Madonnan keikkajärjestäjä ei usko lisäkonserttiin 09.02.2009 13:03
Madonna ei todennäköisesti esiinny Suomessa toista kertaa, vaikka Helsingin-konsertin liput menivät kaupaksi ennätysvauhdilla.
- En pitäisi sitä kauhean todennäköisenä, sanoo konserttipromoottori Risto Juvonen Live Nationista.
Lippupiste ilmoitti puolenpäivän jälkeen, että kaikki 80 000 keikkalippua myytiin loppuun aamupäivän aikana. Juvonen ei ole asiasta täysin varma.
- Näyttäisi kyllä siltä, että ne on tavalla tai toisella myyty. Mutta kyllä siellä on vaikeuksiakin ollut. Täytyy selvittää, mitä tässä on tapahtunut ja mitä on myyty.
Madonna esiintyy Helsingissä 6. elokuuta. Seuraava konsertti on vasta 9. elokuuta Göteborgissa Ruotsissa, joten lisäkeikalle olisi tilaa.
Aiotaanko Madonnan kanssa neuvotella lisäkeikasta?
Madonnan Helsingin-keikan lipunmyynti alkoi pahasti kangerrellen maanantaina kello 9 aamulla. Lippupisteen myyntijärjestelmä kaatui muutaman ensimmäisen minuutin jälkeen.
Lippupiste ilmoitti kello 9.50, että jokainen lippujen myyntikanava kuitenkin toimi aamulla, ja lipunmyynti eteni "ennätysvauhtia".
Lippupisteen mukaan konserttialueen kentät A ja B olivat aamukymmeneen mennessä loppuunmyytyjä. Lippuja oli vielä jäljellä konserttialueelle C.
Vain 10 minuuttia ennen lippujen myynnin aloittamista tuli lippuja myöskin välittäville R-kioskeille tiedote Lippupisteeltä, ettei R-kioskeilta myydä kuin halvimpia lippuja. Kun lippujen myynnin piti alkaa kello 9, kaatuivat R-kioskien yhteydet Lippupisteeseen.
Myös Lippupisteen puhelinpalvelu on tökkinyt. Useat Lippupisteen numeroon soittaneet kertovat IS:lle, että heidän puheluitaan on yhdistetty toisille asiakkaille.
Kyyneliä ja riemunkiljahduksia
Esimerkiksi Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä ongelmat alkoivat heti ensimmäisten asiakkaiden saatua lippunsa.
Ensimmäisenä Lippupisteen edessä jonottanut Hanna Sormunen sai kolme lippua parhaille paikoille. Sormunen kiljui riemusta ja pomppi ympäriinsä ostettuaan liput.
Sormunen oli jonottanut lippuja sunnuntai-illasta lähtien. Hän on ollut Madonna-fani kuusivuotiaasta saakka.
- Madonnaa isompaa tähteä ei ole. Sen musiikki on ihan mieletöntä, Sormunen kertoi.
Tuuli Vaskola oli viimeinen, joka sai ostettua liput ennen järjestelmän kaatumista. Vaskola itki valtoimenaan, kun hän pääsi kassalta.
- Systeemi jumittui juuri meidän lippujen jälkeen, hän sai kyyneliltään sanottua.
Aleksi Holkko jonotti lippuja Madonnan keikalle Lasipalatsissa. Hän oli saapunut paikalle aamulla puoli viisi.
- Pitäähän se Madonna nyt nähdä, kun se tulee Suomeen. En ole niin fanaattinen fani kuin muut, mutta sen verran tykkään, että jonottelen.
Lippupisteellä oli alkuvuodesta ongelmia Bruce Springsteenin ja Morrisseyn konserttien lipunmyynnissä. Lippupiste ilmoitti viime perjantaina, että nuo ongelmat oli korjattu.
Madonna esiintyy Helsingin Jätkäsaaressa. 6. elokuuta.
Madonnan konsertti sulkee Jätkäsaaren ilmatilan 9.2.2009 22:13 A A Katriina Pajari
Helsingin Sanomat
Madonnan ensi kesän Helsingin-konsertti sekoittaa paitsi fanit, myös koko kaupungin normaalirytmin.
Madonna esiintyy 80 000-päiselle yleisölle Jätkäsaaressa torstaina 6. elokuuta.
