Terveiset Amsterdamista!! Ja heti alkuun pyytelen anteeksi sitä ettemme ystäväni kanssa tulleetkaan tapaamiseen Weberiin.. Syy oli niin yksinkertainen ettei me jaksettu enää 'sen kaiken' jälkeen. Tässä meidän päiväkirjaa;
Saavuimme Arenalle aamujunalla klo 8.00. J sisäänkäynnin edessä oli kaksi aidattua odotusaluetta ja tuolloin paikalla oli yhteensä noin 40-50 ihmistä. Menimme jonottamaan eli istumaan aidan viereen. Porukkaa alkoi tulla tasaiseen tahtiin paikalle ja noin 9.30-10 alkoi satamaan ja me oltiin kertakäyttö sadetakkien kanssa ihan että juupa-juu. Yhtäkkiä paikalle tuli hollantilainen homopariskunta ja niillä oli valtava muovisuoja, jonka alle mahduimme yhdessä espanjalaisten ja unkarilaisten kanssa. Sadetta sitten pideltiin melko huuruisissa tunnelmissa. Sade lakkasi jossain vaiheessa ja ilma alkoi kirkastumaan. Aika kului yllätävän pian.
Jossain vaiheessa jonottomassa olleet ihmiset saivat päähänsä, että nyt rynnitään sisälle ja meidän oli pakko siirtyä seisalleen jonottamaan. Kaikki kamat jätettiin taakse ja meno oli kuin villissä lännessä. Portit avattiin pitkän seisomisen päätteksi noin 18.15. Jännitin kamerani takia; mutta järkkäri vain koski siihen ja päästi menemään. Sitten alkoi kauhea kilpajuoksu areenalle. Ensin valtavat portaat ylös ja toiseen päähän kenttää. Mutta kuin ihmeen kaupalle me 'lihapulla-kiirturit' jaksoimme ja pääsimme golden circleen.. eturiviin; yhdet ihmiset edessä. Olimme keskimmäisen catwalkin oikealla reunalla. Vielä noin 19.30 ihmettelimme, kun arena tuntui väljätä.. mutta yhtäkkiä koko katsomo oli täysi! Lämppäri Paul O alkoi soitti noin tunnin, jonka jälkeen Madonnaa edelleen odoteltiin.. Yleisö innostui tekemään mahtavia aaltoja.
Madonna aloitti noin 21.30 ja nuo seuraavat tunnit kuluivat niin nopeasti, ettei mitään järkeä.. Madonna oli niin pieni ja niin kaunis, ettei voi uskoa!!!!! Arenalla catwalkia vasten ei päässyt vaan se oli rajattu aidoilla ja välissä kulki turvamiehiä. Live to Tellin aikana viereiseltä kaverilta meinasivat ottaa kameran pois, joten panin digini piiloon ja loput kuvat otin kameralla. (EDIT; siis kännykällä!!)
Konsertin jälkeen olimme ihan rikki ja puhki.. tuntui ettei jalat enää kanna.. ja eikun taas jonottamaan!! Paitoja tällä kertaa. Ostin pinkin V-neck ringstonen (60 eu ) ja se on IHANA!!!
Hotellilla oltiin klo 01.30 ja lento lähti aamulla... Päätimme tuossa kohtaa, että skippaamme tapaamisen ihan vaan siksi että saisimme levättyä.
Laitan jonkun kuvan, kunhan saan ne tuonne photopucketiin..
Ei oltu kaukana teistä, KinSus!!! Fiilis oli tosiaan mahtava, sanoinkuvaamaton!!! En voinu ensin uskoa, että olikio se siinä, kun konsertti loppui, koska aika kului niin nopeasti, vaikka jalat olivatkin ihan poikki. Kun juoksin niitä portaita ylös ja alas, niin meinasivat pettää alta ja nyt mulla on pari mustelmaa pohkeissa. Mut oli sen kaiken rahan, vaivan ja seisomisen arvoista. En ikinä tule unohtamaan tätä. Mäkin sain kuvia otettua, mutta kertakäyttökameralla.
