Erotica-albumi oli alussa mielestäni yksi Madonnan heikoimpia levyjä, mutta parin vuoden kuuntelun jälkeen noussut suosiksini heti COADF-albumin taakse. En osannut arvostaa erityylistä Madonnaa ihan heti.

Madonna on yksinkertaisesti IHANA joka tavalla ja antaa paljon voimaa vaikeina päivinä biisien ja haastteluiden kautta,oikeastaan kaiken kautta!!!siinä on niin rautainen nainen!!!!<3

Ekan kerran kun kuuntelin I'm Breathlessin kokonaisuudessaan, niin en juurikaan pitänyt monestakaan biisistä, mutta sitten kun sen kuuntelin toistamiseen, niin huomasin, että levy onkin paljon parempi kuin mitä aiemmin! Kokonaisuus on Madonnalta piristävän erilainen, ja vaikka niitä huonompiakin biisejä löytyy (kuten I'm Going Bananas ja Sooner or Later), niin oon alkanut tykätä levystä kovastikin.

Like a Prayer - nimikkoraitaa ja Express Yourselfia lukuunottamatta tämä albumi on jäänyt mysteeriksi - ja on sitä edelleen. En kerta kaikkiaan saa mitään otetta tähän. Olen kuunnellut ja kuunnellut. Silti! Esimerkiksi Love Song on ihan kamala biisi, ei ei ei ei ja vielä kerran ei! No, onhan se hyvä, että fanius ei tule taivaasta lahjana, vaan senkin eteen on tehtävä jotain. Itsellä siis työnsarkaa tämän albumin kanssa.

Erotica - Avausraita oli kertakaikkiaan järkyttävä! Pitkästyttävä, epäselvä, jopa huonon maun puolella liikkuva. Fever ei ollut yhtään sen parempi, Madonnan ääni oli aivan liian ohut. Sama juttu Bye Bye Babyn kanssa. Deeper and Deeper olikin jo vähän parempi, mutta se lopun Voguesta napattu osa ei oikein... napannut. Where Life Begins taas meni auttamatta sinne tylsiin biiseihin, eikä Bad Girl ollut kovin häävi. Ja ei herran jestas se Did You Do It? -biisi!

No, sitten aloin kuuntelemaan albumia silloin tällöin ja biisit alkoivat avautumaan hissukseen. Erityisesti Where Life Begins - voi luoja, miten kaunis, mutta samalla eroottisen ironinen biisi! Erotica aukeni aikoinaan radioversiona paremmin, mutta vähitellen totuin myös albumiversioon. Ja Bye Bye Baby - siinä äänen ohuudessa on jotakin niin suurta ja käsittämätöntä kärsimystä, pettymystä ja katkeruutta. Eroticasta tulikin sitten suosikkilevyjäni. Tosin en ole vieläkään oikein ymmärtänyt Secret Gardenin kaikkia hienouksia. Did You Do It? tulee joskus kuunneltua. Ja Rain, sitä en ilmeisesti tylsyyden vuoksi alussa kuunnellut lähes ollenkaan. Nykyisin todella läheinen ja rakas kappale minulle.

Ray of Light - Kansikuva on jotenkin niin kauniin lumoava ja luonnollinen. Mutta jälleen avausraita on kuin kirveellä löisi polveen - käsittämätöntä paskaa. Toista raitaa en jaksanut edes kuunnella. Lopulta höyläsin nimikkoraitaa ja Frozenia. Kaikki muu jäikin ihan kuuntelematta.

Nyt myöhemmin olen oppinut arvostamaan nimenomaan kokonaisuutta. Avausraidalla Madonna kertoo, kuinka hairahti "likaisen" julkisuuden puolelle, teki vaihtokaupat rakkauden ja julkisuuden välillä. Kappaleen tulkinta on herkkä, suorastaan käsinkosketeltava. Swimissä Madonna hukuttautuu maailman synnit harteillaan mereen, kaiken alkulähteelle. Kolmannella raidalla hän pääsee kotiin, syntyy uudelleen. Candy Perfume Girl taas kertoo vastustamattomista haluista. Skinillä haetaan läheisyyttä, mutta toisaalta etäisyyttä. Nothing Really Mattersin teema on hyväksyntä, suosikkiraitojani nykyään. Sky Fits Heaven vie kulkemaan maailman teillä, merkkejä seuraten. Kappale kertoo myös siitä, miten kannattaa pitää kiinni elämän pienistä asioista. Jälleen rakas kappale minulle. Shanti Ashtangi - kun ekan kerran kuuntelin tuli taas sellainen olo "ei jeesus". Nykyään mielestäni erikoinen, mutta omalla tavalla kiehtova kappale (varsinkin kun ymmärtää vähän sanoitustakin). Frozen ja The Power of Good-bye, hyviä kappaleita kumpikin. Jätetyksi tulemisen/eron kärsimykset. To Have and Not to Hold - outo kappale, joka on vasta nyt alkanut minullekin aukeamaan. Little Star, suosikkejani. Ihana, henkilökohtainen kappale. Mer Girl on sekin henkilökohtainen - erityisesti se pakeneminen siinä jotenkin vain istuu. (Japani-painoksen päättävä Has to Be on jotain niin kaunista, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Rakastan kyseistä kappaletta). Kaikki tämä on auennut minulle vasta usean vuoden aikana.