Sekä Jätkäsaarta ympäröivä merialue että sen yllä oleva ilmatila suljetaan konsertin ajaksi, mikäli konserttijärjestäjä Live Nationin hakemukset menevät läpi.
Jätkäsaaren satama-alueella sijaitseva konserttialue rajautuu mereen. Konserttijärjestäjä toivoo, että vesialue suljettaisiin Lauttasaaren sillalta Länsiterminaaliin saakka.
"Helsingissä on tuhansia veneitä. Ei siitä tule mitään, jos ne päästetään sinne konsertin ajaksi heilumaan", promoottori Risto Juvonen toteaa.
Merestä vastaavan Helsingin Sataman satamakapteeni Jukka Kallion mukaan vesialueen sulkeminen "onnistunee".
Hakemuksia ei kuitenkaan ole vielä toimitettu.
Ilmatilan sulkeminen pop-konsertin takia on Suomessa erittäin harvinaista. Madonnalle se on kuitenkin mahdollista.
"Ilmatilan sulkemiset liittyvät yleensä valtion turvallisuuteen. Viimeksi niin tehtiin EU-ministerikokouksen aikana", operatiivinen johtaja Raine Luojus Finaviasta kertoo.
Hän kuitenkin uskoo, että lentoliikenne alueella voidaan kieltää konsertin ajaksi. "Jos tätä hakemusta perustellaan turvallisuudella, niin nehän ovat jo aika painavia syitä."
Jätkäsaaressa olisi ollut tilaa jopa 200 000 katsojan konsertille.
Turvallisuussyyt kuitenkin pakottivat rajaamaan väkimäärän, mutta siitä huolimatta Madonnan konsertti on suurin Suomessa koskaan järjestetty.
Ennätys pysynee voimassa pitkään, sillä Suomessa ei ole toista paikkaa, jossa voitaisiin järjestää vastaavankokoinen konsertti.
Jätkäsaarikin on poikkeus: megakonsertteja voidaan järjestää korkeintaan parina seuraavana kesänä. Muutaman vuoden kuluttua konserttialueelle ryhdytään rakentamaan asunto- ja toimistotaloja.
Yleisö levittäytyy Jätkäsaaressa alueelle, joka on noin 500 metriä pitkä ja yhtä leveä. Käytännössä lavan etureunasta yleisön takariviin on parisataa metriä matkaa.
"Yleisö kuitenkin pakkautuu mahdollisimman lähelle lavaa. Äänentoisto toimii varmasti, tämä on Madonnalle normaalin kokoluokan keikka", promoottori Juvonen vakuuttaa.
Madonnan karavaani saapuu Helsinkiin sadan rekan voimin. Kiertue tulee Helsinkiin Virosta ja jatkaa Ruotsiin Göteborgiin.
Madonnan konsertti todennäköisesti täyttää hotellit ja sekoittaa Helsingin keskustan liikenteen täysin.
Ne, jotka ovat liikkeellä jalkaisin, ohjataan kulkemaan entistä satamarataa pitkin. Vielä nyt väylällä kulkee junakiskot, mutta ne puretaan ennen konserttia. Rataväylä kulkee Rautatieaseman vierestä Kamppiin ja sieltä Jätkäsaareen.
Paikalle ei kannata tulla autolla, sillä Jätkäsaaressa ei ole käytännössä juuri lainkaan pysäköintipaikkoja.
Bussikuljetuksia keskustasta Jätkäsaareen ei todennäköisesti ole luvassa. "Alue on kantakaupungissa, joten ylimääräiset bussit ihmispaljouden seassa voisivat vain pahentaa tilannetta", Juvonen sanoo.
Jätkäsaari sijaitsee 2,5 kilometrin päässä Helsingin rautatieasemasta. Lähin metroasema on Ruoholahti.
Liikenneongelmat kasautuvat todennäköisesti konserttialueen liepeille, sillä käytössä on vain yksi sisäänkäynti. Se tulee olemaan melkoinen pullonkaula.
Jätkäsaaressa esiintyvän megatähden lippuja palautuukin myyntiin, koska osan lipun ostaneista oli varannut enemmän lippuja kuin oli lupa.