__________________
She's had enough, she says the end, but she'll come back,she knows it then, A chance to start it all again, Till death do us part
Tosi kiva kuulla teidän molempien kokemuksista! Ja kuvia olisi tietysti tosi kiva nähdä
Tiedän tunteen kun tuntuu ettei jalat enää kestä seisomista. Horsensissa varsinkin tuli seistyä monta tuntia vaikka emme edes tulleet kovin aikaisin jonottamaan.
KinSus kirjoitti: Terveiset Amsterdamista!! Ja heti alkuun pyytelen anteeksi sitä ettemme ystäväni kanssa tulleetkaan tapaamiseen Weberiin.. Syy oli niin yksinkertainen ettei me jaksettu enää 'sen kaiken' jälkeen.
Mutta kuin ihmeen kaupalle me 'lihapulla-kiirturit' jaksoimme ja pääsimme golden circleen.. eturiviin; yhdet ihmiset edessä. Olimme keskimmäisen catwalkin oikealla reunalla. Vielä noin 19.30 ihmettelimme, kun arena tuntui väljätä.. mutta yhtäkkiä koko katsomo oli täysi!
Hotellilla oltiin klo 01.30 ja lento lähti aamulla... Päätimme tuossa kohtaa, että skippaamme tapaamisen ihan vaan siksi että saisimme levättyä.
Ihanaa, Mahtavaa! Te olitte niin lähellä.
Me oltiin ystävän kanssa siellä Weberissä - mutta meillä olikin konsertti vasta 4.9. ja istumapaikoilla. Onneksi sentään Material Boy2 ja Frodo ilmestyivät paikalle. Kiitos heille paljon siitä! Oli todella mukavaa nähdä teidät, ja olis ollut mukavaa nähdä teidät kaikki muutkin. Täytyy järjestää joku oma tapaaminen jossain vaiheessa täällä Suomessa.
Ainoa negatiivinen asia oli huonohkot istumapaikat, mutta me tehtiin pelimiesratkaisu ja siirryttiin "hieman" vasemmalle että näki kaiken olennaisen. Ainiin, ja Arenalta pois pääseminen keskustaan oli melkoista säätämistä ja mekin oltiin todella rättiväsyneitä ettei jaksanut enää lähteä Weberiin fiilistelemään, vaikka kuinka olis halunnu mutta kroppa pisti hanttiin....
KinSus kirjoitti: Terveiset Amsterdamista!! Ja heti alkuun pyytelen anteeksi sitä ettemme ystäväni kanssa tulleetkaan tapaamiseen Weberiin.. Syy oli niin yksinkertainen ettei me jaksettu enää 'sen kaiken' jälkeen.
Mutta kuin ihmeen kaupalle me 'lihapulla-kiirturit' jaksoimme ja pääsimme golden circleen.. eturiviin; yhdet ihmiset edessä. Olimme keskimmäisen catwalkin oikealla reunalla. Vielä noin 19.30 ihmettelimme, kun arena tuntui väljätä.. mutta yhtäkkiä koko katsomo oli täysi!
Hotellilla oltiin klo 01.30 ja lento lähti aamulla... Päätimme tuossa kohtaa, että skippaamme tapaamisen ihan vaan siksi että saisimme levättyä.
Ihanaa, Mahtavaa! Te olitte niin lähellä.
Me oltiin ystävän kanssa siellä Weberissä - mutta meillä olikin konsertti vasta 4.9. ja istumapaikoilla. Onneksi sentään Material Boy2 ja Frodo ilmestyivät paikalle. Kiitos heille paljon siitä! Oli todella mukavaa nähdä teidät, ja olis ollut mukavaa nähdä teidät kaikki muutkin. Täytyy järjestää joku oma tapaaminen jossain vaiheessa täällä Suomessa.
