Tidatta wrote: Pettynyt olen minäkin, mutta en itsekään vielä heittäisi lopullisesti toivoa siitä, etteikö Suomi olisi vielä mukana, koska drownedmadonna kertoi, että loput julkistettaisi viimeistään 9.4.?
Pettymys oli sanoinkuvaamaton kun näin listan. Tuskailen täällä noita tietoja... voi jospa Suomi vielä saatais jonkun ihmeen seurauksena sinne listalle. Se ois unelmien täyttymys, koska mä luulen, että muuten missaan keikan myös tällä kertaa. Jos M tulis Suomeen, niin saisin 90 % varmuudella lipun... jos ei tule, niin...
Tässä uutisointia Madonnan kiertueesta Suomen mediassa...
Madonna ei vieläkään Suomeen
Poptähti Madonna aikoo tanssia maailman pyörryksiin tänä kesänä. Laulaja aloittaa uuden maailmankiertueensa toukokuun lopussa Yhdysvalloista ja aikoo kiertää reilun kolmen kuukauden aikana lisäksi muun muassa Japanissa, Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa. Nähdäkseen tähden lavalla suomalaisten pitää matkustaa elokuun lopulla Tanskaan. http://www.yle.fi
Madonnan maailmankiertue ei yllä Suomeen
Popin kuningatar Madonna on julkistanut Confessions Tour -maailmankiertueensa päivämäärät. Kiertue käynnistyy Los Angelesista 21. toukokuuta. 14 keikan jenkkirupeaman jälkeen rundi siirtyy Eurooppaan. Madonna esiintyy Englannissa, Italiassa, Hollanissa, Saksassa ja Ranskassa, mutta Suomi jää väliin tälläkin kertaa. Suomea lähin konsertti toteutuu Tanskan Horsensissa 24. päivä elokuuta. http://www.mesta.net
Madonna maailmankiertueelle
Suomeen Madonnan kiertue ei tälläkään kertaa ulotu, mutta Tanskassa popin kuningatar konsertoi 24. elokuuta. Madonnan konserttikaupunki Tanskassa on Horsens. Lipun Britannian keikalle voi halvimmillaan saada reilulla sadalla eurolla ja kalleimmillaan lipusta saa pulittaa noin 230 euroa. http://mtv3.fi
__________________
Every scar that you try to hide. All the dark corners of your mind. Show me yours and I'll show you mine. Let me love you from the inside out...
Eli Madonna tuskin tulee Suomeen Ohessa lainauksia Juvosen haastatteluista Suomen kuvalehdestä & Helsingin Sanomista...
"1990-luvun alussa tämä työ oli hyvin masentavaa, koska Suomeen oli mahdotonta saada suuria tähtiä. Syy oli yksinkertainen: täällä ei ollut Tukholman Globenin tasoista suurhallia. Hartwall-Areenan valmistuminen muutti tilanteen nopeasti. Nyt Helsinki on alusta saakka suunnitelmissa mukana, kun puhutaan isoista yli 10 000 hengen tapahtumista", Juvonen sanoo.
Pohjoismaat ovat usein kuitenkin aivan liian kaukana keski-euroopasta konserttikiertueille. Eräs keskenkasvuinen poptähti kieltäytyi avaamasta suutaan kolmesta miljoonasta dollarista Helsingissä euroopan kiertueensa lopuksi. "Kyse ei ole rahasta, sillä artistit saisivat Helsingistä aivan yhtä hyvän palkkion kuin Ruotsista.", Juvonen sanoo.
Itä-Euroopan imu helpottaa bändien saamista Suomeen vaikka kansainvälinen kilpailu huippumuusikoista kovenee, artisteja Suomeen tuovan Welldonen toimitusjohtaja Risto Juvonen uskoo, että täällä nähdään tähtiä tulevaisuudessakin.
Eli mikä mahtaa sitten olla oikea syy miksi Madonnan kiertue ei tänne saavu. Olikohan itä-euroopan poisjäänti kiertueesta syynä. Pitäisiköhän Welldonin toimia samoin kuten tekivät aikoinaan Robbie Williamsin saamiseksi suomeen...
