Kabbalah-kirjan takaisin.
Duran Duran on syyttänyt Madonnaa 80-luvulta lähtien bändin kopioimisesta. Viimeksi bändi väitti 2008 Madonnan kopioineen heitä tuoreimmilla tuottajillaan, Timbalandilla ja Justin Timberlakella.
Robyn arvosteli Madonnaa rankasti 2008 keväällä Radio 1:n Big Weekendin jälkeen. Puolituntisen esiintymisensä takia Madonna oli diivaillut saapuen paikalle viiden kilometrin matkan helikopterilla ja myöhästelemällä aiheuttaen ongelmia muiden artistien esiintymisille. Robyn kertoi, ettei ikinä haluaisi tehdä yhteistyötä Madonnan kanssa. ....Kaikesta huolimatta hän oli lämppärinä Sticky & Sweet Tourilla.
Jon Bon Jovi on arvostellut rankalla kädellä Madonnan lastenhoitotaitoja. Kun herra itse on pitänyt lastensa yksityiselämän salassa ja suojellut heitä lehdistöltä, on Madonna kiikuttanut etenkin Lourdesia mukaan eri tapahtumiin. "Nämä lapset eivät ole tehneet mitään ja silti tiedämme miltä he näyttävät. Se on hullua. Olen ollut musiikkibisneksessä 22 vuotta ja kukaan ei tiedä miltä omat lapseni näyttävät. Minä olen pitänyt henkilökohtaisen elämäni omanani ja pidän vastaisuudessakin."
Pinkin mielestä Madonna on liian vanha musiikkibisnekseen ja vaatii popkuningatarta luovuttamaan viimein tittelinsä jollekulle nuoremmalle. Toistaiseksi pyyntö ei näytä olevan toteutumaan päin. Toki Pink arvostaa Madonnaa ja tämän uraa, mutta hänen mielestään tämän on aika väistyä nuorempien tieltä.
Cher ihmettelee avoimesti, miten Madonna on menestynyt. "Hän ei ole lahjakas, hän ei ole kaunis. Hän on törkeäkin.... vaikka arvostan kyllä häntä."
Janet Jackson raivostui Madonnalle, joka arvosteli hänen perhettään. "Hän sanoi asioita perheestäni. En tykkää puhua perheestäni. En välitä paskaakaan kuka olet." 1993 Janet vittuili 1993 Madonnan huonomman levymyynnin ja menestyksen takia takaisin sanoen 'Madonna ei myy enää yhtään levyjä."
Gwen Stefani sai kuulla suoria mielipiteitä Madonnalta hänen tyylistään, kun Madonna väitti Gwenin matkineen hänen tyyliään.
Mariah Carey. Madonna haukkui Careyn pystyyn ensimmäisen kerran 1999 julkaistussa omaelämäkerrassaan. Madonna kertoi, ettei arvostanut Careyn kaltaisia, mitäänsanomattomia, tuoreita poptähtösiä. "Mariah Careyssä ei ole mitään omaperäistä. Björk on omaperäinen." 2005 molemmat laulajattaret kilpailivat Live 8:n esityksillään. 2006 välit naisten välillä särkyivät viimeistään, kun Madonna pääsi avamaan Grammy-gaalan Gorillazin kanssa, vaikka Carey oli hakenut kyseistä mahdollisuutta ensin.
Courtney Love pitää Madonnan uraa vitsinä. Hän dissasi Madonnaa MySpace-blogissaan. Kuningatar ei itse vaivautunut dissaamaan edes takaisin, sillä hänen levymyyntinsä on vähintään moninkymmenkertainen Courtneyyn tai yleensä joka'ikiseen muuhunkin tuoreeseen laulajaan.
Muut
Sharon Osbourne listasi Madonnan kolmen kauheimman mahdollisen päivällisvieraansa joukkoon ja kertoi haluavansa lyödä Madonnaa. Hän myös näkee painajaisunia, joissa Madonna syö hänen talonsa. Hän inhoaa Kabbalah-uskovaisia. "Haluaisin lyödä häntä, sillä hän on täysi paska. Välillä hän on katolinen ja sitten yhtäkkiä uskoo Kabbalahiin. En ihmettelisi yhtään, jos hän olisi seuraavaksi vaikkapa hindu."
