Madonna Foorumi - Finland

Members Login
Username 
 
Password 
    Remember Me  
 
Topic: Madonna -kritiikki

Page 1 of 1  sorted by
Survival
Status: Offline
Posts: 1058
Date: Jun 7 11:44 2010

Madonna -kritiikki

Eli vaikka monesti milloin missäkin avauksessa Madonna saa joko entisille tai nykyisille tekemisilleen kritiikkiä, ajattelin että kriitikille (ja nyt siis nimenomaan sille negatiiviselle) voisi antaa oman avauksensa.

Kerro siis esimerkiksi, mitä Madonnan olisi mielestäsi joskus pitänyt tehdä toisin tai mistä et pidä nykyisessä Madonnassa.

Itse koen Madonnan parhaaksi levyksi American Life'n ja olen aina ollut pettynyt siihen ettei M promonnut albumiaan kunnolla. Nothing Fails'lle olisi saanut aikaan upean ja dramaattisen videon, mutta mitään videota ei koskaan tehty. Myöskin harmittaa, ettei suorastaan nerokasta Intervention -kappaletta tajuttu julkaistu singlenä, sillä olen fantasioinut sillekin oman musiikkivideonsa... :D

American Life -kappaleen videon suhteen tehty kompromissi (kohu alkuperäisestä videosta --> tilalle tylsä lippuversio) oli myös mielestäni aika ikävä juttu. Muuten AL-ajat olivat parasta Madonna-aikaa koskaan!

Nykyisin suurin kritisoinninaihe Madonnan suhteen on se, että olen alkanut huolestua siitä osaako kuningatar enää uudistua samalla lailla kuin ennen, nykyistä tyyliähän on nähty jo oikeastaan kolmen vuoden ajan. Myöskin yleensä modernisti ja uudistusmielisesti ajatteleva Madonna ei ole vieläkään tajunnut luopua turkiksistaan ja ruveta puolustamaan eläinten oikeuksia...

Siinä oikeastana omani olivatkin. Kertokaa omia ajatuksianne ja mainitkaa ihmeessä jos olette itsekin ajatelleet samoin näistä asioista. aww

__________________

Didn't know how lost I was until I find you.

Candy Perfume Girl
Status: Offline
Posts: 297
Date: Jun 7 13:13 2010
- Blondi hiusväri pois, liian kulunut look ja joko brunette tai uusi väri jota ei ennen nähty. Tyylin uudistuminen. Viime vuodet ovat olleet todella blaah, en vaan enää jaksa mustaa väriä ja samantyyppisiä vaatteita vaikka ne nyt klassisia ovatkin.

- Hard Candyn olisin jättänyt tekemättä, poikkeuksena Give It 2 Me ja Devil-kappale. Devilistä olisi pitänyt tehdä video ehdottomasti

- Madonna olisi voinut tulla Confessions kiertueella Suomeen tai edes Ruotsiin

- S & S olisi voinut olla kahtena iltana Suomessa

- Olisin tahtonut että COAD olisi julkaistu sinkkuna Forbidden Love ja siitä olisi tehty video myös

- Revolveriin olisi pitänyt tehdä hieno video ja kunnon promous, samoin Celebrationiin

Nyt ei taida tulla muuta mieleen.

__________________

Future Lover
Status: Offline
Posts: 571
Date: Jun 7 16:28 2010
HC ja SS ovat olleet minulle todella suuri pettymys. Mitään niin epäaitoa en ole piiiitkän faniuteni aikana kokenut.

Lastenkirjat eivät myöskään menneet ymmärrykseeni.

BAT Dvd:tä odotan edelleen.

Poikaystävät videoissa ei kiinnosta. Ei myöskään Lola eikä muut lapset.

Kritiikkiä saa myös kasvojen muotojen muutos.

__________________

Drowned World Tour - Pariisi, Re-Invention Tour - Pariisi, Confessions Tour - Lontoo,

Sticky & Sweet Tour - Tallinna Helsinki, MDNA - Helsinki

I'm So Stupid
Status: Offline
Posts: 814
Date: Jun 8 13:03 2010
HC ei uponnut muhun hirveesti. Parit ei single kipaleet hyviä. Devilistä olisi saanut hienon videon!