Music - Pitkään oli vaikeuksia saada irti oikeastaan yhtään mitään koko albumista. Music ja I Deserve It menivät aluksi, myöhemmin myös Don't Tell Me. Impressive Instant kuulosti oudolta. Runaway Lover oli aika kökkö, samoin Amazing. Paradise (Not for Me) taas tuntui puuduttavan pitkältä. Loppua en jaksanutkaan kunnolla kuunnella.

Nyt myöhemmin olen löytänyt sellaisia helmiä kuin What It Feels Like for a Girl ja Gone. Olen jopa kuunnellut näitä biisejä juoksulenkilläkin. Gone - jotain käsittämättömän kaunista. Amazing ja Runaway Lover ovat molemmat auennut hiljalleen - ihan kivoja raitoja, enää en skippaa, joskus jopa oikein haluan kuunnella nuo kipaleet iPodiltani. Impressive Instant avautui oikeastaan Drowned World Tourin mukana - live-esitys oli niin kummallinen, että opin suhtautumaan koko biisiinkin vähän kummallisena. Taitaa olla kuunnelluimpia kappaileita iPodillani tällä hetkellä...

Hard Candy - Tällä albumilla ei ollut minkäänlaista kokonaisuutta, se yksinkertaisesti puuttui. Singleraitoja kuuntelin aluksi. Ehkä Sticky & Sweet Tourin avulla tämä avautui, vaikea sanoa. Jotenkin vain tästä albumista tuli läheisempi. Edelleen en kuitenkaan tykkää esimerkiksi Incrediblestä - siinä alku on hyvä, mutta kesken menon muuttuu kamalaksi. Devil Wouldn't Recognize You avautui taas aikoinaan minulle jonkun YouTube-videon kautta (joku käyttäjä oli tehnyt siihen itse musiikkivideon) sillä seurauksella, että ihastuin kyseiseen biisiin. Voices-kipaleessa on ne riimit koiran ulkoilutuksesta - mahtava kielikuva. Sekä muistaakseni toisen säkeistön alussa oli se suhteen eteneminen (First you say you love me, then you wanna leave me, then you say you're sorry, you play the game so well). Mahtavuutta!

Summa summarum - Anteeksi pitkä sepustus, mutta oli paljon asiaa (ja liikaa aikaa). Toivottavasti joku jaksaa lukea.

Music kirjoitti:

---

Like a Prayer - nimikkoraitaa ja Express Yourselfia lukuunottamatta tämä albumi on jäänyt mysteeriksi - ja on sitä edelleen. En kerta kaikkiaan saa mitään otetta tähän. Olen kuunnellut ja kuunnellut. Silti! Esimerkiksi Love Song on ihan kamala biisi, ei ei ei ei ja vielä kerran ei! No, onhan se hyvä, että fanius ei tule taivaasta lahjana, vaan senkin eteen on tehtävä jotain. Itsellä siis työnsarkaa tämän albumin kanssa.

Erotica - Avausraita oli kertakaikkiaan järkyttävä! Pitkästyttävä, epäselvä, jopa huonon maun puolella liikkuva. Fever ei ollut yhtään sen parempi, Madonnan ääni oli aivan liian ohut. Sama juttu Bye Bye Babyn kanssa. Deeper and Deeper olikin jo vähän parempi, mutta se lopun Voguesta napattu osa ei oikein... napannut. Where Life Begins taas meni auttamatta sinne tylsiin biiseihin, eikä Bad Girl ollut kovin häävi. Ja ei herran jestas se Did You Do It? -biisi!

No, sitten aloin kuuntelemaan albumia silloin tällöin ja biisit alkoivat avautumaan hissukseen. Erityisesti Where Life Begins - voi luoja, miten kaunis, mutta samalla eroottisen ironinen biisi! Erotica aukeni aikoinaan radioversiona paremmin, mutta vähitellen totuin myös albumiversioon. Ja Bye Bye Baby - siinä äänen ohuudessa on jotakin niin suurta ja käsittämätöntä kärsimystä, pettymystä ja katkeruutta. Eroticasta tulikin sitten suosikkilevyjäni. Tosin en ole vieläkään oikein ymmärtänyt Secret Gardenin kaikkia hienouksia. Did You Do It? tulee joskus kuunneltua. Ja Rain, sitä en ilmeisesti tylsyyden vuoksi alussa kuunnellut lähes ollenkaan. Nykyisin todella läheinen ja rakas kappale minulle.