Guy Richie ja Madonna erosivat riitaisasti lokakuussa 2008 - tai siis silloin erosta tuli julkista. Lähipiirin mukaan pariskunta oli riidellyt jo kahden vuoden ajan. Guy paljasti Madonnan olevan itsekeskeinen, bakteerikammoinen, seksiäpihtaava kontrollifriikki ja Madonna sanoi Guyta pihiksi, tylsäksi ja hänen maineellaan ratsastavaksi.
Sean Penn on ollut jo pidempään hyvissä väleissä Madonnaan, mutta 1989 pari erosi riitaisasti. Avioliitossa esiintyi väkivaltaa, eikä Sean ollut ainoa ihminen, joka syyllistyi siihen. Kuitenkin räjähdysherkkä-Penn piti Madonnaa mm. panttivankinaan Beverly Hillsin asunnoillaan.
Ei-varmistetut
Seuraavista ei löydy ainakaan netistä tietoa, vihaavatko he Madonnaa, mutta näin on siis väitetty.
Whitney Houston Cindy Crawford Amy Winehouse
[Tässä itse henkilöitä joihin törmäsin / joista tiesin jo ennakolta. Osaako kukaan mainita ketään muuta lisää? ]
-- Edited by Music makes as people at 18:46, 2009-01-13
Itse Tykkään tosi paljon Lily Allenista ja Pinkistä. Eipä mua haittaa vaikka he eivät Madonnasta pitäisikään, koska en mä sen perusteella niiden musiikkia kuuntele, että tykkääkö ne Madonnasta vai ei. Lily Allenin uusin single on ihan mieletön ja Pinkin uusimman levyn ostin tänään!
Enpä usko että suurimalla osalla noista ihmisistä on mitään Madonna vastaan vaikka media niin haluaakin antaa ymmärtää. Tai ainakin Robynyn kohdallahan niin oli. En voi uskoa että Pink olisi sanonut noin, ainahan hän on ollut Madonna-fani käsittääkseni. Mutta samapa tuo mulle :)
Luin jostain 90-luvun alun Suosikista jutun, jossa eri tähdet puhuivat Madonnasta, osa positiivisia asioita, osa negatiivisia. Taidankin kaivella sen jutun esiin ja pistää tänne osan kommenteista, mutta ainakin Sade sanoi, että Madonna on kuin hampurilainen, tietää juuri sen, mitä saa, mutta siinä ei ole sitten sen enempää syvyyttä. Jokseenkin noin se meni.
Mulla oli myös joku lehti, jossa oli eri julkkisten mielipiteitä Madonnasta, mutta en jaksa alkaa kaivamaan sitä. Jos nyt sattumalta löydän sen, voin lainata parhaimmat.
Whitney Houstonin on joskus oman loistonsa aikana sanonut kuulemma näin: "Jos lapsistani tulee Madonnan kaltaisia, tapan itseni." Nyt rouva on itse niin huumehuuruissa, että ei voi arvostella muiden tekemisiä.
Yhden hitin ihme Taylor Dayne, joka levytti 80-luvun lopulla kappaleen "Tell it to my heart", sanoi Madonnan olevan "pelkkä nolla". Yeah, right!
Marlene Dietrich sanoi viimeisillä päivillään muistaakseni jotain sellaista, että kuka hän [Madonna] oikein luulee olevansa. Madonna tahtoi muistaakseni säkyyn MD:n kanssa. Mutta Marlenestahan on jo aika jättänyt...
__________________
Confessions Tour Paris 30.8 & 31.8 Live Earth London Sticky & Sweet Tour Tallinn 4.8 & Helsinki 6.8 MDNA Helsinki 12.8 Rebel Heart Tour Amsterdam 5.12
"She's the Queen, super theatrical and dramatic on stage, just like Pop Opera. And Madonna...I mean who can really mess with Madonna? Nobody! No, her stage, her videos are always amazing, and her visuals. It's about more than just the music. It's about the passion, it's about the whole package."
