Kappalelistaan on lisätty välivideot ilman tarkempaa mainintaa, mielestäni ne olisi voinut ainakin ilmoittaa puvunvaihtotauoiksi.
Niinpä. Jommassa kummassa iltapäivälehdistä ihmeteltiin sitä, että missäs Madonna oli Rainin aikana. Hei, haloo?! Vaihtamassa vaatetta ja juomassa vettä monen muun lisäksi!
Niinpä, itsekin ihmettelin Ilta-Sanomissa tuota samsaa juttua. Sama oli Die Another Dayn kohdalla, tyyliin "tanssijat nyrkkeilivät lavalla, mutta missä Madonna?". Siis eikö ne älyä, että se oli vaatteidenvaihtokappale? Jos eivä sitäkään huomanneet että Voguen ja ITG:n akana oli eri asut. Voi tätä suomalaisen median tiätämöttmyyttä
Ja se ei mielestäni ole edes Rain biisi. Sehän on sellaista mixausta "Here comes the rain" biisin kanssa.
Biisilistat on kans tyhmästi kirjoitettu, kun välitautot on merkattu kans biiseiksi!
Tyhmin ja amatöörimäisin arvostelu taisi olla Helsingin Sanomilla, niin tyhjänpäivänen ja ilman perusteluja. AAARGH! Olisi joskus kiva lukea edes sellainen arvostelu missä on logiikkaa ja perusteluja!
Ärsyttää kun jostain luin että Madonnan konsertti on enemmänkin teatteriesitystä kuin pop-konserttia. HALOO muistellaan nyt vähän mitä se Madonna siellä lavalla ensisijaisesti tekee: laulaa ja tanssii.
Muina virheinä pitäisin arvostelun tasoa: huomiota kiinnitetään jokaisessa kohdassa ihan epäolennaisuuksiin kuten Madonnan ikään tai pepun kiinteyteen, jostain luin lauseita että Madonnakin näytti jossain kohtaa väsyneeltä ja selvästi näkyi jopa pömppömaha! En ole nähnyt vielä yhtään laadukasta arvostelua missä arvioitaisiin musiikkia tai lavashowta asiantuntevasti ja sillätavalla mistä oikea fanikin saisi jotain irti...
Minua ärsyttää kun lehdissä ihmetellään, ettei Madonna esittänyt vanhoja megahittejään ja uuden levyn kappaleita oli niin paljon. Yleensähän artisti lähtee uuden levyn jälkeen kiertueelle juuri esittääkseen uusia biisejä. Kuitenkin siellä oli Like a Prayer, Ray of Light, Vogue, La Isla Bonita, Music... Toisaalta jos hän olisi esittänyt vielä enemmän vanhoja hittejä ja vähemmän uusia, niin sekään ei varmasti olisi ollut hyvä vaan toimittajat olisivat kirjoittaneet, että hän ratsastaa vaan vanhoilla hiteillä.
__________________
Drowned World Tour - Pariisi, Re-Invention Tour - Pariisi, Confessions Tour - Lontoo,
Sticky & Sweet Tour - Tallinna Helsinki, MDNA - Helsinki
Ärsyttää kun jostain luin että Madonnan konsertti on enemmänkin teatteriesitystä kuin pop-konserttia. HALOO muistellaan nyt vähän mitä se Madonna siellä lavalla ensisijaisesti tekee: laulaa ja tanssii.
Ja eikös se ole niin, että Madonna haluaa viihdyttää yleisöään kokonaisvaltaisesti? Tietenkin pääosassa ovat musiikki ja tanssi, mutta hänelle konsertit taitavat olla taiteellisia kokonaisuuksia, joissa kaikki, varsinkin yleisön viihtyvyys, on otettu tarkasti huomioon. Luulisi lehdistönkin tämän tietävän.
dari kirjoitti: Tyhmin ja amatöörimäisin arvostelu taisi olla Helsingin Sanomilla, niin tyhjänpäivänen ja ilman perusteluja. AAARGH! Olisi joskus kiva lukea edes sellainen arvostelu missä on logiikkaa ja perusteluja!
Tämä ei nyt ole varsinaisesti median virhe, vaan kuuluisi tuonne mikä jäi potuttamaan osioon, mutta Hesarin avostelu Madonnan esiintymisasuista tänään kulttuurisivuilla oli ainakin tosi ärsyttävä joten sen voinee jättää omaan arvoonsa. Arvotelijan mukaan Madonnalla on upea "pylly" ja reidet, mutta koska maaginen 50 on mittarissa niin yhtäkkiä nämä ruumiinosat olisikin pitänyt nyt piilottaa ja jotenkin revitellä enemmän kun kerran on niin hyvä kroppa...? Minusta Madonnan asut eivät olleet mitenkään erityisen niukkoja tai paljastavia tai teinityttömäisiä. Jotenkin niin helppoa tarttua tuohon Madonnan ikään. Niin helppoa, ilmeistä, tavanomaista, pinnallista ja ärsyttävää...
-- Edited by Emanon on Saturday 8th of August 2009 03:25:49 PM
-- Edited by Emanon on Saturday 8th of August 2009 03:27:20 PM
__________________
Confessions Tour Paris 30.8 & 31.8 Live Earth London Sticky & Sweet Tour Tallinn 4.8 & Helsinki 6.8 MDNA Helsinki 12.8 Rebel Heart Tour Amsterdam 5.12
Minäkään en ol törmännyt mihinkään kunnolliseen arvosteluun. Ja tuskin törmäänkään, kun suomalaismedia on....Niin ja eikö jälleen suomalaismedia älyä, että tuo kiertue nimenomaan markkinoi uusimpaa levyä, joten siksi sielä on niin paljon uusia kappaleita! Ei voi kyllä enään tyhmemmälsi mennä...
Ja tosiaan mä en älyä miks aina ikään pitää ottaa kantaa. Madonna on just hyvä esimerkki et 50-vuotiaana voi olla nuorekas ja samanlainen kun 20-vuotiaana. Tosiaan ärsyttävää...
Toi sama Jesus/Guy Oseary-juttu ärsytti, samoin jossain lehdessä puhuttiin Madonnan uusimmasta albumista nimeltä Candy Shop...Ja jommassa kummassa iltalehdessä arvosteltiin kaikki kiertueen helmet tosi alakanttiin, esim. Devil oli kyseisen jutun mukaan välipala, Like A Prayer hölkkäversio ja Frozen tunnelman jäädyttäjä...just. En ite missään nimessä onneks ostaisi noita lehtiä, selailin vaan kaverin ostokset läpi, heh. En halua tukea rahallisesti journalismia, joka ei kykene edes ottamaan faktoja selville. Arvosteluissa tietty on jokaisella oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta toi arvostelija ei kyllä taas tajunnut mistään mitään.
Juuri, kun luin MTV3:n Viihdeuutisia, niin törmäsin lauseeseen "Keikka alkoi Hard Candy -kappaleella." Ei hitto, ku sumalainen media on niin tietämätöntä
Off topic: Myös MTV3 on muutenkin ihan kivasti tietämätön. Anteeksi vaan, mutta nää on pakko sanoa
"Who's That Girl -albumi julkaistaan ja Madonna tähdittää levyn pohjalta tehtyä samannimistä elokuvaa."
"Madonnan seitsemästoista studioalbumi Ray of Light ilmestyy"
"Madonna lähtee Drowned With You -maailmankiertueelle."
Siis oikeesti mistä ne esim. tohonkin keksi "With You" -päätteen. Anteeksi offaus, mutta oli nyt pakko pistää kun en löytänyt mitään oikeanlaista topickia.
-- Edited by Get Stupid on Saturday 8th of August 2009 04:29:32 PM
Tyhmin ja amatöörimäisin arvostelu taisi olla Helsingin Sanomilla, niin tyhjänpäivänen ja ilman perusteluja. AAARGH! Olisi joskus kiva lukea edes sellainen arvostelu missä on logiikkaa ja perusteluja!
Enpä ymmärrä kommenttiasi. Totta on, että iltapäivälehtien kommentit oli ala-arvoisia ja aivan täynnä virheitä, mutta nehän täytyykin kirjoittaa tunnissa, että saadaan lehti painoon.
Sen sijaan Hesarin Jarkko Jokelaisen kirjoitus oli asiallinen ja asiantunteva kuten hänellä tapana on kirjoittaa eli aivan looginen ja perusteltu kirjoitus. Itse asiassa olen melko lailla samaa mieltä hänen kanssaan, ainoa virhe oli lopussa jossa U2:ta tarjottiin Sompasaareen ensi kesänä. Valitettavasti U2:n tämän hetkinen produktio on tarkoitettu vain stadioneille.
Jos sen sijaan tarkoititkin Sami Sykön muotinurkkausta niin siihen en ota mitään kantaa.
Kumma, et just iltapäivälehdet tekee näitä virheitä Mä kans näin ton 51 v. Mäkin olin, et ehkä ihan vielä ! Pahin mun mielestä oli toi Hard Candy-kappale!!! Tarkastaisivat faktat, ennen kuin kirjoittavat mitään, ettei tarvitse myöhemmin korjailla!!!!!!
__________________
She's had enough, she says the end, but she'll come back,she knows it then, A chance to start it all again, Till death do us part