Itsekin olen ihmetellyt Madonnan hiuslookin pysymistä samanlaisena näin pitkään mutta se näyttää hyvälle tällä hetkellä.(edelleen) Toivoisin kyllä vielä tummahiuksista Madonnaa.

Kiitosta annan nykyään niin järkyttävän ihanille vaatteille mitä Madonnan päällä on nähty. Vaikka jossain sitä kritisoitiin ettei ton ikäsenä saisi näyttää niin nuorekkaalta.

__________________
If You wanna talk to me. That exactly what you gonna have to do. Talk to me.

Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 1870
Date: Jun 8 16:12 2010
- Drowned World Tourista en ole itse koskaan liiemmin pitänyt... Siihen kiertueeseen olisin toivonut enemmän panostusta ihan yleisesti. Ja kamala skottimekko oltaisi voitu heittää roskiksesta alas.

- American Lifeltä oltaisi voitu tosiaan Nothing Fails laittaa ekaksi sinkuksi ja sille oltaisi voitu tehdä upea musavideo. Olisi silloin loisto levy saanuut varmaankin paremman vastaanoton.

- Sitten Ray Of Lightin Madonnalta ei olla mielestäni nähty loisto musavideota, joten Madde voisi alkaa kiinittämään enemmän huomiota musavideoihin. Ja viimeistään HC:n videot ovat aika kuraa...

- Hard Candyn singlet ovat tosiaan hieman outoja... Devilistä olisi pitänyt ehdottomasti väsätä sinkku! Ja Revolverille olisi pitänyt edes yrittää tehdä jonkimmoinen video.

- Kyllä me fanit kestämme sen, että Madonna vanhenee, että ei ihan joka ikistä ryppyä tarvitsisi kirurgin veitsellä kadottaa...

__________________

Get down, beep beep, gotta get up outta your seat

Easy Rider
Status: Offline
Posts: 508
Date: Jun 9 10:28 2010
Hanhis kirjoitti:

- Drowned World Tourista en ole itse koskaan liiemmin pitänyt... Siihen kiertueeseen olisin toivonut enemmän panostusta ihan yleisesti. Ja kamala skottimekko oltaisi voitu heittää roskiksesta alas.

- American Lifeltä oltaisi voitu tosiaan Nothing Fails laittaa ekaksi sinkuksi ja sille oltaisi voitu tehdä upea musavideo. Olisi silloin loisto levy saanuut varmaankin paremman vastaanoton.

- Kyllä me fanit kestämme sen, että Madonna vanhenee, että ei ihan joka ikistä ryppyä tarvitsisi kirurgin veitsellä kadottaa...

Olen samaa mieltä.
Skottimekkoa en kyllä koskaan oikein tajunnut, en myöskään Re-inventionilla nähtyä skottihametta. Skottikuvio ja Madde eivät oikein sovi yksiin..

__________________

Cause after all
Nothing's indestructible

sou
Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 2011
Date: Jun 9 13:53 2010
Like it or Not kirjoitti:

HC ei uponnut muhun hirveesti. Parit ei single kipaleet hyviä. Devilistä olisi saanut hienon videon!

Itsekin olen ihmetellyt Madonnan hiuslookin pysymistä samanlaisena näin pitkään mutta se näyttää hyvälle tällä hetkellä.(edelleen) Toivoisin kyllä vielä tummahiuksista Madonnaa.

Kiitosta annan nykyään niin järkyttävän ihanille vaatteille mitä Madonnan päällä on nähty. Vaikka jossain sitä kritisoitiin ettei ton ikäsenä saisi näyttää niin nuorekkaalta.

HC ei uponnut muhun hirveesti. Parit ei single kipaleet hyviä. Devilistä olisi saanut hienon videon! Täysin samaa mieltä, devil on koko levyn paras biisi.
Kritiikkia annan vielä siitä että Madonna ei ole viime vuosina kunnolla panostannut mielestäni musa videoihin, kaipaisin välillä express yourself/ justify my love yms tyyppisiä hienoja videoita. Nyky videot ovat lähinnä vain tanssi ketkutus videoita, niihin alkaa kyllästymään.

