Siis kuinka paljon - määrä, prosentit, arvio - tällä hetkellä myynnissä olevista lipuista on jo fyysisesti inkarnoituneita lippuja? Siis ihan käsissä pidettäviä lippuja? A) Jos ei suuri määrä niin moni saattaa menettää satasia olemattomiin lippuihin tai B) ovatko lipun saaneet lippupisteen ja Live Nationin omia työntekijöitä, jotka myyvät lippuja korkeilla hinnoilla? Sehän on kuitenkin suht pieni määrä ihmisiä, jotka saivat *tänään* A-lippunsa *kouraan*. Oli miten oli niin kyllä jos ei nyt kannetta varsinaisesti niin ainakin suuret valitukset suoraan ulkomaille (ei ainoastaan Suomen Live Nationille) pitää lähettää.
Tehdäänkö joukkokanne/tutkintapyyntö näistä trokareista??
Ongelmahan lienee se, ettei tuollainen muutaman lipun myynti ole laitonta, joten pohjaa joukkokanteelle tai tutkintapyynnölle ei valitettavasti ole. Sen vuoksi asiaan ei huuto.netissäkään puututa.
Toinen ongelma on se, että toiset kuluttajathan eivät voi olla kantajia, koska eivät ole mitenkään asianosaisia tässä tapauksessa. Live Nation on ainoa, joka voi asiaa viedä eteenpäin, mutta - kuten synestesia sanoi - LN:nkin perusteet kanteelle olisivat varsin köykäiset jos eivät peräti täysin vailla pohjaa.
UNIIKKI Madonnan konsertin jonotuslippu!! # Myydään täysin UNIIKKI Madonnan konsertin JONOTUSLIPPU!!! # Kyseessä ei siis ole konserttilippu, vaan Itäkeskuksen Lippupisteen jonotuslippu, joita jaettiin aamulla Madonnan lippuja jonottaneille # Lippu on ainutlaatuinen ja NUMEROLLA 71!!! # Lipulla yritettiin ostaa konserttilippuja konserttialueen A-osaan, mutta koska koko myyntitapahtuma oli PELKKÄ FARSSI, lipulla ei ole ostettu mitään. KYSEESSÄ ON SIIS KÄYTTÄMÄTÖN MADONNA-KONSERTIN JONOTUSLIPPU!!! # Lipun harvinaisuuden vuoksi vain KÄTEISMAKSU NOUDETTAESSA!!! # Jos et päässyt mukaan jonottamaan turhaan, osta tästä AITO MUISTOESINE Madonnan keikkaan valmistautumisesta!! # ONNEA HUUTOKAUPPAAN!!!!!!!!!!!

Hinta 2000 euroa :D
Hintavarausta ei ylitetty. Minimikorotus 1000. Vois tarjota suoraan vaikka 9999. On tuo sen verran uniikki...
__________________
Confessions Tour Paris 30.8 & 31.8 Live Earth London Sticky & Sweet Tour Tallinn 4.8 & Helsinki 6.8 MDNA Helsinki 12.8 Rebel Heart Tour Amsterdam 5.12
UNIIKKI Madonnan konsertin jonotuslippu!! # Myydään täysin UNIIKKI Madonnan konsertin JONOTUSLIPPU!!! # Kyseessä ei siis ole konserttilippu, vaan Itäkeskuksen Lippupisteen jonotuslippu, joita jaettiin aamulla Madonnan lippuja jonottaneille # Lippu on ainutlaatuinen ja NUMEROLLA 71!!! # Lipulla yritettiin ostaa konserttilippuja konserttialueen A-osaan, mutta koska koko myyntitapahtuma oli PELKKÄ FARSSI, lipulla ei ole ostettu mitään. KYSEESSÄ ON SIIS KÄYTTÄMÄTÖN MADONNA-KONSERTIN JONOTUSLIPPU!!! # Lipun harvinaisuuden vuoksi vain KÄTEISMAKSU NOUDETTAESSA!!! # Jos et päässyt mukaan jonottamaan turhaan, osta tästä AITO MUISTOESINE Madonnan keikkaan valmistautumisesta!! # ONNEA HUUTOKAUPPAAN!!!!!!!!!!!
Hinta 2000 euroa :D
Toi on hyvä,Ehkä munkin pitäis laittaa oma numeroni sinne myyntiin haha

Mua muuten kuvottaa se, kuinka vahingoniloisia ihmiset olivat varsinkin tämän konsertin yhteydessä. Kyllä minäkin saatuani liput viimein kovalla vaivalla, purskahdin onnen ja kiitollisuuden kyyneliin, nimittäin ärrämyyjiä kohtaan. Mutta se, että esim. Huutonetissä oli ollut myös ilmoitus, jossa oli ilmoitettu vain saaneensa liput ja sanottiin, ettei jälleenmyydä!!! Siis mitä vittua hän silloin oli huutonettiin oli edes mennut, vain pröystäilläkseen lipuilla!
Todella törkeää!!!
__________________
She's had enough, she says the end, but she'll come back,she knows it then, A chance to start it all again, Till death do us part
Tehdäänkö joukkokanne/tutkintapyyntö näistä trokareista??
