Madonna Foorumi - Finland

Members Login
Username 
 
Password 
    Remember Me  
 

Topic: Give Me All Your Luvin'

1 2 38  >  Last»  | Page of 8  sorted by
Survival
Status: Offline
Posts: 1058
Date: Nov 13 22:02 2011

Give Me All Your Luvin'

Tämä ansainnee jo oman aiheensa tänne...?

Give Me All Your Love on nettiin tuoreeltaan vuodettu, Madonnan uutuusbiisi, joka on myös todennäköisesti ensi vuonna julkaistavan 12:n studioalbumin ensimmäinen single. Tiettävästi nettiin vuodettu Give Me All Your Love on kuitenkin vain demo. Aito se joka tapauksessa varmasti on, sillä niin tiheään tahtiin esimerkiksi Youtuben latauksia poistetaan.

Kappaleen kerrotaan olevan Martin Solveig'n tuottama. Se julkaistaneen ensi vuoden alussa, mutta on puhuttu jopa joulukuussa tapahtuvasta julkaisusta. Aiemman albumin, Hard Candyn avaissinkku 4 Minutesin kanssa väli nettiin vuotamisen (joulukuu 2007 - tammikuu 2008) ja julkaisun (radioihin maaliskuussa 2008, single ostettavissa huhtikuun alussa) oli kuitenkin useampi kuukausi.

Biisiä kuvaillaan vauhdikkaaksi tanssi-pop-hitiksi. Genre ei ole mitenkään yllättävä Madonnalta, kappale jatkaa tiettävästi Celebrationin musiikillista linjaa hieman popmaisemmalla otteella.

Sanoitukset sopivat biisin kevyeeseen teemaan, ne eivät pidä sisällään mitään erityisen uutta tai syvällistä. Osa on pitänyt sanoja nimen omaan sopivina, osa on pitänyt höttö-sanoitusta tylsänä jatkona aiempien levyjen sanoitustyyliin.

Aluksi huhuttiin mukana olevansa myös tällä hetkellä suositut M.I.A. ja Nicki Minaj, mutta ainakin jälkimmäisen Madonnan manageri Guy Oseary on ehtinyt kiistämään.

Ensiesitykseksi kappaleelle povataan seuraavaa Super Bowl -turnausta. Monesti aiemminkin Madonnan on epäilty olevan Super Bowlin (pää)esiintyjä - pitäisikö huhut tällä kertaa paikkansa?

Millaisia ajatuksia Give Me All Your Love herättää sinussa? Vastaako vuodettu demo odotuksia? Onko GMAYL jotain tajunnanräjäyttävää vai mitäänsanomatonta massapoppihuttua?



L-U-V Madonna  / Y-O-U You wanna  / I see you coming and I don't wanna know your name  / L-U-V Madonna / I see you coming and you're gonna have to change the game / Y-O-U You wanna / Would you like to try? / Give me a reason why  /Give me all that you got  / Maybe you'll do fine  / As long as you don't lie to me  / And pretend to be what you're not

Don't play the stupid game
Cause I'm a different kind of girl
Every record sounds the same
You've got to step into my world
Give me all your love and give me your love
Give me all your love today
Give me all your love and give me your love
Let's forget about time
And dance our lives away

L-U-V Madonna  / Y-O-U You wanna  / Keep trying don't give up, it's if you want it bad enough / L-U-V Madonna / It's right in front of you, now tell me what you're thinking of  / Y-O-U You wanna / In another place, at a different time / You can be my lucky star / We can drink some wine / Burgundy is fine / Let's drink the bottle every drop

Don't play the stupid game
Cause I'm a different kind of girl
Every record sounds the same
You've got to step into my world
Give me all your love and give me your love
Give me all your love today
Give me all your love and give me your love
Let's forget about time
And dance our lives away

You have all the L-U-V  / I gave you everything you need  / Now it's up to Y-O-U / Are you the one, shall we proceed? / M-A-D Don't make me / L-U-V It's time for / Y-O-U It's up to / L-U-V I want your

Don't play the stupid game
Cause I'm a different kind of girl
Every record sounds the same
You've got to step into my world
Give me all your love and give me your love
Give me all your love today
Give me all your love and give me your love
Let's forget about time
And dance our lives away



-- Edited by ExtaticBoy on Sunday 29th of January 2012 08:37:02 PM

__________________

Didn't know how lost I was until I find you.

 

sou
Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 2011
Date: Nov 14 20:36 2011

RE: Give Me All Your Love

hmmm..en vieläkään osaa sanoa biisistä mitään, koska a. ajattelen että se on demo ja tulee vielä muuttumaan..b. ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia...c.odotan niin kovasti että on tulossa jotain ennen kuulumatonta mitä orbit jossain sivuillaan lupaili..eli biisi ei herätä puolesta eikä vastaan.