"Robbie Williamsin keikkojen varmistamiseksi on todella tehty töitä, matkustettu artistin perässä Texasista Uuteen Seelantiin", kertoo Welldonen toimitusjohtaja Risto Juvonen.
Williams vetää kuitenkin stadioneita täyteen ympäri maailman, mutta vaivautui silti saapumaan myös suomen saakkaa. En voi välttyä ajatukselta, että Madonna pitää itseään jotenkin niin suurena tähtenä vaivautuakseen tulemaan näin pieneen maahan esiintymään ja valitsee kiertueensa kaupungit "varman päälle" jotta saadaan mahdollisimman monta konserttia myytyä loppuun.
__________________
Every scar that you try to hide. All the dark corners of your mind. Show me yours and I'll show you mine. Let me love you from the inside out...
Kyllä Juvonen viittasi sillä juuri Madonnaan ja Hänen kieltäytymiseensä Helsingin keikasta RIT kiertueella.
Taitaa olla suorasanainen mies, tässä hänen tokaisunsa U2:sta - "I don't give a **** to bands like that, who like to think that they are big rock stars and oh, so important!"
__________________
Every scar that you try to hide. All the dark corners of your mind. Show me yours and I'll show you mine. Let me love you from the inside out...
Ylen TOP40 Lista ohjelmakin ilmoitti ettei Madonna tule saapumaan Suomeen. Saasta. Tuohon lähteeseen ainakin luotan...pakko kai se on faktat hyväksyä vaikka pahaa tekee.
Mikään ei ole täysin varmaa.. ja kyllähän SUPERTÄHTI Madonna poikkeaa tulevalla kirtueella niinkin "pieniin" maihin kuin TANSKA Ja Hollanti. Sitten voisin minäkin olla hieman ärtyisä jos olisi vain Englanti ja Ranska - linjaa.
__________________
TÄMÄN hetken levyt: Loose, Fundamental, True blue, St. Elsewhere, Music ja eräs live levy:) TÄMÄN hetken biisit: Maneater, Wisemen, Hung up, a public affair, Get together ja Godspell, flamboyant, Overload
Popmusiikin supertähdet näyttävät tänäkin kesänä kiertävän Suomen kaukaa keikkareissuillaan. Jopa uskollisesti suomalaisia fanejaan tähän asti ilahduttanut Metallica päätti mennä mieluummin Tallinnaan. Syy tähtikatoon on vanha tuttu: Suomi on hankalassa paikassa ja täällä on liian vähän ihmisiä.
Madonnan Euroopan kiertueen alustava aikataulu on juuri julkistettu, ja laihoilta näyttävät mahdollisuutemme. 23 vuotta kestäneen kansainvälisen uransa aikana tähti ei ole käynyt vielä kertaakaan Suomessa. Eikä ole tulossa nytkään.
Popin kuningatar ei lähde töihin pikkurahalla. Madonnan keikkapalkkio yhdestä keikasta on epävirallisten tietojen mukaan kaksi miljoonaa euroa.
Entä jos järjestettäisiin kansalaiskeräys?
15 vuotta täyttäneitä ihmisiä on Suomessa noin 4,3 miljoonaa. Jos jokainen heistä antaisi keräykseen 50 senttiä, esiintymispalkkio saataisiin maksettua, ja ystävyyden eleenä voisi ostaa vielä Madonnalle takahuoneeseen 150 000 eurolla kukkia, kallista kabbala-vettä ja Aalto-vaasin.
Itse keikka voitaisiin sen jälkeen järjestää vaikkapa jättiläismäisenä ilmaiskonserttina. Ihan kaikki suomalaiset tuskin paikalle tulisivat, mutta tilaa pitäisi varata muutamalle sadalletuhannelle ihmiselle. Pohjanmaalla on tilaa. Olisikohan kauppias Vesa Keskisellä jokin sopiva paikka tiedossa?
