Olen tapani mukaan taas myöhässä liikkeellä eli GC lippua vailla olen minäkin. Jos jollakin on ylimääräistä myytävänä, niin ota rohkeasti privana yhteyttä. Eipä taida olla mitään mahdollisuuksia saada tällaista maanantaina yleisestä myynnistä, jos nyt niitä edes on enää jäljellä.
Keikka jää kyllä väliin, jos ei A-lippua saa hommattua jostakin. Muilla kun ei tee oikeastaan mitään, siitäkin huolimatta, että fanitusta on takana enemmän tai vähemmän 24 vuotta. Göteborgin keikkaa 1990 muistellaan sitten lämmöllä. Siellä oli vaan 55000 katsojaa paikalla. Tämä rikotaan nyt reippaasti. Hyvä Suomi!
Tero
Jos fanitusta on takana 24 vuotta niin kyllä lipulla kuin lipulla Madonnaan menisin kun Suomeen tulee
Samaa mieltä! Ehdottomasti! Ja kyllä niillä muilla lipuillakin tekee aika paljon mielestäni. Ei niitä muuten myytäisi
Esim Horsensissa en todellakaan ollut Golden Circlessa vaan sivulla melko kaukana ja hyvin pystyin nauttimaan konsertista kuitenkin. Taaempana pystyy esim. bailaamaan ja tanssimaan ilman että lyö toisia naamaan.
Mutta toivottavasti monet vielä onnistuvat saamaan noita "parempia" lippuja. Uskon että pystyy
Samaa mieltä! Ehdottomasti! Ja kyllä niillä muilla lipuillakin tekee aika paljon mielestäni. Ei niitä muuten myytäisi
Esim Horsensissa en todellakaan ollut Golden Circlessa vaan sivulla melko kaukana ja hyvin pystyin nauttimaan konsertista kuitenkin. Taaempana pystyy esim. bailaamaan ja tanssimaan ilman että lyö toisia naamaan.
Oliko Horsensissa screenejä muita kuin siellä edessä? Muistan, että Horsensin konsertti sai paljon pyyhkeitä siitä, että niin monet eivät nähneet juuri mitään ja käsittääkseni paikkaa voi aika lailla verrata tähän Helsingin paikkaan. Tuleeko mitään muuta paikkaa mieleen, missä ei olisi ollut mitään korotettuja katsomoita, tai konserttipaikka muuten olisi ollut ihan tasainen?
__________________
Drowned World Tour - Pariisi, Re-Invention Tour - Pariisi, Confessions Tour - Lontoo,
Sticky & Sweet Tour - Tallinna Helsinki, MDNA - Helsinki
Oliko Horsensissa screenejä muita kuin siellä edessä? Muistan, että Horsensin konsertti sai paljon pyyhkeitä siitä, että niin monet eivät nähneet juuri mitään ja käsittääkseni paikkaa voi aika lailla verrata tähän Helsingin paikkaan. Tuleeko mitään muuta paikkaa mieleen, missä ei olisi ollut mitään korotettuja katsomoita, tai konserttipaikka muuten olisi ollut ihan tasainen?
En muista että Horsensissa olisi ollut muita screenejä kuin edessä. Ja tosiaan kyllä lehdissä ainakin silloin valitettiin. Toisaalta siellä sivulla missä itse seisoin ei ollut mitenkään täyttä, joten olisivat monet voineet valita paikkansa paremminkin eikä jäädä keskelle taakse seisomaan.
Stageside VIP - Jätkäsaaressa (Länsisatama) -konserttiliput, -lahja ja passi VIP-telttaan -erilliset kulkuväylät VIP-alueelle, jossa on anniskeluoikeudet ja omat saniteettitilat -VIP-teltassa DJ nostattaa tunnelmaa -oma konserttikatsomo VIP-telttojen lähellä -herkullinen VIP-buffet -Events Club emännän palvelut -hinta: 315¤ + alv 22% (384,30¤)
Toi hinta oli ainakin Events Clubin sivuilla. Kallein siellä myytävä paketti on 523,38¤.
Mä ainakin olen saanu noista paketeista sen kuvan, että ei niillä pääse ainaskaa golden circle alueelle eli A-alueelle. Mut Vip katsomossa on varmasti mukavemmat oltavat, kuin tungoksessa :).
-- Edited by viktor13 at 11:56, 2009-02-04
Ai tää on se paketti.. Onks sama paketti myynnissä madonna.comissa? Siihen näyttäisi kuuluvaan B-alueen lippu..