Madonnan konsertin lipunmyynti alkoi maanantaina 9. helmikuuta kello 9.00. Ennätyskysynnän vuoksi Madonnan konsertit ostorajoitukseksi asetettiin kuusi lippua per asiakas.
Lippuja vapautuu vielä myyntiin, koska osa asiakkaista oli varannut tai ostanut enemmän kuin artistiorganisaation asettaman maksimimäärän kuusi.
Lippupiste muistuttaa lippuja hankkivia olemaan tarkkoja ostamisen kanssa, koska lippuja jälkimarkkinoilla myyvät eivät välttämättä saa kaikkia varaamiaan lippuja.
Madonna-lippuja vapautuu lähipäivinä myyntiin vielä noin 2 000, kertoo HS.fi.
- Eilen luulimme, että myyntiin palautuu vain muutamia lippuja, mutta kävikin ilmi, että niitä on enemmän, promoottori Risto Juvonen Live Nationista sanoo Helsingin Sanomille.
Arviolta lippuja vapautuu noin pari tuhatta, joista suurin osa kauimpana lavasta sijaitsevalle c-kentälle.
Madonnan konsertti varattiin eilen loppuun noin kolmessa tunnissa. Lippuja sai ostaa maksimissaan kuusi kappaletta, mutta moni ei tätä rajoitusta noudattanut. Liput käydään nyt läpi ja ylimääräiset ostokset karsitaan pois.
Juvonen ei osaa sanoa milloin hamstraajien liput tulevat myyntiin, sillä ensin palautetaan ylimääräisistä lipuista maksetut rahat.
Madonna esiintyy Helsingin Jätkäsaaressa 6. elokuuta. Paikalle mahtuu noin 80 000 katsojaa. /iltalehti
^^ joten te joilla ei ole lippuja, älkää menkö vielä ostamaan trokareilta!!
Madonnan konsertti sulkee Jätkäsaaren ilmatilan 9.2.2009 22:13 A A Katriina Pajari
Helsingin Sanomat
Madonnan ensi kesän Helsingin-konsertti sekoittaa paitsi fanit, myös koko kaupungin normaalirytmin.
Madonna esiintyy 80 000-päiselle yleisölle Jätkäsaaressa torstaina 6. elokuuta.
Sekä Jätkäsaarta ympäröivä merialue että sen yllä oleva ilmatila suljetaan konsertin ajaksi, mikäli konserttijärjestäjä Live Nationin hakemukset menevät läpi.
Jätkäsaaren satama-alueella sijaitseva konserttialue rajautuu mereen. Konserttijärjestäjä toivoo, että vesialue suljettaisiin Lauttasaaren sillalta Länsiterminaaliin saakka.
"Helsingissä on tuhansia veneitä. Ei siitä tule mitään, jos ne päästetään sinne konsertin ajaksi heilumaan", promoottori Risto Juvonen toteaa.
Merestä vastaavan Helsingin Sataman satamakapteeni Jukka Kallion mukaan vesialueen sulkeminen "onnistunee".
Hakemuksia ei kuitenkaan ole vielä toimitettu.
Ilmatilan sulkeminen pop-konsertin takia on Suomessa erittäin harvinaista. Madonnalle se on kuitenkin mahdollista.
"Ilmatilan sulkemiset liittyvät yleensä valtion turvallisuuteen. Viimeksi niin tehtiin EU-ministerikokouksen aikana", operatiivinen johtaja Raine Luojus Finaviasta kertoo.
Hän kuitenkin uskoo, että lentoliikenne alueella voidaan kieltää konsertin ajaksi. "Jos tätä hakemusta perustellaan turvallisuudella, niin nehän ovat jo aika painavia syitä."
Jätkäsaaressa olisi ollut tilaa jopa 200 000 katsojan konsertille.
Turvallisuussyyt kuitenkin pakottivat rajaamaan väkimäärän, mutta siitä huolimatta Madonnan konsertti on suurin Suomessa koskaan järjestetty.
Ennätys pysynee voimassa pitkään, sillä Suomessa ei ole toista paikkaa, jossa voitaisiin järjestää vastaavankokoinen konsertti.
Jätkäsaarikin on poikkeus: megakonsertteja voidaan järjestää korkeintaan parina seuraavana kesänä. Muutaman vuoden kuluttua konserttialueelle ryhdytään rakentamaan asunto- ja toimistotaloja.