__________________

I laugh at myself. 
I don't take myself completely seriously. 
I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. 
 -Madonna-

Future Lover
Status: Offline
Posts: 574
Date: Jun 9 18:40 2010
Ensiksi on kiva et M on jaksannu pysyy julkisuudessa ja etenkin showbusineksessa vielä 2000-luvulla, siitä nostan hattua. Ei varmaan oo ollu herkkua olla "framilla" viimeiset n. 25 vuotta, vaikka siitä ruhtinaalisen  korvauksen on saanutkin.

Kritiikin M.n tekemisistä tai tekemättä jättämisistä löydän oikeastaan 2000-luvulta.

1. HC levy olis saanu jäädä tekemättä.
2. Nää ketkuttelu videot viimeiseltä 5 vuodelta olis myös saanu jäädä väliin.
3. Lolan ja Jesuksen "urien" julkinen pönkittäminen
4. Adoptiolasten "shoppailu"
5. Kirurginveitsi

__________________
Superstar
Status: Offline
Posts: 828
Date: Jun 12 12:08 2010
Haluaisin kuulla Madonnan suhteesta faneja kohtaan. Mun mielestä M ei välitä tarpeeksi faneistaan.

Oon aikalailla samaa mieltä noista kopperoisen väittämistä, paitsi kohdasta yksi. Toi kolmonen häiritsee mua ehkä eniten, eli muiden urien pönkittäminen. Musta on naurettavaa jos M:n ja Jesuksen suhteesta tulee jotakin suurempaa. Mikä sekin juttu oli että "ostin sille 1,5milj kämpän NYCistä". Okei no toisaalta se haluaa tukea tollasia nuoria randomeja tyyppejä, mutta... :D

__________________
 
Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 1596
Date: Jun 12 22:00 2010
Pannaanpa näin:

1. Hard Candyn kehno taso
2. Se, että Madonna kuitenkin näytti pitävän HC:stä hurjasti ja ehkei tiedosta ykköskohtaa
3. American Life -levyn ärsyttävä miksaus
4. Swept Away
5. The Next Best Thing (ilman tätä leffaa, olisimme voineet kokea Ray of Light -kiertueen)
6. Rock'n'Roll Hall of Famen botoxface (let's face it, jotain siihen oli ruiskutettu)
7. Livelevyjen pätkäistyt biisilistat
8. Sticky & Sweet:n muovisoundi

__________________

"I have my partner-in-crime, William Orbit, helping me out with the substance."

Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 1518
Date: Jun 12 23:31 2010
Mä teen kanssa oman listauksen huonoista jutuista:

1. Viimeaikojen trendien perässä kulkeminen, kun ennen Madonna loi trendit.
2. Elokuvaura, suurin osa olisi ihan hyviä muidenkin näyttelijöiden hallussa. Madonna voisi käyttää aikansa siihen mihin osaa, eli musaan. :)
3. Ei ole tajunnut tehdä pitkään aikaan mahtiballadia, joka olisi sinkkuainesta. Jotain yhtä suurta mitä The Power of Goodbye ja You'll See ovat.
4. 1990-luvulla se ylimielinen asenne muita ihmisiä kohtaan. Blonde Ambition tourin dokumentin Madonna-kuva ei vaan ole mukava. Kamalaa diivan käytöstä, eikä Madonna ole oikeasti sellainen.
5. Musiikkivideoiden huono laatu viimepäivinä. Edelliset hyvät videot tulivat n. 10 vuotta sitten. Nykyään suurimmaksi osaksi vain Britney ja GaGa osaavat käyttää tätä markkinointitapaa hyväksi ja Madonna ketkuttaa muotivaatteissa. Give it 2 Me ja Celebration ovat vaan musavideoina surkeita. ashamed

-- Edited by Madon456 on Saturday 12th of June 2010 11:37:19 PM

__________________

"Don't ask me where I wanna go - We gotta turn up the radio"

Candy Perfume Girl
Status: Offline
Posts: 256
Date: Jun 24 08:00 2010
mä komppaan aika monia tääl jo mainituja juttuja. videot on ollu aika niheitä viime aikoina. confessions videot oli viel ees sillee et oli laitettu hiuka käsikirjotust ja sillai mut onhan celebration vaan tylsä.
ja vasta celebration dvd:n ostaneena mua hämmästyttää miks on karsittu videoit? varsinkin kun sen american lifen olis voinu laittaa ihan sen ekan version ja monta (no, muutama..) ihan loistava video uupuu kokonaan. kun vois näin dorkasti ajatellen mietti et kun nyt laitetaan kollezioonii myyntiin olis voinu laittaa sen ihan koko video tuotannon (paitsi holidayn aerobic-video nyt ei sillee.. haittaa vaik puuttuuki..).

ja mun täytyy tunnustaa et mua ihan hippasen sieppaa et on pitäny alkaa kasvoleikkauksii ja fillereit niin aktiivisti hyödyntään. mulla on tavallaan aika kaksjakonen fiilis kun samaan aikaan musta plastiikkakirurgia on ihan nerokasta ja olen oikeesti aika hanakasti netis pyöriis kaikilla eri sivustoilla kattelees mitä saadaan tehty ja millast jälkee kellein tehty mut silti must ei o kiva et madonna on alkanu muuttaan kasvojaan niin radikaalisti.

ja hard candy on oikeesti aika tylsä plättä. oikeestaan mun makuun madonnan huonoin albumi. bedtime stories oli mulle pitkään sillee et whatever mut hard candy tais kiilata sen ohi. oon jopa alkanu pitään bedtimest viime aikoina.

__________________
Lucky Star
Status: Offline
Posts: 403
Date: Jun 29 15:33 2010
Ois varmaan kaikkea mielessä koskien mm. Madonnan musiikkivideoita ja musiikkia yleensäkin, mutta näistä asioista on jo mainittu ja en jaksa nyt ruveta pohdiskelemaan sen syvemmin. Sanon vain nämä asiat mitkä mulla tällä hetkellä on mielessä (näitäkin on jo mainittu, mutta väliäkö sillä...)

- Celebration DVD:lle ois pitänyt laittaa American Lifen alkuperäinen versio, koska tämä video kertoo aika paljon siitä, millainen Madonna on ottamaan kantaa

-Justify My Lovesta ois pitänyt olla sensuroimaton versio. Sensuroidut kohdat laskivat sen teoksen laatua rajusti. Musiikkivideot (yleisesti) ovat taideteoksia (osa korkealaatuisia, osa ei niin) ja koska taiteessa kaikki osaset muodostavat kokonaisuuden, ei tätä kokonaisuutta pitäisi ruveta hajottamaan. Tässä tapauksessa ne naisen rinnat ovat siinä videolla tärkeät. =D Joo no en halua puhua niin kuin ymmärtäisin taiteesta tarpeeksi.

Ja kaikkia maailman musiikkivideoita ei voi todellakaan kutsua taiteeksi. Olisi hienoa että Madonna alkaisi (sitten kun uutta musiikkia alkaa tulemaan, toivottavasti pian) pitkästä aikaa panostamaan kunnon musiikkivideoihin, jotka kertovat tarinan ja ovat ajattomia.

Nonnii meniköhän vähän ohi aiheen hupsis...

- Ainiin sekin vielä että onkos Erotican musiikkivideosta sensuroimatonta versiota? Tai siis kun Celebrationilla se loppukohta, jossa Madonna liftaa ilman yläosaa (vai oliko se jopa ihan alastomana), niin että onko se aina ollut sensuroitu?

__________________
sou
Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 2011
Date: Jun 30 03:01 2010
jasd kirjoitti:

ei ole aina ollut sensuroitu,esim.  youtubesta löytyy sensuroimaton versio

__________________

I laugh at myself. 
I don't take myself completely seriously. 
I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. 
 -Madonna-

Lucky Star
Status: Offline
Posts: 403
Date: Jun 30 16:58 2010
^ Noniin eli sekin sit vielä yksi Celebrationin huonoista puolista.

__________________
Page 1 of 1  sorted by
Quick Reply

Please log in to post quick replies.

Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard