Tällaisen kyselyn pistän kasaan, koska tämän vuoden Grammyista löytyi tavallista enemmän mielenkiintoisia ja hyviä ohjelmanumeroita. Ylipäänsä esityksiä oli todella monta, yhteensä 20.
Beyonce oli todella väkevä aloitus illalle. Minun puolesta ansaitsee ne 17 Grammyaan. Lorden Royals ei ole sellainen kappale josta itse pitäisin tolkuttomasti, mutta sen sanoma on kaiken aivottoman biletyssilsan seassa tärkein mitä populäärimusiikissa on esitetty pitkiin aikoihin.
Daft Punk oli kasannut ympärilleen todella timanttisen kaartin ja tästä syystä Get Lucky, (jolle en ole lämmennyt lainkaan) oli mielestäni yksi illan kohokohtia. P!nk oli myös loistava, mutta eikös hän ole esittänyt tämän saman esityksen jo aika monta kertaa?
Todellinen yllätys minulle oli Katy Perry joka teki parhaimman live-vetonsa koskaan. Siinä oli kaikki kohdallaan ja Dark Horse on Prismin paras biisi. Tosin toi Juicyn räppi on aika turha osuus.
Sitten mistäs mä en tykkää... Olenko tämän planeetan ainoa ihminen joka ei välitä tippaakaan Beatlesista? Kantri ei myöskään ole minun musiikkiani ja siksi kaikki sen genren biisit eivät kiinnostaneet. NIN - GOTSA siellä lopussa oli sellainen jota ennakkoon odotin kovasti, mutta touhu tuntui leikellyltä. Kun siihen päälle lätkäistiin vielä mainoksia niin koko esitys oli pilattu, mutta se ei suinkaan johtunut artisteista.
-- Edited by Substance on Tuesday 28th of January 2014 11:52:21 PM
__________________
"I have my partner-in-crime, William Orbit, helping me out with the substance."
Pakko vastata, että Same Love. Ei pelkästään Madonnan takia, vaan koska kappaleen sanoma on tärkeä ja koko hääjuttu oli vaan..! Myös Daft Punkin esitys oli viihdyttävä. Get Lucky on yksi vuoden 2013 parhaimpia biisejä.
Myös Katy Perryn show oli loistava!
__________________
"no matter how fierce something is,you can't everdo the same thingtwice."
Äänestin Get Lucky-biisiä. Ihana hyvän mielen biisi ja esitys, tanssijalkakin alkoi vipattaa ja yleisössä vedetiinkin jo aika ihanasti. Stevie Wonder oli tän biisin sydän ja toi siihen just sellasta täydellistä syvyyttä. Aivan mahtava groove-meininki, love it!
Toisena vaihtoehtona oli Metallican One, joka on biisinä aivan mieletön, vaikken muuten Metallicaa kuuntelekaan. Esityskin tässä oli jees ja se pianotausta sopi kyllä ihan hyvin.
Kolmas vaihtoehto oli tietysti Madonnan & Companyn show. Mutta oikeestaan tossa esityksessä parasta oli toi Macklemore (johon en ollut aikaisemmin tutustunutkaan). Tietysti Madonna oli ihana jne jne, mutta ei tää esitys nyt hiponut kärkipäitä.
Neljäntenä mainitsen vielä ton Miranda Lambertin & Billie Joe Armstrongin. Ihanan yksinkertainen esitys, biisi oli kiva ja heidän laulu kuulosti kivalta yhdessä. Kantrimusiikista pidän, jos sitä joskus kuuntelen.
Mun ääneni meni illan avausesitykselle: Beyoncen suoritus oli visuaalisuudessaan ja tunnelmaltaan ehdottomasti illan vakuuttavin. On se vaan hienoa nähdä millä varmuudella ja tyylikkyydellä Beyonce vetää. Harva naisartisti voi laulaa seksistä ja olla samalla itse feministisyys.
Lorden minimalistisempi fiilistely erottui myös edukseen unohmatta Macklemorea. Same Love on hieno kappale, johon Madonna sai vielä onnistuneen huipennuksen aikaan.
Katy Perryn live-esityksistä en ole koskaan paljon pitänyt. Jos biisin nimi on Dark Horse, tarkoittaako se sitä, että lavalle pitää tuoda musta hevonen?
joo tämä oli kyllä vaikea, sillä sieltä löytyi monta hyvää esitystä, annoin ääneni kuitenkin katy perrylle koska kokonaisuudessa se oli paras ja siihen oli mieletäni panostettu. toisena hyvänä tulee tietysti beyonce, alku varsinkin kun beyonce istuu tuolilla ja savu ympätöi hänet..ja tietysti same love esitys madonnan tullessa kruuna sen. myös muita hyviä olivat lorde ja daft punkin eistykset, metallica oli myös ihan jees..pinkin musasta en oikein välitä ja mielestäni tämä naru esitys on nähty ties kuinka monta kertaa, vaikka hienosti hän sen tekeekin. itse en myöskään lämmennyt beatlesille enkä kantri musalle..
__________________
I laugh at myself. I don't take myself completely seriously. I think that's another quality that people have to hold on to... you have to laugh, especially at yourself. -Madonna-
Muistinpas tulla pyörähtämään täällä foorumilla pitkästä aikaa! Tykkäsin eniten Same Lovesta, aivan ehdottomasti. Mulla oli korkeat odotukset Macklemoren esitystä kohtaan jo valmiiksi, koska tuo biisi koskettaa mua suuresti. Tää mielipide ei nyt tule Madonna-fanina, vaan Macklemorelle ja Mary Lambertille antaisin tästä kunnian. Menee aina kylmät väreet tuota katsellessa :')
P!nkin esitys oli myös tajuttoman hieno akrobatioineen päivineen.
Huomasin nyt vasta koko aiheen. Äänestin "Get Luckya" - mielestäni siinä esityksessä oli aidosti potkua ja yleisökin oli mukana. Oli sitä paitsi liveä. Olisi melko noloa vetää playbackia Grammyissa, jotka ovat kuitenkin musiikkialan suurimmat pippalot.
Yleisesti taso oli näissä karkeloissa kova. Valinta oli vaikea, sillä tuon Daft Punkin haastoivat hyvin ainakin P!nk, jolla oli (ehkä) jo nähty, mutta aina yhtä hulppea esitys. Pientä miinusta ajoittaisesta playbackista, tosin. Samoin Katy Perry oli melkoinen piristysruiske, ja Hunter Hayes taattua tavaraa.
Toisessa laidassa olivat taas Beyonce & Jay Z - fine, mutta henkilökohtaisesti koin ulosannin aika... arveluttavaksi. En oikein digannut tästä show'sta. Samoin Robin Thickle oli pettymys. Macklemore ei kuulu suosikkiartisteihini, sillä pidän häntä melko keskinkertaisena noin musikaalisesti. Olkoonkin, että Madonna voitaneen lukea ainakin osittain tähän samaan kastiin. Jotenkin tuo Macklemore ei iske ja biiseissäkin on niin typerät lyriikat. No, enempää en ruoski, sillä tärkeän asianhan puolesta tässä kuitenkin jodlattiin. Madonna olisi voinut tuoda esitykseen enemmän maustetta, nyt kokonaisuus oli aika lässähtänyt eikä siksi ansaitse minun ääntäni. Sori, suoraa puhetta.
Siispä Get Lucky!
__________________
Who am I to decide what should be done If this is the end then let it come Let it come, let it rain, rain all over me Like a tide, let it flow, let it wash all over me, over me