HS Nyt liite 14/2006 - Ilkka Mattila
__________________
Every scar that you try to hide. All the dark corners of your mind. Show me yours and I'll show you mine. Let me love you from the inside out...
mer boy wrote:ja kyllähän SUPERTÄHTI Madonna poikkeaa tulevalla kirtueella niinkin "pieniin" maihin kuin TANSKA Ja Hollanti.
Okei Tanska on suurinpiirtein suomen kokoinen väkiluvultaan, mutta Hollannissa on jotain 17 miljoonaa asukasta.
Ja kun mietin noita uusia lisättyjä Lontoon keikkoja niin nythän kiertue käy ensin Lontoossa jossa on pari keikkaa, sitten on vuorossa Italia ja taas mennäänkin takaisin Lontooseen. Eli Suomen jättämisestä pois kiertueesta ei voi syynä olla, että ei kannata roudata showta Helsinkiin asti jos sen kanssa kannattaa kulkea edestakaisin pitkin eurooppaa.
__________________
Every scar that you try to hide. All the dark corners of your mind. Show me yours and I'll show you mine. Let me love you from the inside out...
Mitä luulette, kun oon miettiny mistä tuo hinta koostuu. Suhteutetaanko sitä esim. väkilukuun? Esimerkiksi nyt tuo Hollanti: Euroopan pienin maa, mutta väkiluku on helkutin suuri. Tanska on kyllä Suomen kokoinen väkiluvultaan, mutta sinne menee porukkaa jokaisesta Pohjoismaasta. Miksei samantien olisi tänne voinut tulla
Että mitä suurempi väkiluku sitä halvemmat liput?
__________________
She's had enough, she says the end, but she'll come back,she knows it then, A chance to start it all again, Till death do us part
Material_Boy wrote: Okei Tanska on suurinpiirtein suomen kokoinen väkiluvultaan, mutta Hollannissa on jotain 17 miljoonaa asukasta.
Ja kun mietin noita uusia lisättyjä Lontoon keikkoja niin nythän kiertue käy ensin Lontoossa jossa on pari keikkaa, sitten on vuorossa Italia ja taas mennäänkin takaisin Lontooseen. Eli Suomen jättämisestä pois kiertueesta ei voi syynä olla, että ei kannata roudata showta Helsinkiin asti jos sen kanssa kannattaa kulkea edestakaisin pitkin eurooppaa.
Tanska nyt on tällä kertaa kiertueen "Muistetaan pikkumaita" kiintiö. Se olisi yhtä hyvin voinut olla Norja tai Suomi, mutta näin tällä kertaa. Onhan se sääli ettei Madonna vieläkään tullut Suomeen, mutta olin jo alusta asti varautunut matkustamaan muualle.. Uskon silti että Madonna vielä jonakin kauniina päivänä tulee tervehtimään suomalaisia fanejaan.
__________________
TÄMÄN hetken levyt: Loose, Fundamental, True blue, St. Elsewhere, Music ja eräs live levy:) TÄMÄN hetken biisit: Maneater, Wisemen, Hung up, a public affair, Get together ja Godspell, flamboyant, Overload
Talous Sanomissa 8.4.2006 Juvonen sanoi lyhyesti näin:
"Tänä kesänä kiertävistä tähdistä esimerkiksi Madonna olisi täyttänyt Suomessa stadionin. Madonnalle ei Welldonen toimitusjohtaja Risto Juvosen mukaan järjestynyt kuitenkaan aikaa suomen konsertille, ”eikä varmaan ollut niin suurta kiinnostustakaan."
Annodam kirjoitti: Talous Sanomissa 8.4.2006 Juvonen sanoi lyhyesti näin:
"Tänä kesänä kiertävistä tähdistä esimerkiksi Madonna olisi täyttänyt Suomessa stadionin. Madonnalle ei Welldonen toimitusjohtaja Risto Juvosen mukaan järjestynyt kuitenkaan aikaa suomen konsertille, ”eikä varmaan ollut niin suurta kiinnostustakaan."
Siis ymmärränkö oikein että Juvonen väittää ettei Stadionilta järjestynyt Madonnalle aikaa??Ja että ei olisi meillä ollut suurempaa kiinnostustakaan??Haloo...Taidan laittaa Juvoselle mailia