Sain netistä noin klo 10:n aikaan liput. Sitä ennen ehdin jo muutaman kerran päästä ostoskoriin (kerran jopa parempien lippujen kanssa) mutta joka kerta järjestelmä heitti ulos ennen kun pääsi maksamaan. Onneksi sentään sain liput ja "vain" tunnin yrittämisen jälkeen.
Täällä meidän kaupungissa ei edes ole lippupistettä, joten R-kioskeilla oli suhteellinen jono ysin aikaan. Yhden kerran yksi lippu MEINASI tulostua, kunnes jäi jumiin koneeseen.
Vive la Finlande!
(Noh, lopulta sain C-luokan lipun rämpyttämällä nettiä).
Sain A-luokan lipun Lippupisteestä. Menin jonottamaan viiden aikoihin ja olin toisena jonossa. Lippurexissä lippuja kerettiin myydä peräti neljä minuuttia, ennen kuin koneet sekosivat. Kyllä on outo tää Suomen lipunhankinta.
Lippupiste olisi mielestäni saanut suosiolla panostaa myyntiin Lippupisteissä sekä netissä. Niillä resursseilla, jotka laitettiin puhelinmyyntiin ja (epäonnistuneeseen) R-Kioskimyyntiin, olisi Lippupiste voinut panostaa omien masiinoidensa toimivuuteen myyntipisteissä sekä nettisivujen toimivuuteen.
Lisäksi omasta mielestäni maksimilippumäärää olisi voinut suosiolla vähentää neljään, ehkä jopa kahteen. Tietty on ihmisiä, jotka osti ne kaikki kuus lippua esim. itselleen ja kavereilleen, mutta uskon, että noiden huuto.net-lippujen määrä olis paljon pienempi, jos ostokiintiö olis ollut pienempi.
__________________
"Well, I know from experience
That if you have to ask for something more than once or twice
It wasn't yours in the first place"
Palautetta myynnin mokaamisesta siitä vastaavalle eli: lippupiste@lippupiste.fi
Palautetta lähti, tosin en itse lähettänyt vaan äiti. Oikeastaan se ei ollut palaute vaan kunnon mollaamiskirje ^^ No ei nyt ehkä, kyllä järkevä palaute lähti sinne päin.
Ja todellakin törkeää, että tämä R-kioski homma meni taas tällä malliin. Onneksi en mennyt jonottamaan. En enää ikibä luota tohon kioskiin: kaksi virhettä kahtena kuukautena, siitä voi ottaa oppia.
Palautetta myynnin mokaamisesta siitä vastaavalle eli: lippupiste@lippupiste.fi
Palautetta lähti, tosin en itse lähettänyt vaan äiti. Oikeastaan se ei ollut palaute vaan kunnon mollaamiskirje ^^ No ei nyt ehkä, kyllä järkevä palaute lähti sinne päin.
Ja todellakin törkeää, että tämä R-kioski homma meni taas tällä malliin. Onneksi en mennyt jonottamaan. En enää ikibä luota tohon kioskiin: kaksi virhettä kahtena kuukautena, siitä voi ottaa oppia.
mäkin kävin laittaa palautetta. Kirjoitin pitkän ja asiallisen palautteen, miten on mahdollista kun mikään ei toimi yms. Tämä päivä oli niin fiasko että huh huh. Mua V***tuttaa niin paljon teidän kaikkien puolesta.
Oli muuten kaverilla hauska tapahtuma: Nettissä tunnin turhaan oltuaan lähti kipasee viereisessä rakennuksessa olevalle ärrälle, jossa yksi myyjä täti jakelee jonotus numeroita. Kaveri sai kouraan 18 tai 81, myyjäkään ei enää muistanu mikä se numero oli. No sit siinä välissä joku oli tullu ostamaan tupakkaa niin myyjä paniikissa huutaa ei toimi mikään ei toimi mikään. Samassa alkaa huutamaan jonottavat pukumiehet miten fiasko koko juttu on.
Mua säälittää niin se myyjä täti :(. Siitä oli varmaan tosi ihana viettää helvetillisin työpäivä kun systeemit vielä kaatu ja sillee. Nostan hattua kaikille ahkerille kiskan täteille siitä kun jaksatte ja kestätte kaikkea. Kiitos, te yrititte tehdä parhaanne! Lippupiste mokasi ja pahasti ja anteeksi antamattomasti. Pelle firma!
__________________
2 re-invention, london
3 confessions, london
7 sticky and sweet, london, paris, tallinn, helsinki
Hihi tolle myyjälle :D Mut siis oikeesti, ei kyllä käy kateeksi ärrän myyjiä, opettajia, pomoja sun muita. Toivottavasti mahdollisimman moni sanoi viime perjantaina alaisilleen, että olkaa maanantaina rauhassa! pah.
Mutta joo, mikä junaonnettomuus taas. Ei osata hoitaa yhtä 'vaivasta' lippumyyntiä. Sen kun soittelevat vähän ulkomaille ja kysyvät kuinka paljon pitää kapasiteettia olla ja ottavat yhteyttä Smilehouseen. En tiedä sen enempää Smilehousen porukoista mutta ei kai ne nyt niin pellejä ole etteivät voi helposti pitää asiakastaan onnellisena. Eri asia toki on, että oliko lippupisteellä edes halua varmistaa sivujensa toimivuutta. Eli toisin sanoen, oliko kyseessä lippupisteen ja Live Nationin haluttomuus vai palveluntarjoajan Smilehousen avut?
Epäilen myös niitä "yli 80,000" vierailijaa joita sivustolla oli uutisten mukaan?