Joo käsittääkseni . Kaikki noi Helsingin paketit on tietääkseni sellasii joissa ei ole mukana parhaita A-alueen lippuja. Mä otan eväsleivät mukaan ja mussutan niitä l. en tarvitse illallista ennen keikkaa. No se on tietenkin mistä kukin tykkää. :)
__________________
2 re-invention, london
3 confessions, london
7 sticky and sweet, london, paris, tallinn, helsinki
Yes, mullakin siis 4 lippua pre-salesta ostettuna (meni muuten tosi näppärästi) golden circle alueelle! Ja kaikki ketkä mun mukaan lähtee on kans faneja! Ei tarvinnut kavereilta montaa kertaa kysyä lähtevätkö mukaan. Harmi ettei noita lippuja saanut ostettua enempää, olisin kyllä hankkinut enemmänkin ja myynyt täällä... Lycka till kaikille, jotka vielä metsästätte lippuja, koska me todellisen fanit tosiaankin ansaitsemme päästä keikalle!
Liput on eli kenttä A/golden circle Keikkapaikalle vain 10 minuutin matka
Sulla on niin lyhyt matka keikkapaikalle että osaisitko paikallisena suositella joitain hotelleja siitä läheltä? Ois tarkotus viettää koko viikonloppu helsingissä ja hotelli pitäs olla tyyliin rautatieaseman ja Jätkäsaaren puolessa välissä. Eli että ois kohtuu matka myös sitte keskustaan.
En ole ExtaticBoy, mutta siinä matkan varrella on mm. Radisson SAS hotellit Seaside (lähempänä Ruoholahtea ja Länsisatamaa) ja Royal (Kampissa). Ja Ruoholahdessa on Holiday Inn Helsinki City West, mutta se on enemmän Ruoholahdessa ja sieltä joutuu konserttipaikalle vähän kiertämään (ei kylläkään mitään kilsaa mutta..)
Kampissa on myös hotelli Helka ja hotelli Simonkenttä (ihan Kampin metroaseman luona). Ja toki sitten siinä on myös Sokos hotel Presidentti aika lähellä.. Mitäs muita.. No ihan keskustassa sitten muita Sokos hotelleja jne.

Jos halvalla haluaa päästä kannattaa varata Omenahotelli Eerikinkadulla joka lähellä Hietalhdentoria ja keikkapaikkaa: http://www.omena.com/hotelli-helsinki-eerikinkatu , toinen Jätkäsaarta lähellä oleva hotelli on Iso Rooberinkadun(jossa paljon baareja mm.DTM jossa luultavasti isot Madonna-bileet keikan jälkeen) ja Annankadun kulmassa oleva Hoteli Anna:http://www.hotelanna.fi/fin/home.htm

-- Edited by ExtaticBoy at 14:41, 2009-02-05
-- Edited by ExtaticBoy at 14:54, 2009-02-05
Kiitos avusta kaikille! Sain jo varattua Radisson SAS Seaside hotellista huoneen siitä aika läheltä. Sieltä kerrottiin että lähes kaikki huoneet jo menneet vaikka liputkaan eivät ole vielä myynnissä. Että vinkkinä vaan muillekin... Päädyttiin sit tohon hotelliin ku juhlitaan samalla pyöreitä vuosia tyttö porukalla ni päätettiin panostaa myös tohon hotelliin vähä enemmän sitten
Itse en ole vielä miettinyt kovin paljon yöpymisiä, koska kunhan liput sais ensin. Mutta jos tämän verran pinnistäisin ajatusta lipuista eteen päin, niin luultavasti menen joko tätini luokse yöksi tai yhden kaverini. Riippuu vähän siitäkin, että kuka keikalle kanssani lähtee...
Olen tapani mukaan taas myöhässä liikkeellä eli GC lippua vailla olen minäkin. Jos jollakin on ylimääräistä myytävänä, niin ota rohkeasti privana yhteyttä. Eipä taida olla mitään mahdollisuuksia saada tällaista maanantaina yleisestä myynnistä, jos nyt niitä edes on enää jäljellä.
Keikka jää kyllä väliin, jos ei A-lippua saa hommattua jostakin. Muilla kun ei tee oikeastaan mitään, siitäkin huolimatta, että fanitusta on takana enemmän tai vähemmän 24 vuotta. Göteborgin keikkaa 1990 muistellaan sitten lämmöllä. Siellä oli vaan 55000 katsojaa paikalla. Tämä rikotaan nyt reippaasti. Hyvä Suomi!
Tero
Joo, taitaa itselläkin jäädä konsertti väliin jos ei A-lippua saa. Jos Madonnan näkee muurahaisen kokoisena jostain 80000 ihmisen yli katsottuna, niin sama sitten odotella kiertue-dvd:tä.