Hola Finland! Ymmärrän hyvin että kaikilla oli varmasti väsy niin monen tunnin seisomisen ja jonottamisen ja konsertin jälkeen, mutta ME (Frodo ja mä) päätettiin silti sitkeinä sisseinä tulla Weberiin, viimeisillä voimilla. Onneksi edes te tytöt olitte siellä vielä silloin! Oli kiva nähdä ja hieman ehkä pohjustaa teitä tulevaan konserttiinne ;)
Monelle (etenkin naiselle) kaikki tämä jonotus ja seisominen ja kuumuus Areenalla otti varmasti koville, koska meidänkin vierestä turvamiehet nosti erään naisen ja vei sivuun, kun oli yltäpäätä hiestä märkä ja kalpea.
Konserttikokemus oli siis ihka ensimmäinen kerta mulla kun pääsin näkemään Madonnan Livenä! Hieman jäi vain harmittaan kun emme IHAN päässeet Frodon kanssa Golden Circleen, mutta se oli niin harmittavan lähellä kun panikoitiin edestakaisin siellä kentällä. Oli vain jäätävä sitten kateellisina seisomaan vasten kaidetta.. mutta aika lähellä siis kuitenkin oltiin, noin 10 metrin päässä Catwalkin päästä sivussa vasemmalla.
Lisäksi hieman harmittaa kun ei tullut otettua mukaan sellaista pientä Suomen lippua, jota ois voinut heiluttaa silloin kun Maddu kyseli niitä maiden lippuja. Show oli upea visuaalisesti mutta välillä äänentoisto oli ehkä jopa liian tehokasta koska tuntui että jytä särkee korvia enemmän kuin kuulee itse musaa ja madonnan ääntä.
Saavuimme Arenalle jonoon noin klo 12.15 sateesta hieman märkinä. Onneksi sade lakkasi kuin ihmeen kaupalla juuri kun saavuimme Areenalle. JOS olisimme päässeet ehkä minuutin aikasemmin kentälle ja oikeaan porukkaan, meidätkin olisi otettu varmasti vielä golden cirleen, se oli niin täpärällä! - ehkä ensikerralla sitten
__________________
Waiting for the next best thing.. What it ever will been..? ;)
Vähän jatkoa Material Boy2:n juttuun.. kyllä jonottaminen ja show sen verran koville otti meikäläiseltä ekakertalaiselta, että seuraava päivä meni mulla kuumeessa hotellihuoneessa. Weberiin onnistuttiin raahautumaan siinä 01:30 maissa parin junan ja pitkän kävelyn jälkeen. Onneksi meidän hotelli oli siinä vieressä
Menomatkalla oli sopivasti härdelliä, kun ei mahduttu Blue1:n koneeseen matkalipuista huolimatta. Meidät ohjattiin Lufthansan koneeseen Frankfurtiin, ja sieltä edelleen 1h 10min lennolla Amsterdamiin. Kaupan päälle korvaukseksi vielä ylimääräinen matkasekki, joka sitten vaihdettiin rahaksi. Palattiin vasta torstaiyön puolella 7.9., ja tulihan siinä nähtyä kaupunkia aika lailla. Kanaaliristeilyt ja kaikki..
Konsertti oli kyllä elämys jo siinä vaiheessa, kun Paul O. tuli lavalle. Aamuyhdeltätoista jos oltaisiin saavuttu Areenan jonoon (sateeseen), niin oltaisiin päästy melko varmasti golden circleen.
Palailen tässä vähän jälkijunassa maisemiin. Amsterdamin tästä eka keikasta olen vähän sitä mieltä, että Madonnaa jaksaisin odottaa ilman p**koja lämppäri deejiitäkin. Pariisissa sain kärsiä Bob Sinclairista (27.8) ja Damissa vanhanaikaisesta Oakenfoldista.Aaaargh!!! Kyllähän ne yleisöä tuntui lämmittävän, mutta ei kyllä mua.
No enivei näin vain kaksi konserttia tältä kiertueelta ja myös tästä olen nyt vakuuttunut, että jättimäisille megastadioneille en koskaan enään itseäni raahaa Madonnaa katsomaan.Mielummin kuitenkin rusennun klaustrofobisena Pariisissa kuin törötän aneemisen kolkossa jättistadionissa johon mahtuu keskikokoinen suomalainen kaupunki.
