Ja mikä ihmeen logiikka on siinä,että ensin sanotaan,että lippujen ostorajoitus on 6 kpl,mutta kuitenkin netistä pystyy varaamaan enemmän.Sitten ilmotetaan,että niistä ylimääräisistä varatuista lipuista palautetaan rahat ja ne laitetaan uudelleen myyntiin 17.2.Ja sitten nekin katoavat mystisesti johonkin mustaan aukkoon!Vai eikö rahoja palautettukaan,ja ylim.lippuja varanneet saivatkin lunastaa ne.Ei voi kun ihmetellä!
Ostorajoitus oli 6 lippua ja vaikka niitä pystyi varaamaan enemmän kuin kuusi, vain ne 6 pystyi maksamaan. Näissä 17.2. palautuneissa lipuissa kysymys ei ollut siis ylimääräisistä lipuista (jotka muuten palautuivat myyntiin samantien tuolloin 9.2.), vaan niistä jotka oston sijaan varattiin, mutta jätettiin lunastamatta.
Nelosen uutisissa oli aiheena edelleen Madonna konsertin lipunmyynti. Ilmeisesti lippupisteen puhelinpalveluun tuli maanantai aamuna yli 1,7 miljoonaa puhelua. Tämän vuoksi palvelu ei toiminut ja Elisan verkko ruuhkautui täysin. Miljoonista puheluista huolimatta puhelinpalvelusta myytiin vain 2000 lippua.
Kuluttajia kehoitettiin olemaan huolellinen laskuja maksaessaan, sillä Elisan kerrottiin veloittavan automaattisesti kaikki puhelut ja jonotukset. Vaikka puhelut päätyivätkin toisille asiakkaille.
-- Edited by Marko at 19:38, 2009-02-25
__________________
Every scar that you try to hide. All the dark corners of your mind. Show me yours and I'll show you mine. Let me love you from the inside out...
Myös mä yritin soittaa sinne ja heti vastattiin ja sanottiin ettei lippuja ole tullut myyntiin. Mihin ne todella katosivat, kun uutisoidaan, että niitä myydään vielä. voi tsiisus, ettämua ärsyttää tuo lippupisteen ttoiminta.
Miten muissa maissa hoidellaa jotain paljon isompia keikkoja, kun täällä kaatuu heti kaikki systeemit ja mielenkiintoisesti oli A- ja B-alueen liput loppu heti. Ja se ärrä huijaus. Ensin kehotetaan Iltalehdessä menemään ärrälle ja sitten 8,45 tulee ärrälle ilmoitus, että saa myydä vain C-lippuja. Olinko pikkasen raivona! Niin oli muuten mun vakkari ärrän myyjäkin :D
__________________
If You wanna talk to me. That exactly what you gonna have to do. Talk to me.