Sivuston www.madonnahelsinki.fi mukaan kameroiden, videoiden, nauhureiden ja muiden tallennuslaitteiden tuominen konserttiin sekä konsertin valokuvaaminen ja äänittäminen ovat ehdottomasti kiellettyjä.
Mutta jos meinaat ottaa kuitenkin kameran mukaan ja kamera yms. huomataan turvatarkastuksessa voit jättää sen maksulliseen säilytykseen. Joskushan on kuultu konserteista joissa kamerat on lentäneet suoraan roskiin jos on konsertiin halunnut sisään. Eli sivustolla lukee: Alueen portilla on maksullinen narikka, jossa maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen. Kielletyt esineet pitää jättää narikkaan tai muuten niistä joutuu luopumaan kokonaan alueelle sisään mennessä.
Itse ainakin otan kännykkäni mukaan jossa on hyvä kamera...ja samoin tekee varmasti moni muu...
Olen miettinyt kanssa tätä kamera asiaa ja kysyinkin siitä live nationilta tänää ja he vastasivat näin: Hei,
Kiitos yhteydenotostasi. Lause on nyt näin jälkilukemalla hieman hämäävä, muokkaamme sitä. Tällä tarkoitetaan että jos et halua jättää esimerkiksi sateenvarjoasi narikkaan, mutta haluat kuitenkin alueelle, niin ei kukaan vahdi sattariasi alueen ulkopuolella vaan se päätyy todennäköisesti roskiin. Kamera kokenee saman kohtalon, joten varaahan mukaan narikkarahaa. Yleensä pokkarikamerat saa ottaa mukaan, mutta ammattimaiset järjestelmäkamerat vaativat poikkeuksetta artistin hyväksymän kuvausluvan.
Joten ajattelin ottaa mukaan kameran, kyllä mä jonkun keinojn sit keksin :D

Tarkoittavat sitä varmasti että pienet digikamerat ok,isommilla objektiiveillä varustetut kamerat eivät ole sallittuja.Näin ollut muissakin Madonna-konserteissa mm.Confessions-kiertueella Lontoossa Wembley Arenalla jopa myytiin kertakäyttökameroita
Mulla on onneks ihan pienenpieni kamera joka mahtuu vaikka.. nooh johonki. Ja tuo on kylä kiva infosivusto silleen, että mietin aluksi ettei varmana sa viedä etes omia eväitä tai mehua. Sateenvarjo nyt on ihan järjellä ajateltava kielletty juttu. eihän siellä kukaan näkis mitään, kun kaikilla on satikat ja sitte ne puhkos silmiä :)
Kauhea konserttikuume nousee. Puhelimessanikin on kyllä hyvä kamera. Pitänee piakkoin alkaa varaan VR:ltä junalippu sine ja takas kun voipi olla ihan tukossa neki.
__________________
If You wanna talk to me. That exactly what you gonna have to do. Talk to me.
Niin Madonnahan aloitti joskus 21.50 joten jos tarkoitus oli aloittaa 21.00 niin Madde myöhästyi noin tunnilla ;) Ja keikka loppui joskus hieman ennen kahtatoista.