__________________

I laugh at myself. 
I don't take myself completely seriously. 
I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. 
 -Madonna-



 
 
 
Easy Rider
Status: Offline
Posts: 508
Date: Nov 15 08:32 2011

Niin kuin sou jo sanoi, jos kyseessä on demo, sitä vain jotenkin odottaa vielä lopullista versiota, mutta mä kyllä tykkään tästäkin. Ehkä vähän massapoppia, muttei huonossa mielessä. aww

Tällaisia hyväntuulisia biisejä kuuntelee aina mielellään, vaikka sanoitukset eivät välttämättä olekaan erityisen häikäiseviä.. Mutta tää on biisinä ihanan fresh! Lopullista versioita (innolla) odotellessa.



__________________

Cause after all
Nothing's indestructible

Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 1870
Date: Nov 15 17:41 2011
sodonna kirjoitti:

Tällaisia hyväntuulisia biisejä kuuntelee aina mielellään, vaikka sanoitukset eivät välttämättä olekaan erityisen häikäiseviä.. Mutta tää on biisinä ihanan fresh! Lopullista versioita (innolla) odotellessa.


Samoilla linjoilla olen. Demo jätti meikään positiivisen vaikutelman ja toivottavasti lopullinen versio räjähtää kunnolla käyntiin. Erityisesti säkeistöistä pidän. C-osa jää demossa aika kylmäksi, siihen toivon lisää tulta alle.



__________________

Get down, beep beep, gotta get up outta your seat

Superstar
Status: Offline
Posts: 4687
Date: Nov 27 20:40 2011
M.I.A. tweeted about Madonna and Nicki Minaj:

"Summond to NYC by bitchesses > MADONNA and NICKI MINAJ > cofffffiiiiiiieeeeeeeeee it iz a good day to get me tho trustttt bitches"

Lähde: Drownedmadonna



__________________

I'm not apologizing

Rainbow High
Status: Offline
Posts: 1953
Date: Nov 30 16:56 2011
Täytyy myöntää, että tällä hetkellä on todella alhaiset odotukset albumiversiosta, koska demo ei oikein jaksanut innostaa. Eikä myöskään Nicki tai MIA sen kummemmin paranna asiaa. Kaikesta tästä negatiivisuudesta huolimatta uskon, että alan biisistä ajan myötä pitämään enemmän (niin on käynyt liian monen kappaleen kanssa).

__________________

Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 1870
Date: Jan 1 18:25 2012

Tämän kuukauden aikana uusi single pitäisi sitten julkaista. Odotellen tarkempia ajankohtia ja sinkun kansikuvaa!



__________________

Get down, beep beep, gotta get up outta your seat

Superstar
Status: Offline
Posts: 4687
Date: Jan 17 15:23 2012
97.7 & 98.3 KWIN
Madonna update! We just got an email letting us know: "Gimme All Your Luvin' is Now being released to US radio on Friday 2/3 at 12:01 AM PST."

News Of Madonna
___________________

Onneksi ennen Super Bowlia!

__________________

I'm not apologizing

Incredible
Status: Offline
Posts: 711
Date: Jan 17 21:32 2012
madonnaali kirjoitti:

97.7 & 98.3 KWIN
Madonna update! We just got an email letting us know: "Gimme All Your Luvin' is Now being released to US radio on Friday 2/3 at 12:01 AM PST."

News Of Madonna
___________________

Onneksi ennen Super Bowlia!


 

Jeij! smile



__________________

Who am I to decide what should be done
If this is the end then let it come
Let it come, let it rain, rain all over me
Like a tide, let it flow, let it wash all over me, over me

Beautiful Killer
Status: Offline
Posts: 1094
Date: Jan 19 01:50 2012

 

jos tämä on lopullinen versio biisistä niin ah, mahtava! tykkään. pop !



__________________
110.jpg
sou
Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 2011
Date: Jan 19 02:09 2012

en usko että on, ja toivon myös ettei ole...



__________________

I laugh at myself. 
I don't take myself completely seriously. 
I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. 
 -Madonna-



 
 
 
sou
Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 2011
Date: Jan 19 03:23 2012

tää ois hyvä versio tästä biisistä !!!



__________________

I laugh at myself. 
I don't take myself completely seriously. 
I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. 
 -Madonna-



 
 
 
Rebel Heart
Status: Offline
Posts: 1870
Date: Jan 27 23:24 2012

 

Siinä vähän esimakua tulevasta!



__________________

Get down, beep beep, gotta get up outta your seat

Like A Prayer
Status: Offline
Posts: 124
Date: Jan 29 01:19 2012
Hanhis kirjoitti:

 

Siinä vähän esimakua tulevasta!


 Kuullostaa jo paljon paremmalta kun demo-versio! Enää viikko superbowliin! En malta odottaa! Jännää että mikähän se Nicki Minajin osuus tossa on kun ei ainakaan kuuleman perusteella oo nickiä viel missään ja noissa teaser videoissakin on vaan M.I.A.



__________________
Lucky Star
Status: Offline
Posts: 427
Date: Jan 30 00:21 2012

Sinkun kansi <3

20120129-news-pictures-give-me-all-your-luvin-single-cover.jpg



__________________

bannerii.jpg

1 2 38  >  Last»  | Page of 8  sorted by
Quick Reply

Please log in to post quick replies.



Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard