wenla kirjoitti: Nonnie kirjoitti: Natalie näytteli hyvin ja naamion takana oleva mies oli aivan mieletön.. Hänen pehmeä, järkevä, aistillinen ja runoudellinen ääni oli hyvin kiehtova.
...Eli siis naamion takanahan on Matrixista ja TSH:sta tuttu Hugo Weaving
voi ei! olisipa se ollut joku vielä.. hekumallisempi.
Kävin katsomassa Nick Caven kirjoittaman länkkärin The Proposition. Herra Cave on myös säveltänyt kyseisen leffan musiikin. Näyttelijät oli erittäin hyviä ja todella uskottavia, mutta juoni oli melkoisen ennalta-arvattava eikä paljoakaan poikennut keskiverto länkkäristä vaikka käsikirjoittaja onkin tunnettu juuri eksentrisyydestään. Kyllä Hyvät, Pahat ja Rumat tämän aina voittaa. Mutta länkkäriä kaipaaville, ei mitenkään huono leffa kuitenkaan. Tosin ei heikkovatsaisille, sillä veri lentää ja vähän muutkin ruumiinosat.
Kävin katsomassa The Da Vinci Code-leffan ja tykkäsin, vaikka tajuan miksi se on saanut huonoa palautetta. Onneksi en ehtinyt lukea kirjasta kuin alkua, mutta ainakin alkua elokuva seuraa orjallisesti. Hyvin selvisivät myös näyttelijät, odotettua paremmin ainakin Tom Hanks.
Jos ei ole lukenut kirjaa tai sen lukemisesta on aikaa, niin suosittelen.
-- Edited by aquarius_1 at 09:40, 2006-05-25
__________________
She's had enough, she says the end, but she'll come back,she knows it then, A chance to start it all again, Till death do us part
Da Vinci Koodi on pitkästä aikaa leffa joka houkuttelee katsomaan. En oo lukenut kirjaa mutta muu uutisointi leffan ympärillä on luonu kiinnostuksen kattoon pätkän. Jospa saisin aikaiseksi mennä leffaan katsoon sen.
Nonnie kirjoitti: Mä kävin katsomassa V niinkuin verikosto. Se oli HYVÄ elokuva pitkästä aikaa! Elokuvan nimi ei houkuttele paljon, mutta elokuva oli tehty tyylillä. Natalie näytteli hyvin ja naamion takana oleva mies oli aivan mieletön.. Hänen pehmeä, järkevä, aistillinen ja runoudellinen ääni oli hyvin kiehtova. Tarinakin elokuvassa oli jännittävä ja mielenkiintoinen.
Tässä eilen, kun oltiin tuota Da Vincia oltiin katsomassa niin broidini suositteli kyseistä elokuvaa minulle. Taidanpa vilkaista.
__________________
She's had enough, she says the end, but she'll come back,she knows it then, A chance to start it all again, Till death do us part
Minä kävisin eilen katsomassa uusimman (ja viimeisen?!) X-Men elokuvan.. Kyllä minä ainakin tykkäsin. Poikaystävä taas väitti leffa jotenkin sekavaksi.. Mä taas en nähnyt siinä mitään sekavuutta.. Miehet.
Rikkaat Rakkaat Ystävät oli oikein kelpo pala, menin katsomaan ystävän painostamana. Hollywood-leffa, jonka pääosassa on Jennifer Aniston ei ainakaan ennen tätä olisi kuulostanut minun päässäni kovin hyvälle. Mutta tämä oli kuitenkin hyvä pala, pisti vähän miettimään, huumori oli eurooppalaistyylistä ja kerrankin Jennifer esitti jotain muuta kuin rikasta kaunista tyttöä.
TamekaStar kirjoitti: Hollywood-leffa, jonka pääosassa on Jennifer Aniston ei ainakaan ennen tätä olisi kuulostanut minun päässäni kovin hyvälle. Mutta tämä oli kuitenkin hyvä pala
Hienoa, koska meinasin aluksi ihan Jenniferin takia mennä katsomaan kun minusta hän on niin sympaattinen Mutta kiva jos leffa on muutenkin katsottava, se on aina plussaa! Tosin noita Jennifer leffoja on tulossa lähiaikoina niin monta (3) että pitäisi varmaan valita vaan paras päältä...
Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Bruce Willisin uusimman leffan nimeltään 16 Blocks. Elokuva oli saanut keskinkertaisia arvosteluja joten odotin kyseessä olevan jälleen kerran Bruce "Die Hard" Willisin yhden miehen show'n. Olin kuitenkin onneksi väärässä.
16 Blocksissa jo ikääntynyt poliisi Jack Mosley (Bruce Willis) saa tehtäväkseen saattaa pieniä rötöksiä tehneen rikollisen Eddie Bunkerin (Mos Def) oikeustalolle. Matkaa on 16 korttelia ja kuten arvata saattaa, matka ei suju ilman vaikeuksia. Ongelmien alettua Jack saa tietää että Eddien on määrä todistaa poliiseja vastaan, joihin myös Jack kuuluu. Jack päättää silti auttaa Eddien oikeustalolle jolloin hän saa muut syytetyt poliisit kimppuunsa. Willisistä ei ole kuitenkaan tehty tällä kertaa mitään yliluonnollista pyssysankaria, vaan Jack joutuu juoksemaan karkuun takaa-ajajiaan. Lopulta kaikki tietenkin päättyy hyvin ja katsojalle jätetään elokuvasta hyvä lopputunnelma. 16 Blocks oli yllättävän hyvä, suosittelen tätä elokuvaa erityisesti vähän aikuismaisempaa viihdettä hakeville ihmisille.
Katsoin vasta äskettäin Tarantinon Pulp Fictionin. Elokuva oli enemmänkin koominen, ei mitenkään erityisen väkivaltainen. Tarina ei etene aikajärjestyksessä ja loppua kohden juoni yhdistyy hyvin. Yksi 90-luvun parhaista leffoista.
__________________
"I always tell the truth. Even when I lie." -Tony Montana