all the loversin videosta en kyllä tykkää.. mutta biisi on ihan helmi. Ja albumilla on ainakin kolme muuta takuuvarmaa hittiä. Itselleni Kylie toimii parhaiten pieninä annoksina, koko albumillinen Kylietä aiheuttaa sokerimyrkytyksen.
^ Totta kyllä. Vaikka tykkään monista Kylien kappaleista ja varsinkin nyt tästä uudesta levystä, ei KM:n levyä voi kuunnella montaa kertaa putkeen tai jatkuvasti nimenomaan tuon "sokerisuuden" takia. Enpä ollut hoksannut tuota ennen..
Nyt kuuntelin koko Aphrodite levyn Spotifystä, kun houkutteli älyttömän paljon. Ja tässä biisi biisiltä arvostelu albumista:
1. All The Lovers - Aloittaa levyn lupaavasti ja toimii hienosti introna. Mukavan raikas ja tyylikäs tunnelma kappaleessa ja kaikin puolin onnistunut tekele. 2. Get Outta My Way - Minulla on jotenkin semmoinen fiilis, että tämä olisi toinen sinkku. Tunnelmaltaan erillainen mitän All The Lovers, mutta jatkaa vakuuttavasti hienoa ja piristävää tanssilinjaa. Ja kertosäe on todella onnistunut. Upee. 3. Put Your Hands Up (If You Feel Love) - Jatkaa yllättävän samaa kaavaa mitä Get Outta My Way. Toimii hyvin tanssikappaleena, mutta kokonaisuudessa jää vahvempien tekeleiden alle. 4. Closer - Ottaa heti ainakin minut mielenkiintoon. Hyvin erillainen kappale mitä aiemmat ja kertosäe on jännä. Muutenkin soundit ovat tehokkaita ja muistettavia. Biisi kasvaa hyvin ja kappale onkin levyn parhaimpia. Odotellen sitä, että saan kuulla kappaleen stereoista! 5. Everything Is Beutiful - Hitaampi ja tunteikkaampi kappale mitä edelliset. Ja ihan hemmetin onnistunut. Kaunis, sykähdyttävä, mahtava, onnellinen. Ihanananananananaaa.... *Sekosi* 6. Aphrodite - Oho. Tyrskähtävä alku. Mahtava. WAU! HIENO! Oooh... Levyn tehokkaimpia kappaleita. Ja toimii mahtavasti. Uutta, mehevää, hienoa, loistavaa, sinkuksi!!!! 7. Illusion - Vaikka levyn taso on todella kova, niin tämä kappale on parhaista parhain. Ihania soundeja ja rakastan tota "pimputusta" paljon. Hemmetin onnistunut täydellisyys. (: 8. Better Than Today - Tuo levylle kiinostavan uuden tunnelman. Ja hauskasti alkaa kappale, mutta jää Illusionin ja Too Muchin varjoon. 9. Too Much - Hyvä tarttuva rehellinen popitus. Hieno!!! 10. Cupid Boy - Levyn toisiksi paras kappale. Ei ihan perus tanssikipale. Tunnelma on synkempi mitä muissa kappaleissa ja jotenkin hienosti luotu kokonaisuus. Ja pidän kertsistä paljon. 11. Looking For An Angel - Kaunis ja lennokas kappale. Hyvä vastapaino Cupid Boylle. Toimii hyvin ja antaa toivoa tähän elämään... HYVÄ. 12. Can't Beat The Felling - Hyvä perus poppailu loppuun. Tarttuva melodia, hyvä kertsi ja sitä rataa. Mutta ei ihan yllä parhaiden joukkoon... Mutta lopettaa levyn hyvin.
Kokonaisuus: LOISTAVA! Antaa kyllä vastuksen tuleville tanssialbumeille. Aphrodite on sen verran tyylikäs ja raikas albumi, että sitä ei ihan tuosta vain voiteta. Mutta ei kyllä yllä Madonnan parhaimpien levyjen tasoon. Levy on myös Kylien paras ja luulen, että tämä saa hyvän vastaanoton. (;
Ekalla kerralla kun albumin kuuntelin läpi nopeasti en pitänyt kuin muutamasta kappaleesta nyt ääni kellossa on toinen! Albumi on ehdottomasti Kylie parhaimmistoa ja uskon että albumilta tulee löytymään useita hittejä, potentiaalisimpia mielestäni ovat Get outta my way, put your hands up (if you feel love) sekä too much, toki muutkin levyn kappaleet ovat hyviä! Ehdottamasti paras albumi koko vuonna täysi kymppi!
Jep, samoja ajatuksia miulakin, kuten teillä. Kuten Hanhis sanoi, Closer on jotenkin tosi mielenkiintoinen, vetovoimainen. Siksi se onkin ihan yksi miun kovia suosikkeja tuolta levyltä.
Onko nyt sitten niin, että levy ilmestyy 7.7. eli keskiviikkona täällä Suomessa? Näin ainakin cdon.comin mukaan. Tosin mielenkiintoista sinänsä, että importina tuotava special edition ilmestyy heillä jo 6.7. Mutta keskiviikkonako se ilmestyy kaikissa suomalaisissa kaupoissa/nettikaupoissa? Onko tietoo? Joissain maissa ilmestyi jo perjantaina 2.7. ja se julkaisupäivä on maanantaina 5.7. Mutta niinkö se sitten lienee, että Suomessa kaikki uudet levyt ilmestyvät nykyään keskiviikkona? Olikohan ennen muuten niin, että levyjä ilmestyi eri viikonpäivinä, vai onko ne aina ilmestyneet jonakin tiettynä viikonpäivänä?
-- Edited by mirwais on Sunday 4th of July 2010 06:46:38 PM
-- Edited by mirwais on Sunday 4th of July 2010 06:48:00 PM
Hanhis kirjoitti: Ps. Aika pahasti jättää Xtinan Bionic varjoon...
Niin no, tämähän on sun oma arviosi ja mielipiteesi että eipäs vielä innostuta liikaa. Joo, kyl tuon Aphroditen voisi ostaa. Kuulostaa ihan hyviltä nuo kappaleet Hanhisin arvioiden perusteella.
Kylien Aphrodite on noussut Itunesin listoilla tällä hetkellä hyville sijoille ykkös paikkaa se pitää useassa maassa ja top kympistä löytyy melkein jokaisesta Applen sivuilla listatusta maasta. Yllättävää omasta mielestäni on albumin sijoitus USA:ssa, siellä se on listan sijalla kaksi joka on mielestäni yllättävän korkealla.
Hanhis kirjoitti: Kokonaisuus: LOISTAVA! Antaa kyllä vastuksen tuleville tanssialbumeille. Aphrodite on sen verran tyylikäs ja raikas albumi, että sitä ei ihan tuosta vain voiteta.
Ps. Aika pahasti jättää Xtinan Bionic varjoon...
Olen kuunnellut nyt itse levyä aika paljon Spotifysta, niin eipä lisättävää. Täysin samaa mieltä jokaisesta sanasta
Tai...on siellä yks "ballaadi" eli 'Everything is beautiful' joka on muuten sairaaaaaaaaan mageeeeee! Ihan tulee tippa silmään kun kuuntelee kertosäettä ja sanoja. Nyt oikein toivoo, että tää levy lakasee emmi'nemit' (Eminem) sun muut turskaat listapaaluilta alas! Go Kylie!