Yleisö levittäytyy Jätkäsaaressa alueelle, joka on noin 500 metriä pitkä ja yhtä leveä. Käytännössä lavan etureunasta yleisön takariviin on parisataa metriä matkaa.
"Yleisö kuitenkin pakkautuu mahdollisimman lähelle lavaa. Äänentoisto toimii varmasti, tämä on Madonnalle normaalin kokoluokan keikka", promoottori Juvonen vakuuttaa.
Madonnan karavaani saapuu Helsinkiin sadan rekan voimin. Kiertue tulee Helsinkiin Virosta ja jatkaa Ruotsiin Göteborgiin.
Madonnan konsertti todennäköisesti täyttää hotellit ja sekoittaa Helsingin keskustan liikenteen täysin.
Ne, jotka ovat liikkeellä jalkaisin, ohjataan kulkemaan entistä satamarataa pitkin. Vielä nyt väylällä kulkee junakiskot, mutta ne puretaan ennen konserttia. Rataväylä kulkee Rautatieaseman vierestä Kamppiin ja sieltä Jätkäsaareen.
Paikalle ei kannata tulla autolla, sillä Jätkäsaaressa ei ole käytännössä juuri lainkaan pysäköintipaikkoja.
Bussikuljetuksia keskustasta Jätkäsaareen ei todennäköisesti ole luvassa. "Alue on kantakaupungissa, joten ylimääräiset bussit ihmispaljouden seassa voisivat vain pahentaa tilannetta", Juvonen sanoo.
Jätkäsaari sijaitsee 2,5 kilometrin päässä Helsingin rautatieasemasta. Lähin metroasema on Ruoholahti.
Liikenneongelmat kasautuvat todennäköisesti konserttialueen liepeille, sillä käytössä on vain yksi sisäänkäynti. Se tulee olemaan melkoinen pullonkaula.
Eli pitänee lähtä todella ajoissa liikenteeseen...onneksi saan töistä vapaata 2päivää,ni voi lähtä sit hyvissä ajoin!(en siis asu helsingissä)
__________________
I laugh at myself. I don't take myself completely seriously. I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. -Madonna-
Madonna tukki Suomen gsm-verkon? 9.2.2009 13:07 Madonnan konsertin lipunmyynti saattoi ylikuormittaa verkon, kertoo Pohjolan Sanomat verkkosivuillaan
- Suunnilleen aamuyhdeksän ja kymmenen hutiloilla tuli vahvistettu tieto, että 2G- ja 3G-verkoissa on ylikuormitusta, kertoi Elisan account manager Kari Ervasti Pohjolan Sanomien verkkosivuille.
Ervastin mukaan ylikuormituksen syy ei ollut vielä selvillä, mutta häiriö sattui juuri samaan aikaan, kun Madonnan konsertin lipunmyynti avautui.
- Hämmästyttävää sinänsä, että vielä nykyverkossakin voi tapahtua tällaista. Ennen vanhaanhan näitä tapahtui, kun verkoissa oli pienempi kapasiteetti, Ervasti jatkoi.
Aamuyhdeksältä alkanut lipunmyynti tukki Lippupisteen verkkosivut ja puhelinmyynnin.
Huuto.netissä kaupataan kahta Madonnan Suomen-keikan parasta paikkaa tuhannella eurolla. Paljon halvemmalla pääset, jos yrität maaliskuussa saada Madonnan Tallinnan-keikan lippuja!
Liputtomien ei tarvitse maksaa kiskurihintaa päästäkseen katsomaan maailman suurinta pop-ikonia Madonnaa. Kaksi päivää ennen Helsinkiä Madonna esiintyy Tallinnassa Laululavalla. Lipunmyynti Tallinnan-konserttiin alkaa maaliskuun alussa.
Suomessa myytäviksi on varattu 10 000 - 20 000 lippua. Tallinnan-keikan liput ovat todennäköisesti edullisempia kuin Helsingin, kertoo Helsingin Sanomat.
Poliisi voimaton Madonna-riistohintojen edessä Musiikkiuutiset | 2009-02-11 06:33:13 | Eeva Rajala
Helsingin poliisi ei voi puuttua Madonnan konsertin lipuilla käytävään jälkikauppaan, kertoo Helsingin Sanomat. Internetissä on kaupan satoja lippuja, joista pyydetään korkeaa hintaa.
Esimerkiksi huuto.netissä lavan lähellä olevan kahden paikan hinta oli eilen peräti tuhat euroa!
"Me emme voi asiaan puuttua, jos joku myy omaisuuttaan", kertoo Markku Nisula Helsingin poliisin talousrikostutkinnasta lehdessä.
Konserttilipuissa on merkittynä jälleenmyyntikielto, mutta se ei perustu lakiin. Nisulan mukaan se on toki moraalisesti tuomittavaa, mutta ei kriminalisoitua. Verottaja voi kuitenkin olla kiinnostunut, jos lippujen jälleenmyynnillä tekee voittoa. Lisäksi Teosto-korvaus hiertää: sitä pitäisi maksaa 3 - 5 prosenttia konserttilipun hinnasta.
Suurin osa yleisöstä tulee hädin tuskin näkemään Madonnaa Jätkäsaaressa. MEGASUOSITTU Madonnan ensimmäinen konsertti Suomessa myytiin loppuun vain kolmessa tunnissa.
katso video
KATSO!Iskuryhmä tapasi Jätkäsaaressa "Madonnan"
Jäitkö ilman Madonna-lippua?
Voit lohduttaa itseäsi sillä, että olisit nähnyt supertähden Helsingin Jätkäsaaressa todennäköisesti vain pienenä pisteenä.
Iltalehti kävi konserttipaikalla katsomassa, kuinka hyvin eri katsomonosista näkee lavalle.
C-katsomon perukoilta näkyvyys lavalle on käytännössä olematon, joskin jonkinlaista apua tulee olemaan lavan molemmille reunustoille asennettavista videotauluista.
Konsertin 80 000 lipusta peräti 66 000 on myyty juuri C-katsomoon. Heistä heikoimmat paikat tulevat saamaan ne, jotka saapuvat paikalle viimeisenä.
- Nopeat syövät hitaat. Paikkoja ei ole merkitty erikseen, konserttijärjestäjä Live Nationin tuottaja Tom Ahlberg muistuttaa.
Kaikista onnekkaimpia ovat ne 4000 Madonna-fania, jotka saivat hankittua lipun A-katsomoon. Heistä osa pääsee ihailemaan supertähteä aivan lähietäisyydeltä.
Lue Madonnan lavarakennelman tarkemmat yksityiskohdat ja katso havainnolliset kuvat Jätkäsaaren konserttipaikalta päivän Iltalehdestä (11.2.2009).

-- Edited by Beatles/Madonna at 10:55, 2009-02-11
Mua ei sinänsä haittaa, etten näe Madonnaa, koska näinhän hänet 2006 aika läheltä. Tärkeintä on se, että keikan tunnelma ulottuu ihan C-lohkon perälle asti
__________________
She's had enough, she says the end, but she'll come back,she knows it then, A chance to start it all again, Till death do us part
Huuto.netissä kaupataan kahta Madonnan Suomen-keikan parasta paikkaa tuhannella eurolla. Paljon halvemmalla pääset, jos yrität maaliskuussa saada Madonnan Tallinnan-keikan lippuja!
Liputtomien ei tarvitse maksaa kiskurihintaa päästäkseen katsomaan maailman suurinta pop-ikonia Madonnaa. Kaksi päivää ennen Helsinkiä Madonna esiintyy Tallinnassa Laululavalla. Lipunmyynti Tallinnan-konserttiin alkaa maaliskuun alussa.
Suomessa myytäviksi on varattu 10 000 - 20 000 lippua. Tallinnan-keikan liput ovat todennäköisesti edullisempia kuin Helsingin, kertoo Helsingin Sanomat.
Tietääkö kukaan missä noita Tallinnan lippuja myydään Suomessa?
-- Edited by Tya at 11:14, 2009-02-11
__________________
This is who I am, You can like it or not, You can love me or leave me, Cause I'm never gonna stop..
No kyllä se mua vähä häiritsee että en nää ehkä kunnolla sitä koska tää on ensimmäinen kerta ku nään Madonnan livenä. Mut mut ei voi mitää pääasia että kuulee. :) Ja kai sieltä nyt jotaa näkee.