Mutta kun menin iltapäivällä töihin, minulle sanottiin, että tässä on puhelin numero, johon oli pyydetty soittamaan. Soitin ja siellähän vastasi R'kioskin myyjä, joka sanoi, että minulta taisi unohtua jotain sinne. Ihmettelin vähän aikaa ja minua pyydettiin käväisemään.
He olivat jollain ihmeellä saaneet kaksi lippua ulos(enempää ei siltä ärrältä saatu myytyä) ja sanoivat, että koska olin ollut eka jonossa tässä olisi liput!!!
Todella ihanaa kuulla. Siis ei että oli ongelmia jne, mutta tuo oli todella hienoa R-kioskin myyjältä. Hieno ihminen
Ja onnea lipuista!
Kiitos, Papukaija!
Wow! Tuollaisesta uutisesta ja R-kioskin myyjän toiminnasta tulee kyllä hyvä mieli kaiken tämän säätämisen jälkeen. Onnea, ja terveiset myyjälle!
-- Edited by JoniJns at 23:53, 2009-02-09
Siis todentotta tulee niin hyvä mieli, kun kuulee tällaisista ihmisistä. Oikein sydäntä lämmittää. Niin ja oikein paljon onnea lipuista minunkin puolesta.
Voi tietenkin olla, että silloin aamupäivällä he olivat minun myös purskahtavan itkuun kioskin ulkopuolelle päästyäni ja myyneet liput minulle.
Olen nyt ikionnellinen, vaikka liput ovatkin "vain" C-lohkoon. Pitää sit päästä mahdollisimman lähelle C-lohkon eturiviä
Aww...! No mutta en saanu minäkään "kuin" C-lippuja kolme kipaletta, mutta kyllä se jotenkin tuntuu tosiaan lottovoitolle nyt. Sitä paitsi meitä tosi faneja on kyl siel C-puolella nyt ihan mukavasti, et eiköhän me bileet saada pystyyn ja varmasti on hauskaa!

Hyvä idea! Kaikki C-lohkon lippujen omistajat: Tavataan keikalla
__________________
She's had enough, she says the end, but she'll come back,she knows it then, A chance to start it all again, Till death do us part
Kun netti oli mennyt jumiin jo ennen klo 9 niin lähdin R-kioskille, jossa jonotin tunnin aivan turhaan, sillä eihän siellä myynyt yhtään lippua kun kone ei toiminut. Sitten joku mies luki uutisen omasta kännykästä, että kaikki liput on myyty loppuun, niin lähdin sitten töihin. Matkalla piipahdin vielä Lahden Sokoksen lippupisteeseen, missä oli hirveässä tungoksessa, eikä sielläkään tapahtunut mitään kun koneet ovat myös jumissa.
Töissä joskus 15:n aikaan työkaveri kuuli Radio Novasta, että liput taas tulee myyntiin, joten juoksin äkki takaisin Lippupisteeseen, joka oli nyt täysin autiona. Ehdin jo ajatella, ettei varmaan mitään uutta tässä ole. Mutta yllätykseksi myyjä sanoi luukulla, että juu B-liput on taas saatavilla. Arvaakaa että kuinka onnellinen olin! Eli sain B-liput. Eikä ollut todella ketään muuta siellä lippuluukulla! Missähän olivat kaikki Lahden Madonnan fanit? ;)
Aquarius ja Crazy For You, mahtisuuret onnittelut teille lipuista, ihanaa kuulla, että saitte kuin saittekin liput!
Mutta muuten on kyllä jäänyt harvinaisen kitkerä maku suuhun koko tästä lippufarssista vaikka itse sainkin ne liput jotka halusin En mitenkään pysty ymmärtämään, miten Lippupiste onnistui taas totaalitunaroimaan koko myynnin niin, ettei siinä ollut mitään logiikkaa eikä yhteisiä sääntöjä vaan lipunsaanti meni taas totaaliseksi arpapeliksi.
Ärrän lippujen luokkarajoitus oli kyllä kaiken huippu, sillä kyse ei ollut siitä, etteikö Ärrällä olisi ollut mahdollisuutta myydä myös A- ja B-katsomoiden lippuja vaan siitä, että Lippupiste päätti kieltää niiden myymisen tosiaan vaan puoli tuntia ennen lipunmyynnin alkua. Tieto ei ollut kuitenkaan tavoittanut kaikkia R-kioskeja ajoissa ja niinpä ainakin muutamille ihmisille oli myyty R-kioskilta A-luokan lippuja Tosi reilua niitä kohtaan, jotka olivat jonottaneet myös ensimmäisinä muilla kioskeilla, mutta jotka joutuivat sitten tyytymään C-luokan lippuun jos edes sitä sai
Komppaan myös Wenlaa tuosta henkilökunnan etuosto-oikeudesta: kuten jo ennen lipunmyyntiä kerroinkin, oli koulukaverini Stockmannilla tulostettu varttia vaille 9 henkilökunnan A-luokan lippuja 6 kpl per henkilökunnan jäsen, joten Lippupisteen virallisesta lausunnosta huolimatta henkilökunta pääsi vetämään välistä. Mutta sehän tuli jo selväksi, että on ihan eri asia mitä Lippupisteestä sanotaan ja mikä on oikea totuus
Onnittelut vielä kaikille lippunsa saaneille, itsekin ajattelin naputella Lippupisteelle palautetta ihan vaan siitä ärsytyksestä, että eivät näemmä todellisuudessa olleet varautuneet tähän lipunmyyntiin millään tavalla kaunopuheista huolimatta
Ihmettelin aiemmin, minne kaikki liput on voinu mennä, kun niitä kuiteskii oli niin paljon, ja kun niitä lippuja ei saanu oikee mistää ostettuu, mut en osannu aatella, että toi firmojen ostorajotus ei ollutkaan per firma, vaan per henkilö firmassa.. Sitä kautta niitä on menny todella paljon, nyt ne sit löytyy tuolta huuto.netistä.. Osaa kiukuttaa aika kovin tollanen menettely..
__________________
This is who I am, You can like it or not, You can love me or leave me, Cause I'm never gonna stop..

