Mietin ihan samaa kun xoxo.. Ciccone Mansionissa saattaa hyvinkin kasvaa uusi pop-kulttuurin supertähti. Jää nähtäväksi kiinnostuuko Lourdes viihdealasta, ja pystyykö hän loistamaan yhtä kirkkaana kuin äitinsä ;)
Lourdesinhan tiedetään olevan kiinnostunut viihdealasta, mutta tällä hetkellä hänen tiellään tähteyteen on yksi, toistaiseksi ylitsepääsemätön este: hänen äitinsä.
Tosiaan! :D Toivotaan nyt vaan siinä tapauksessa että Lourdesista löytyy pieni "kapinallinen" niinkuin äidistään. Ja eihän äiti koko ihmisen elämää ole maailmannapa ;) .. poikkeuksia tietysti löytyy.. :D
Tuskinpa Madonna Lolan tiellä on enään, kun Lourdes on 18. Vai onko tuo täysi-ikäinen sielä? Vaikka Madonna onkin idoli, niin toivon että Lourdes alkaa vähän kapinoimaan äitiänsä vastaan. Mutta toisaalta on hyvin ymmärrettävää, että Madonna haluaa suojata lapsensa myös julkisuuden paheilta. Mutta todistettavissa on se, että viiheala on kiinostunut Lourdesista, mutta muutaman vuoden päästä M ei voi sille mitään jos Lola haluaa tähdeksi, ehkä hän ei voi kestää ajatusta että Lourdesista tulisi suurempi tähti. Mutta tuskinpa tulee. Silti toivon Lolan löytävän tiensä vaikka esimerkiksi näyttelijäksi. Joo selitän ihan outoa
sou wrote: kuka näistä jos olisi pakko valita olisi uusi madonna 1.shakira 2.britney spears 3.christina aguilera
Siis kukaan tuosta kolmikosta ei kykene luomaan sitä jotain mitä Madonnassa on. Ehkä se voisi olla joku näistä?
A. Anastacia voimakastahtoinen ja sisukas nainen. Omaperäinen ääni. B. Geri Halliwell on osoittanut, ettei jämähdä junnaamaan paikoilleen. Girl poweria! C. Jennifer Lopez joskus tuntuu, että osaa tehdä mitä vaan jos niin haluaa.
D. Gwen Stefani se myös voisi olla, mikäli onnistuu uudistumaan seuraavalle levylle.
Jos noista 3 olis pakko valita, niin se olisi Shakira. Ja jos noista A-D, niin ehkä J-Lo tai Gwen. Kukaan noista ei titenkään koskaan voisi saada yhtä suurta uraa ja mainetta kuin Madde, mutta tuo on minun mielipiteeni.
Lady Gaga, jos hän on valmis uudistamaan itseään jatkuvasti. Sen verran kunnianhimoiselta ja ahkeralta vaikuttaa että toivottavasti tulee saavuttamaan vielä paljon.
Tällä hetkellä alalla ei ole ketään muuta kellä olisi mahdollisuus nousta musiikillisen legendan arvoon, ei Britneyllä, Aguileralla tai Pinkillä, esimerkkeinä. Heidän töissään en näe mitään omaperäistä, rajoja rikkovaa tai yhteiskunnallista kritiikkiä.
Uutta Madonnaa emme saa koskaan, mutta jos mietitään kenellä olisi mahdollisuuksia olla 40 vuoden päästä samankaltainen pop-ikoni mitä Madde nyt niin... Minä ehkä sanoisin, että Lady Gagalla olisi potenttiaali siihen. Aivan eri asia on miten nainen omat taitonsa sitten käyttää.