3.9 keikkahan oli silti loistava, mut noh en mä tiedä kun tää kiertue pohjautuu niin klubimaiseen meininkiin ja intiymyyteen(koska Maddu halus olla lähempänä yleisöä), että tää Amsterdam Arena-meiniki ei nyt vaan kolahtanu.Ja varsinkaan se poislähteminen!!!
Toisaalta näin siellä Astrokidin johon törmäsin myös Pariisissa ja paljon paljon Suomalaisia, joihin en nyt niin hirveästi olisi halunnut törmätä kun kerta maalaispoika oli ulkomaille lähtenyt
Mutta jokatapauksessa pääasiahan oli silti MADONNA!...turhaa kai tässä valittelen
groove kirjoitti: Palailen tässä vähän jälkijunassa maisemiin. Amsterdamin tästä eka keikasta olen vähän sitä mieltä, että Madonnaa jaksaisin odottaa ilman p**koja lämppäri deejiitäkin. Pariisissa sain kärsiä Bob Sinclairista (27.8) ja Damissa vanhanaikaisesta Oakenfoldista.Aaaargh!!! Kyllähän ne yleisöä tuntui lämmittävän, mutta ei kyllä mua.
No enivei näin vain kaksi konserttia tältä kiertueelta ja myös tästä olen nyt vakuuttunut, että jättimäisille megastadioneille en koskaan enään itseäni raahaa Madonnaa katsomaan.Mielummin kuitenkin rusennun klaustrofobisena Pariisissa kuin törötän aneemisen kolkossa jättistadionissa johon mahtuu keskikokoinen suomalainen kaupunki.
3.9 keikkahan oli silti loistava, mut noh en mä tiedä kun tää kiertue pohjautuu niin klubimaiseen meininkiin ja intiymyyteen(koska Maddu halus olla lähempänä yleisöä), että tää Amsterdam Arena-meiniki ei nyt vaan kolahtanu.Ja varsinkaan se poislähteminen!!!
Toisaalta näin siellä Astrokidin johon törmäsin myös Pariisissa ja paljon paljon Suomalaisia, joihin en nyt niin hirveästi olisi halunnut törmätä kun kerta maalaispoika oli ulkomaille lähtenyt
Mutta jokatapauksessa pääasiahan oli silti MADONNA!...turhaa kai tässä valittelen
-- Edited by groove at 19:45, 2006-09-13
-- Edited by groove at 19:48, 2006-09-13
Totta,Madonna tavoitteli kiertueella intiiminpää menoa ja siksi en oikein ymmärtänytkään miksi kiertue sisälsi niin monta stadionkeikkaa...Olin 3.9 istumapaikoilla ja sinne ei tosiaan fiilis välittynyt kunnolla,toisin kuin Lontoon ja Pariisin keikoilla mutta 4.9 Golden circlessä fiilis aivan erilainen!Madonna ja show olivat lähellä ja tunsi olevansa osa show'ta.Riippuu täysin minne onnistuu pääsemään.Vaikka Pariisi 28.8 oli pienempi keikka kyllä Damin Golden Circle kokemus päihitti sen mennen tullen!Tosin Lontoon pienen Wembleyn intiimiä tunnelmaa ja 10 rivin paikkaa permannolla catwalkin vieressä ei päihitä mikään
Pitää lisätä vielä tarinaan, että saimme ilmapallot ;) ja niistä laitan kuvan myöhemmin. (olen palannut työelämään, joten tämä netissä kökkiminen ei olekaan itsestäänselvyys) Tunnelma Areenalla oli mieletön, vieläkin jotenkin semmoinen epätodellinen olo, että olinko tosiaan siellä??!!
Madonna muuten huudatti meitä; "no more war, we want peace, **** George Bush" siinä määrin, että äänen lähtö oli lähellä.