Kyllä se firmojen ostorajoitus oli per firma. Eli lippuja on myyty yrityksille 6kpl/yritys...Ja esim. avomieheni yrityksessä on sitten arvottu kuka saa ostaa lippuja ( 3 henkilöä saa ostaa 2 kpl/hlö).
Onnea Aquarius_1 lipuista! Tuollaisia arjen sankaritarinoita on aina mukava lukea. Ja onnea muillekin ja pahoittelut niille, jotka eivät lippua saaneet. Itse olen kyllä jäävi mitään sanomaan, kun liput on. Jos olisin jäänyt liputta, olisin varmaan saattanut hankkinut sen jollain tavoin tai sitten vain hankkinut lipun jollekin toiselle keikalle.
Ymmärsin, että nettimyynti ei olisi kaatunut välttämättä, jos lippu.fi toimisi kuten Ticketmasters, jossa ostajat pannaan jonoon ja sitten palvellaan first in first out -periaatteella)
__________________
Confessions Tour Paris 30.8 & 31.8 Live Earth London Sticky & Sweet Tour Tallinn 4.8 & Helsinki 6.8 MDNA Helsinki 12.8 Rebel Heart Tour Amsterdam 5.12
Voi tietenkin olla, että silloin aamupäivällä he olivat minun myös purskahtavan itkuun kioskin ulkopuolelle päästyäni ja myyneet liput minulle.
Olen nyt ikionnellinen, vaikka liput ovatkin "vain" C-lohkoon. Pitää sit päästä mahdollisimman lähelle C-lohkon eturiviä
Aww...! No mutta en saanu minäkään "kuin" C-lippuja kolme kipaletta, mutta kyllä se jotenkin tuntuu tosiaan lottovoitolle nyt. Sitä paitsi meitä tosi faneja on kyl siel C-puolella nyt ihan mukavasti, et eiköhän me bileet saada pystyyn ja varmasti on hauskaa!
Joo huudetaan niin kovaa C-lohkossa että Madonna näkee mistä suomalainen yleisö on tehty. Hyvällä tuurilla hän tulee Suomeen joskus uudestaan...
__________________
"Don't ask me where I wanna go -We gotta turn up the radio"
Ihmettelin aiemmin, minne kaikki liput on voinu mennä, kun niitä kuiteskii oli niin paljon, ja kun niitä lippuja ei saanu oikee mistää ostettuu, mut en osannu aatella, että toi firmojen ostorajotus ei ollutkaan per firma, vaan per henkilö firmassa.. Sitä kautta niitä on menny todella paljon, nyt ne sit löytyy tuolta huuto.netistä.. Osaa kiukuttaa aika kovin tollanen menettely..
Kyllä se firmojen ostorajoitus oli per firma. Eli lippuja on myyty yrityksille 6kpl/yritys...Ja esim. avomieheni yrityksessä on sitten arvottu kuka saa ostaa lippuja ( 3 henkilöä saa ostaa 2 kpl/hlö).
Mulla tuttu firmassa, missä jokainen sai lippuja, jos tahtoi.. En sitte tiiä miten se on onnistunu.. Aattelin vaa heti, että kyseessä oli toi firmojen etuosto-oikeus.. En tiedä..
__________________
This is who I am, You can like it or not, You can love me or leave me, Cause I'm never gonna stop..
C-lohkoon tietty, mut mun dramaattinen lipunosto meni näin: Menin jonottamaan R-kioskille jo ennen aukeamista, olin ensimmäinen. Kun vihdoin kioski avautui puoli kahdeksalta, menin sisään ja myyjä tunnisti minut edelliseltä päivältä, kun olin tullut kyselemään lipuista. Oikenmukaisina myyjä pisti jonotuksen. Porukkaa tuli lisää koko ajan, pahimmillaan jonossa oli 50-100 ihmistä. Ennen yhdeksää ilmoitettiin Lippupisteestä, että vain C-lohkon lippuja myydään R-kioskeilla. Odotin kolme tuntia ja vain pari kertaa myyjät pääsivät läpi, mutta eivät enää ostoon, jolloin netti kaatui. Puoli yksitoista tuli ilmoitus, että liput ovat loppuunmyyty.
Mutta kun menin iltapäivällä töihin, minulle sanottiin, että tässä on puhelin numero, johon oli pyydetty soittamaan. Soitin ja siellähän vastasi R'kioskin myyjä, joka sanoi, että minulta taisi unohtua jotain sinne. Ihmettelin vähän aikaa ja minua pyydettiin käväisemään.
He olivat jollain ihmeellä saaneet kaksi lippua ulos(enempää ei siltä ärrältä saatu myytyä) ja sanoivat, että koska olin ollut eka jonossa tässä olisi liput!!!
En voi uskoa tuuriani, koska sitä tämä tapahtunut todella oli!!! I'm so Happy!!!!!
Mutta tämä lipunmyynti oli täydellinen fiasko silti!
-- Edited by aquarius_1 at 22:39, 2009-02-09
Ihania R-kioskin myyjiä! Maailmassa on vielä hyvyyttä jäljellä! Todella kauniisti tehty heiltä. Siun pitää kyllä kiittää heitä oikein kauniisti.

Näin minä teinkin ja sanoikn teidän kaikkien ihanat terveiset. En olisi ikinä uskonut, että täällä on näin paljon onnittelevia ihmisiä! Tuhannet kiitokset