Pink
"When I was a child I use to think she was my real mother."
"Madonna is the Queen, she cooed, I'm honoured to be in her presence."
Liz Phair
"Madonna is the speedboat, and the rest of us are just the Go-Go's on water skis."
Susan Sarandon
"The history of women in popular music can, pretty much, be divided into before and after Madonna."
Rihanna
"I want to be the black Madonna."
"When I did that Metallic stuff for my Umbrella video, I didn't do it to show my body. I didn't do it for people to like me. I did it because it was a cool visual, unexpected and I looked hot. I just find myself leaning towards stuff that only Madonna can pull off."
"Any artist could have done the music which appeared on her first two albums but her latest songs were ones only a certain artist could do."
Britney Spears
"I would really, really, really like to be a legend like Madonna. Madonna knows what to do next, and when she's performing, the audience is just in awe of her."
"I performed at Mom and Dad's party when I was four. Oh my gosh, I was singing a Madonna song and I peed myself."
" I think she's amazing, I just love her."
Kylie Minogue
"Madonna's the Queen of Pop, I'm the princess. I'm quite happy with that."
Gwen Stefani
"Clearly she's a huge inspiration to me musically."
"Some people say that I copy her, But show me one girl my age who was not influenced by her."
"A lot of my influence came from her early work, like directly, like a Xerox."
Beyonce
"I love Madonna. I do! Definitely. It all works for Madonna. I mean, I couldnt do a lot of the things she does, but it works for her."
Pharrell
"She could definately beat me up. But you know, making Madonna cry has just cemented our relationship. We're tight now. Seriously tight. She's probably the best person I've ever collaborated with."
Janet Jackson
"I think she's done wonderful things. She's done great things in her career, in her life, and more power to her."
Natasha Bedingfield
"I have so much respect for Madonna after learning how hard it is to sing that song. She has an amazing voice - the range you need to sing the song is incredible,"(on Ray Of Light)
Randy Newman
"I once had dinner with Madonna and I wasn't nervous but within about a minute I found myself talking about underwear."
Björk
"Just the fact that she made it look good to control your own life when that was something that was not supposed to be very sexy for a woman. She's one of the few women who has remained true to herself and been a character."
Jonathan Ross
"Madonna, the original MILF."
Roman Catholic Cardinal Jorge Medina
"This woman comes here and in an incredibly shameless manner, she provokes a crazy enthusiasm, an enthusiasm of lust, lustful thoughts, impure thoughts."
Justin Timberlake
"There's this sexual energy about her. I was totally aroused when I met her."
"The world is full of Madonna wannabes. I might have even dated a couple. But there truly is only one Madonna. Though Im pretty sure Little Richard would disagree, the truth is that nobody has ever gotten into the Rock and Roll Hall of Fame while still looking this damn fine."
Helen Mirren
"The thing that was imposed on me from the outside was crude and vulgar and distressful to me, and disturbing - that big tits, blonde hair, Diana Dors, blowsy kind of thing. (But) I think Madonna got it right. Madonna claimed it for herself, and I've always admired her for that. I loved that 'Sex' book she did. I thought it was fantastic, because it was a big two fingers up, 'This is my sexuality, it's not what you put on me, it's mine."
Tracy Chapman
"I was trying to make a case for Madonna the other day, saying that she's to be admired for her longevity in a genre that has mostly been for younger acts. Men are able to sustain a career into their 50s and 60s and still present themselves as sex symbols. With women on the other hand, people say, 'Why doesn't she retire?' It's just so unfair. So I have to give props to Madonna."
Mike Myers
"It was terrifying, It was like kissing the Eiffel Tower in terms of how famous she is."
Dita Von Teese
"Madonna is the only modern celebrity who is truly a style icon. Who else has the audacity to dress like her these days? She really influenced how I wanted to look when I was growing up, and made me realise that I didnt have to look like a blonde beach bunny or a Playboy model."