Lady Gagassa on minun mielestäni jotain todella hienoa. Asenne on ainakin kohdillaan, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että hän on jäänyt nyt jonnekin junnaamaan. Nyt kun aloituksen jälkeinen Gagabuumi on laimennut, on koko artisti jotenkin sammahtanut. Born This Way albumi oli pettymys, se oli juuri sitä mitä odotin eli ei mitään muuta kuin hauskaa poppia ja pieniä toivon rippeitä. Tulevaisuudessa Gagan pitäisi oikeasti uusiutua! Erikoiset asut ja shokeraavat musiikkivideot, kun ei oikein enää riitä. Jotain muutakin pitäisi tapahtua.
Luotan kuitenkin Gagaan. Tulen ostamaan neidon kaikki albumit, olkoon ne minkälaista paskaa tahansa, ja uskon, että joku päivä hän julkaisee sellaisen levyn, että ei mitään rajaa!
Aina on tietysti mahdollista, että jostain syrjäisestä kolkasta nousee jotain aivan ennennäkemätöntä...
Uutta Madonnaa ei tule. On vain yksi Madonna. Lady Gagasta ei tule uutta Madonnaa vaikka kovasti haluaisikin Madonnaksi matkien. Ärsyttää kovasti Lady Gagan maininta Madonnan yhteydessä. Taiteilijanimeään myöten pimatsu on pelkkää feikkiä. Gaga=Queen-Radio Gaga. Ei edes taiteilijanimeään ämmä keksinyt itse. Tanssiliikkeet, eleet yms. on Madonnalta pöllittyjä. Koko Alejandro-video on Madonnaa miehine korkkareissaan risteineen yms. yms. Pitää olla täysin tietämätön tai sokea jos sitä ei näe. Asut yms. releet legendaarisilta uuden aallon ajan artisteilta 70-80-luvuilta. Salama on Bowielta, harsot yms. Kate Bush, Nina Hagen. Keikoillaan huutelemat 'viisaudet' ovat ulkoaopeteltuja irtolauseita mm. Madonnan ja David Bowien yms. elämäkerroista. Merenneitoasussa pyörätuolilla keikalla on Bette Midleriltä varastettu, josta Gaga saikin Midleriltä läksytystä. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Lady Gagan pitäisi ihan ensimmäiseksi löytää itselleen oma persoona. Mutta Lady Gaga onkin keksinyt keinon päästä huipulle menemällä sieltä missä aita on matalin; varastamalla muiden ideat. Legendaariset artistit ovat tehneet kovan työn uransa eteen ja sitten tulee joku huomioh..a mikä poimii vain toisten töiden hedelmät. Kuvottavaa. Lady Gagan 'jatkuva uudistuminen' on siis muiden legendaaristen artistien törkeää plagioimista. Nuorempi sukupolvi ei tätä välttämättä tiedä varsinkin jos seuraa vain Idolseja ja listahittejä. Jos jonkinlainen sija pitäisi jollekin antaa niin kyllä sen antaisin Britney Spearsille. Siinä kovia kokenut stara, joka kuitenkin jaksoi kivuta jälleen huipulle. Jää valovuosien päähän Madonnasta, mutta parempi sekin kuin 'Lady Plagiaatti'. Ei millään pahalla Gaga-fanit.
-- Edited by darkus74 on Sunday 25th of March 2012 12:38:15 PM
Luotan kuitenkin Gagaan. Tulen ostamaan neidon kaikki albumit, olkoon ne minkälaista paskaa tahansa, ja uskon, että joku päivä hän julkaisee sellaisen levyn, että ei mitään rajaa!
Minulla ei ole mitään Gagaa vastaan, hän vain tekee huonoa musiikkia ja tyyli on roskaa. Hän kuitenkin vaikuttaa lahjakkaalta musiikintekijältä - osaa tehdä tarttuvia biisejä - mutta ovat "what you hear is what you get", ne kaipaavat syvyyttä ja ulottuvutta. Todellakin odotan, että tekisi hyvän levyn. Sitten on sama minkälaisella imagella menee. Minusta hänen ns. shokeraava tyyli on tyhmä ja tylsä. Olisi edes kerran tyylikäs, mutta sitä ei olla vielä nähty.
