True Blue, Madonnan myydyin studioalbumi. Isoja hittejä monta, jotka ovat nykyään jo klassikko asemassa. Hittejä hitin perään, tarttuvia melodioita ja 80-luvun tunnelmia. Legendaarinen kansi. Ihan ehdotonta kultaa.

Harmi, kun en ole kokenut True Bluen julkaisua. En ollut edes silloin syntymässä. Vanhempani ovat varmaan tanssineet albumin hitit soiden, hassua. Olen albumin löytänyt vasta 20:ntä vuotta sen julkaisun jälkeen ja en voi muuta kuin pitää. Kuuntelen albumia eniten M:n 80-luvun tuotannosta. Hienoa tunnetta mukana, jota Madde ei ole saavuttanut enää toiseen kertaan. Samoja kiksejä kuin tämä albumi minussa on herättänyt Give Me All Your Luvin'.

Kokonaisuutena levy on selkeä ja toimiihan albumi erinomaisesti tanssimusiikkina. Levyltä oltaisi voitu hyvin irrottaa kymmenen singleä. White Heat, siinä on ripaus rock-asennetta. Live to Tell, murskaava ballaadi. True Blue, söpö kappale, oikeen imelä ja sydämellinen. Love Makes The World Go Round, kesäkappale! Ihmettelen miksi sitä ei julkaistu singlenä. Kertsi on minusta Madonnan iskevimpiä. La Isla Bonita, ikivihreä tuulahdus, onneksi Maikkeli kieltäytyi biisistä! Ja Papa Don't Preach, viulu-intro on avaa levyn hienosti ja kappale on myös kiekon parhaimpia.

Kaiken kruunaa vielä Madonnan yksi upeimmista levyn kansista!

Itse en piittaa laisinkaan White Heatista. Myös Jimmy Jimmy kaikessa tarttuvuudessaan on vähän pervohkon oloinen... en oikein tiedä. Muutoin oiva levy, tosin sopii mielestäni pikemminkin keväälle kuunneltavaksi.

Makuasioita...

Kyllä True Blue:ta pitää arvostaa. Se on Madonnan kruununjalokivi ja samalla oppikirjaesimerkki siitä millainen kaupallinen pop-albumi voi äärimmäisyydessään olla. Viisi todella vahvaa singlea jotka ovat kaikki ikivihreitä, muutama vähemmän tunnettu fanisuosikki ja ne väistämättömät pari filleribiisiä. Minulle True Blue ei ole kuitenkaan koskaan uponnut.

Celebration-kokoelma sai monet levykriitikot arvioimaan Madonnan koko uraa, ja viesti tuntui olevan kautta linjan, että kasari-Madonna on THE Madonna. Minulle Madonna on kuitenkin aina ollut popin merkittävin valtionainen ja 80-luvulla hän ei vielä ollut tuota, vaikka hän oli varmasti h*lvetin suosittu artisti.

Henkilökohtaisuus puuttuu. En voi tuntea nostalgiaa 80-luvusta, koska en elänyt tuolloin. Ja juuri sitä True Blue on. Kun nostalgia leikataan irti, jää jäljelle kasa puhki soitettuja radiohittejä ja paikoin sietämättömän kuuluinen kasari-soundi. Keikkasettiin nämä kappaleet ovat silti aina tervetulleita. MNDAT:n Open Your Heart oli yksi keikan kohokohdista ja voi kunpa Madonna olisi soittanut Papa Don't Preachin kokonaan.

sou kirjoitti:

---

true blue on yksi ihanimmista rakkauslauluista minkä madonna on tehnyt

---

 Niin on! Ehkä jopa kaikista ihanin