En tiedä, olenko ainoa jota nämä jutut ärsyttävät ja ihmetyttävät, nimittäin pariin tv-sarjaan luvatut roolisuoritukset, joita ei silti koskaan päästy näkemään.
Mm. oheisessa Iltalehden nettiuutisessa mainitaan, että Madonnan olisi pitänyt esiintyä Muodon vuoksi -nimisessä sarjassa - ja vieläpä alastomana! Joka tapauksessa roolia ei koskaan tullut.
Nelisen vuotta vanhassa jutussa Stara osaa taas kertoa, että Madonnan olisi pitänyt olla vierailevana äänenä Simpsoneissa. Madonnan olisi kuulunut esittää naista, joka ihastuu palavasti Homeriin. Tätäkään ei silti koskaan päästy näkemään.
Molemmat mieleeni jääneet tapaukset olivat aikoinaan kovastikin otsikoissa sekä meillä että ulkomailla, joten toisaalta outoa ettei kuitenkaan rooleja varsinaisesti kiistettykään virallisilta tahoilta. Osaako kukaan sanoa näiden kahden uutisen paikkansapitävyydestä?
En ole missään vaiheessa sanonutkaan pettyneeni... :D Mutta joo huhuja taitavat vain olla, vaikka voisi olettaa että olisi edes kiistetty jostain virallisemmalta taholta nämä jutut, olivathan aikoinaan molemmat ihan kansainvälisiä kohuja.
...Ajatus Simpsonit-jaksosta kyllä kutkuttaa kivasti. :P Ehkä jonain päivänä...
Mä odotin tuolloin kovasti tuota Simpsoneitten jaksoa... Ois ihana nähdä millaisen hahmon ne loisivat Madonnasta, kun melkein kaikki maailman muut julkkikset on jo tehty. Ja olen vannoutunut the Simpsons-fani muutenkin. Mutta mä kyllä luulen ettei M tule ikinä tekemään sitä, koska ei itse varmaan edes pidä simpsoneista. Jotenkin tuntuisi oudolta ajatus että M olisi mukana sellaisessa sarjassa, varsinkin kun on niin henkeen ja vereen telkkaria vastaan... Paitsi tietysti jos ne tarjoaisivat tarpeeksi rahaa
__________________
Second best is never enough You'll do much better baby on your own!
Madonna on kerran vilahtanut simpsoneissa. Homer on juuri lentokentallä Lontoossa palaamassa valtoihin, mutta Homer on ostanut Englannista matkamuiston joka on Madonna?
Madonna on kerran vilahtanut simpsoneissa. Homer on juuri lentokentallä Lontoossa palaamassa valtoihin, mutta Homer on ostanut Englannista matkamuiston joka on Madonna?
Simpsonit saivat anteeksi elinkautisen tuomionsa, jos lupasivat viedä Madonnan pois maasta... :D Joka tapauksessa tässä(kään) kohtauksessa ei Madonna itse ollut mukana vaan joku vain matki M:ää. Madonna-vitsejähän on nähty pariinkin otteeseen Simpsoneissa.
Leffapuolella: Madonnan piti näytellä Chicago-elokuvassa. Hän itsekin puhui siitä haastatteluissa. Harmi ettei tuo suunnitelma toteutunut sillä rooli olisi sopinut Madgelle kuin nyrkki silmään.
Jooo niiden piti viedä Madonna takas Amerikkaan, vaikka se väitti itseään brittiläiseks. =p
Simpsonit-vierailu ois mahtava. Jos ei itseään esittäis, sellainen ois kanssa mukava missä se ääninäyttelis ihan omaa hahmoaan, kuten mm. Michael Jackson ja Drew Barrymore ovat tehneet. Se vaan vaatisi vähän enemmän eläytymistä... =D Arthur ja Minimoit-leffankin pelkästä ääniroolista jotenkin paistoi Madonnan oma persoona/imago...
Jostain luin että Burtonin Batman - Paluu -leffan Kissanaisen rooliin ois alunperin suunniteltu Madonnaa. Michelle Pfeiffer on loistava siinä, look melko samantyylinen Madonnan kanssa siihen aikaan ja molemmilla yhtä kauniit silmät. Toisaalta Madonnan näyttelijätaidot eivät välttämättä olisi tehneet kunniaa sille leffalle.