Ray of Light - Kansikuva on jotenkin niin kauniin lumoava ja luonnollinen. Mutta jälleen avausraita on kuin kirveellä löisi polveen - käsittämätöntä paskaa. Toista raitaa en jaksanut edes kuunnella. Lopulta höyläsin nimikkoraitaa ja Frozenia. Kaikki muu jäikin ihan kuuntelematta.

Nyt myöhemmin olen oppinut arvostamaan nimenomaan kokonaisuutta. Avausraidalla Madonna kertoo, kuinka hairahti "likaisen" julkisuuden puolelle, teki vaihtokaupat rakkauden ja julkisuuden välillä. Kappaleen tulkinta on herkkä, suorastaan käsinkosketeltava. Swimissä Madonna hukuttautuu maailman synnit harteillaan mereen, kaiken alkulähteelle. Kolmannella raidalla hän pääsee kotiin, syntyy uudelleen. Candy Perfume Girl taas kertoo vastustamattomista haluista. Skinillä haetaan läheisyyttä, mutta toisaalta etäisyyttä. Nothing Really Mattersin teema on hyväksyntä, suosikkiraitojani nykyään. Sky Fits Heaven vie kulkemaan maailman teillä, merkkejä seuraten. Kappale kertoo myös siitä, miten kannattaa pitää kiinni elämän pienistä asioista. Jälleen rakas kappale minulle. Shanti Ashtangi - kun ekan kerran kuuntelin tuli taas sellainen olo "ei jeesus". Nykyään mielestäni erikoinen, mutta omalla tavalla kiehtova kappale (varsinkin kun ymmärtää vähän sanoitustakin). Frozen ja The Power of Good-bye, hyviä kappaleita kumpikin. Jätetyksi tulemisen/eron kärsimykset. To Have and Not to Hold - outo kappale, joka on vasta nyt alkanut minullekin aukeamaan. Little Star, suosikkejani. Ihana, henkilökohtainen kappale. Mer Girl on sekin henkilökohtainen - erityisesti se pakeneminen siinä jotenkin vain istuu. (Japani-painoksen päättävä Has to Be on jotain niin kaunista, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Rakastan kyseistä kappaletta). Kaikki tämä on auennut minulle vasta usean vuoden aikana.

Music - Pitkään oli vaikeuksia saada irti oikeastaan yhtään mitään koko albumista. Music ja I Deserve It menivät aluksi, myöhemmin myös Don't Tell Me. Impressive Instant kuulosti oudolta. Runaway Lover oli aika kökkö, samoin Amazing. Paradise (Not for Me) taas tuntui puuduttavan pitkältä. Loppua en jaksanutkaan kunnolla kuunnella.

Nyt myöhemmin olen löytänyt sellaisia helmiä kuin What It Feels Like for a Girl ja Gone. Olen jopa kuunnellut näitä biisejä juoksulenkilläkin. Gone - jotain käsittämättömän kaunista. Amazing ja Runaway Lover ovat molemmat auennut hiljalleen - ihan kivoja raitoja, enää en skippaa, joskus jopa oikein haluan kuunnella nuo kipaleet iPodiltani. Impressive Instant avautui oikeastaan Drowned World Tourin mukana - live-esitys oli niin kummallinen, että opin suhtautumaan koko biisiinkin vähän kummallisena. Taitaa olla kuunnelluimpia kappaileita iPodillani tällä hetkellä...

Hard Candy - Tällä albumilla ei ollut minkäänlaista kokonaisuutta, se yksinkertaisesti puuttui. Singleraitoja kuuntelin aluksi. Ehkä Sticky & Sweet Tourin avulla tämä avautui, vaikea sanoa. Jotenkin vain tästä albumista tuli läheisempi. Edelleen en kuitenkaan tykkää esimerkiksi Incrediblestä - siinä alku on hyvä, mutta kesken menon muuttuu kamalaksi. Devil Wouldn't Recognize You avautui taas aikoinaan minulle jonkun YouTube-videon kautta (joku käyttäjä oli tehnyt siihen itse musiikkivideon) sillä seurauksella, että ihastuin kyseiseen biisiin. Voices-kipaleessa on ne riimit koiran ulkoilutuksesta - mahtava kielikuva. Sekä muistaakseni toisen säkeistön alussa oli se suhteen eteneminen (First you say you love me, then you wanna leave me, then you say you're sorry, you play the game so well). Mahtavuutta!

Summa summarum - Anteeksi pitkä sepustus, mutta oli paljon asiaa (ja liikaa aikaa). Toivottavasti joku jaksaa lukea.

---

 just kolme mun lemppari levyy, like a prayer, erotica ja ray of light..nooh siinä huomaa miten erillaiset meidän musiikki maut on=)