-- Edited by Elspeth on Monday 26th of March 2012 12:56:55 PM
__________________
Drowned World Tour - Pariisi, Re-Invention Tour - Pariisi, Confessions Tour - Lontoo,
Sticky & Sweet Tour - Tallinna Helsinki, MDNA - Helsinki
Ja Gagasta... olen gagan suuri fani kuten madonnankin. Gaga on ehkä matkinut madonnaa ja paljon - mutta koska kunnioittaa maddea... toisaalta, eipä aina siltä tunnu. Eniten ärsyttää madonna-fanien ja gaga-fanien ikuinen taisto. Peace and love!!!
Mua aina inhottaa kun Madonnaa verrataan johonkin muuhun ja pohdiskellaan kuka tulisi täyttämään kuningattaren saapaat. Mulle Madonna on sellanen käsite mitä ei voi korvata. Madonna on vähän kuin Coca-cola; samanlaisia tulee muttei kukaan kykene syrjäyttämään aitoa ja alkuperäistä joka pitää pintansa vuodesta toiseen.
Madonna on Madonna ja popmaailman ehdoton kuningatar.
Madonnalla oli silloin aikoinaan loistava aika ja paikka lyödä itsensä läpi musiikkimaailmassa(ja muuallakin), kun tilanne oli sitä odottava. Nykyisin on kuitenkin niin paljon "tyrkyllä" hyviä ja lahjakkaita muusikoita yms. että täytyisi tehdä jotain todella todella erityistä ja repäisevää että irtaantuisi muista muusikoista.
Lady Gagasta en ole ikinä pitänyt ja inhottaa se Madonnaan liittäminen todella paljon. Mutta eipä se nyt elämääni häiritse. Eli peace & love niinkuin Celebration tuolla kirjoitti.
Lisäks näitä sivuja kun lukee ei aina muista et on MADONNAN fanien sivustolla! Todella paljon negatiivisia kommentteja MADONNASTA ja hänen laulutaidoistaan/biiseistä ym. Kukaan ei tässä maailmassa pysty aina vain parantamaan suorituksiaan. Joskus pitäisi jo olla tyytyväinen mitä ollaan saatu ja MADONNALTAHAN ME kaikki fanit luullakseni ollaan saatu todella paljon. Itse ainakin!!
Lady Gaga on kyllä taitava laulaja sekä kirjoittaja. Itse tykästyin Born This Wayhin paljon, sillä biisit ovat henk.kohtaisia ja kannustavia. esimerkiksi born this way. hair. marry the night. kuunnelkaa ja lukekaa sanoja. Mutta mitä tulee maineeseen... gagan pitäisi "puhdistaa se". en tiedä, tajuaako ja käsittääkö gaga että hän kopioi madonnaa? ehkä hän ajattelee että se imartelee esikuvaansa?
Kaikki on oikeastaan siitä kiinni, mitä Madonna on mieltä Gagasta. Jos madde alkaakin tykätä gagasta, niin mistä lyödään vetoa, että niin moni muukin madden fani... Ärsyttävää, että jotkut madden fanit vihaavat gagaa vain siksi että M "vihaa" myös. en tosin usko että madonna vihaa häntä. mielestäni on noloa että M kuittailee gagalle kiertueellansa. mutta toisaalta kun ajattelen, piikittely voi olla hyvässä mielessä.
kuten aiemmin olen kirjoittanut, uutta kuningatarta ei tule, ei koskaan. mutta jos pitäisi sanoa, niin Kylie Minogue. Gagasta voisi tulla.
ja puolustan gagaa sen verran, että pop-maailmassa ja koko viihdebisneksessä on ehkä vaikeaa olla erilainen ja kopioimatta toista artistia. miettikääpä sitä, että gaga saattaa 'kopioida' huomaamattaan?