Tori Amos
"I'd like to fix her a big plate of spaghetti."
Lenny Kravitz
"She's a genius, she can do no wrong."
]Cher
"No one knows how to work this business like she does."
"She could afford to be a little more magnanimous and a little less of a ****."
"I see what she does and I say 'Nice try honey, but you're not doing anything I didn't do twenty years ago'."
Tupac Shakur
"I was letting people dictate who should be my friends. I felt like because I was this big Black Panther type of nigga, I couldn't be friends with Madonna. And so I dissed her, even though she showed me nothing but love. I felt bad, because when I went to jail, I called her and she was the only person that was willing to help me."
Alicia Silverstone
"I'd die if I was Madonna. I'd die. God, what a horrible way to live. And Michael Jackson! To be so famous and to feel so isolated. I feel so bad for them. I don't know how it feels, and I hope it never happens to me."
Shirley Manson
"I turned round and it's Madonna, and I'm thinking, '****ing hell, it's Madonna!' But I say 'hi' and she grabs my hand and she gives me the famous blink and says, 'I think you're amazing' in that tiny voice she has. And I'm thinking, 'OK, try and be cool, this is possibly the biggest pop icon of our life, be cool'. I tried to say something even remotely understandable and instead just garbled my words. I had high heels on and I hardly ever wear high heels, and I lurched towards her, and I could see the alarm on her face, thinking 'who the hell is this?' And I lurched off flustered without even saying goodbye."
James Franco about Sean Penn texting Madonna after filming a scene for the movie Milk After our kiss, Sean texted Madonna and said 'I just popped my cherry kissing a guy. I thought of you. I don't know why.'"
Madonna invited me to one of her shows - I was summoned by the queen herself. I went backstage and I am never usually nervous but I lost it. I got so weak in the knees and I thought I was going to throw up. But I neednt have worried. She was cool. She was so petite. She comes up to my chest and I thought she was supposed to be a giant.
Robbie Williams
"I just want to say how much I enjoyed Madonna's performance. She is an absolute professional and she makes us all look like amateurs." (On EMA's 2005).
Damon Gough from Badly Drawn Boy
"...I think Madonna might be the only person my girlfriend would forgive me for straying away just overnight with -- because I think she'd do the same."
Kurt Cobain
"In a way I respect Madonna for the things she introduced because she introduced some subversive things and it has nothing to do with sex as far as I'm concern, I'm talking about the introduction to the vogue dance which originated in the gay clubs in 80', and she was always supportive of stuff like that which I think is really cool."
Donatella Versace
"She inspires me a lot. I made all my Winter collection listening to "Confessions on a Dance Floor."
"The word 'icon' is overused, but in the case of Madonna I believe it has some meaning. She is a true icon. She has become a symbol of modern womanhood - confident, ambitious, dynamic, constantly reinventing herself. She is also a friend of mine and my late brother Gianni so there is a sense in which she symbolised the way in which Versace was staying true to its DNA, while evolving for the 21st century."
Ayumi Hamasaki
"I really like Madonna. What I admire is she's made it on her own terms."
Steve Bray
"If people feel exploited by Madonna - that's resentment of someone who's got drive. It seems like you're leaving people behind or you're stepping on them, and the fact is you're moving and they're not... Madonna doesn't care if she ruffles someone's feathers."
Simon Cowell
"If you look into Madonna's eyes - or Whitney Houston's when she was at her peak - you see something there that other people haven't got." "It's a steel, a sense of 'I am going to do it, whatever happens'. It's not necessarily a good character trait to have, but if you are going to make it in this business, you need it."
Don McLean
"Madonna is a colossus in the music industry and she is going to be considered an important historical figure as well. She is a fine singer, a fine songwriter and record producer, and she has the power to guarantee success with any song she chooses to record."
Sting
"She's outrageous, she's provocative, she's inscrutable. And over the years, we've all been witnessed to her evolution, from street smart kid sister to virgin bride, from sex goddess to a yogi. Her mind is as celebrated as her body, she's as feared as she's desired, she leads while other's follow...a woman who is all woman, and all women."
French president, Nicolas Sarkozy
"The French like burgers, Madonna and Miami Vice."
Nuo imalg'n pistämät henkilöt vois pistää erikseen vaikka uuteen avaukseen "He pitävät Madonnasta" tms, koska tähän pyrin juuri pistämään niitä julkisuuden henkilöitä, joilla on ollut riitaa Madgen kanssa tai jotka eivät ole kyenneet naista arvostamaan. Ja näin siksi, koska yleensä julkkikset arvostavat Madonnaa ihan tajuttomasti, onhan tämä kaikkia muita tunnetumpi, paremmin tienaava, vaikutusvaltaisempi ja saanut aikaan niin paljon enemmän kuin muut. (yleisesti ottaen).
Pinkin mielestä Madonna on liian vanha musiikkibisnekseen ja vaatii popkuningatarta luovuttamaan viimein tittelinsä jollekulle nuoremmalle. Toistaiseksi pyyntö ei näytä olevan toteutumaan päin. Toki Pink arvostaa Madonnaa ja tämän uraa, mutta hänen mielestään tämän on aika väistyä nuorempien tieltä.
Tälle repesin. Varsinkin toi eka lause! Luuleko joku oikeasti, että Madonnan jälkeen ketään sen veroista laulajatarta tulee olemaan!? Madonnahan ei anna kenellekkään paikkaansa. ;)
(Anteeksi, jos tämä loukkasi jotain Pink-fania! Tämä oli vain minun pieni mielipide.)
Mulla oli myös joku lehti, jossa oli eri julkkisten mielipiteitä Madonnasta, mutta en jaksa alkaa kaivamaan sitä. Jos nyt sattumalta löydän sen, voin lainata parhaimmat.
Whitney Houstonin on joskus oman loistonsa aikana sanonut kuulemma näin: "Jos lapsistani tulee Madonnan kaltaisia, tapan itseni." Nyt rouva on itse niin huumehuuruissa, että ei voi arvostella muiden tekemisiä.
Yhden hitin ihme Taylor Dayne, joka levytti 80-luvun lopulla kappaleen "Tell it to my heart", sanoi Madonnan olevan "pelkkä nolla". Yeah, right!
Madonnaakin luultiin aikoinaan yhden hitin ihmeeksi, mutta toisin kävi!!! Kukaan, joka on yhden hitin ihme, ei voi tulla sanomaan mitään Madonnan urasta
Hyvin on noita kommentteja otettu esille, kiitoksia Ja hyvin arvostettu Madonna kyllä on ja häntä näytetään rakastettavan hyvin paljon, kun lukee noita englanninkielisiä kommentteja
Tykkään varsinkin Susan Sarandonin sanoista
-- Edited by aquarius_1 at 17:34, 2009-02-19
__________________
She's had enough, she says the end, but she'll come back,she knows it then, A chance to start it all again, Till death do us part
Pinkin mielestä Madonna on liian vanha musiikkibisnekseen ja vaatii popkuningatarta luovuttamaan viimein tittelinsä jollekulle nuoremmalle. Toistaiseksi pyyntö ei näytä olevan toteutumaan päin. Toki Pink arvostaa Madonnaa ja tämän uraa, mutta hänen mielestään tämän on aika väistyä nuorempien tieltä.
Tälle repesin. Varsinkin toi eka lause! Luuleko joku oikeasti, että Madonnan jälkeen ketään sen veroista laulajatarta tulee olemaan!? Madonnahan ei anna kenellekkään paikkaansa. ;)
(Anteeksi, jos tämä loukkasi jotain Pink-fania! Tämä oli vain minun pieni mielipide.)
Senkin jälkeen, ku Madonnasta aika jättää, kukaan EI tule koskaan lunastamaan hänen paikkaansa, koska se on mahdotonta
__________________
She's had enough, she says the end, but she'll come back,she knows it then, A chance to start it all again, Till death do us part