Ongelmahan lienee se, ettei tuollainen muutaman lipun myynti ole laitonta, joten pohjaa joukkokanteelle tai tutkintapyynnölle ei valitettavasti ole. Sen vuoksi asiaan ei huuto.netissäkään puututa.
Toinen ongelma on se, että toiset kuluttajathan eivät voi olla kantajia, koska eivät ole mitenkään asianosaisia tässä tapauksessa. Live Nation on ainoa, joka voi asiaa viedä eteenpäin, mutta - kuten synestesia sanoi - LN:nkin perusteet kanteelle olisivat varsin köykäiset jos eivät peräti täysin vailla pohjaa.
Kyllä tästä pitää kuitenkin vähintään jonkinlainen adressi tehdä.
UNIIKKI Madonnan konsertin jonotuslippu!! # Myydään täysin UNIIKKI Madonnan konsertin JONOTUSLIPPU!!! # Kyseessä ei siis ole konserttilippu, vaan Itäkeskuksen Lippupisteen jonotuslippu, joita jaettiin aamulla Madonnan lippuja jonottaneille # Lippu on ainutlaatuinen ja NUMEROLLA 71!!! # Lipulla yritettiin ostaa konserttilippuja konserttialueen A-osaan, mutta koska koko myyntitapahtuma oli PELKKÄ FARSSI, lipulla ei ole ostettu mitään. KYSEESSÄ ON SIIS KÄYTTÄMÄTÖN MADONNA-KONSERTIN JONOTUSLIPPU!!! # Lipun harvinaisuuden vuoksi vain KÄTEISMAKSU NOUDETTAESSA!!! # Jos et päässyt mukaan jonottamaan turhaan, osta tästä AITO MUISTOESINE Madonnan keikkaan valmistautumisesta!! # ONNEA HUUTOKAUPPAAN!!!!!!!!!!!
Hinta 2000 euroa :D
Heh! Tässä on varmaan joku todella turhautunut lipunjonottaja. Mutta huumorintaju kuitenkin tallella
__________________
Drowned World Tour - Pariisi, Re-Invention Tour - Pariisi, Confessions Tour - Lontoo,
Sticky & Sweet Tour - Tallinna Helsinki, MDNA - Helsinki
Tehdäänkö joukkokanne/tutkintapyyntö näistä trokareista??
Ongelmahan lienee se, ettei tuollainen muutaman lipun myynti ole laitonta, joten pohjaa joukkokanteelle tai tutkintapyynnölle ei valitettavasti ole. Sen vuoksi asiaan ei huuto.netissäkään puututa.
Toinen ongelma on se, että toiset kuluttajathan eivät voi olla kantajia, koska eivät ole mitenkään asianosaisia tässä tapauksessa. Live Nation on ainoa, joka voi asiaa viedä eteenpäin, mutta - kuten synestesia sanoi - LN:nkin perusteet kanteelle olisivat varsin köykäiset jos eivät peräti täysin vailla pohjaa.
Kyllä tästä pitää kuitenkin vähintään jonkinlainen adressi tehdä.
En tiedä, onko tän adressin osoite jo annettu täällä jossain, mutta jos ei, niin menkää kaikki tänne allekirjoittamaan se... http://www.adressit.com/madonna
Mimmoset ihmiset oikein lähtee tohon. Kyllä pitäs olla jotain kunnioitusta kannsasisaria ja -veljiä kohtaan. Jos mulla olis ylimääräisiä lippuja kaupan, ja on joskus ollukki (ku jouduin vaihtaan omaa keikalle menoani toiseen) nii kyllä riittäs jos sais muutaman kympin vaivanpalkkaa. Ihan törkeetä rahastaa ihmisiä jotka on vuosia odottanu tätä keikkaa! Luojan kiitos ite sai lipun ajoissa.
Ei tulis mieleenkään pyytää toiselta fanilta extraa. Jos mulla on ollu jostain ihmeen syystä ylimääräisiä lippuja, niin ne on kyllä lähteny eteenpäin ilman voittoa.
No itseasiassa minä nyt kyllä pyysin ystävältäni extraa, koska olihan tämä jo kolmas kerta kun 'hoidin' lipun ostamisen hänenkin puolestaan.. Sitäpaitsi ICON-jäsenyys maksaa n. 40 eu vuodessa, joten ei ole musta kohtuutonta pyytää kaveria osallistumaan kuluhin, joiden ansiosta meillä on -taas kerran- liput Golden Circleen!!
Huuto.netissä on myynnissä useita satoja keikkalippuja. Esimerkiksi yhdestä lipusta B-katsomoon on tarjottu 600 euroa. Kahdesta lipusta A-katsomoon on taas huudettu 1000 euroa.
Osa myyjistä on toiveikkaita - tai huumorintajuisia. Esimerkiksi eräältä myyjältä saa lipun A-katsomoon, jos pulittaa tälle 5000 euroa.
Nettihuutokaupan kautta keikalle saattaa päästä halvemmallakin. Lipun C-katsomoon voi saada parilla sadalla eurolla.
Lippupisteessä C-katsomon lippu maksoi 99 euroa, B-katsomon lippu 109 euroa ja A-katsomon lippu 119 euroa.
Kaikki 80 000 keikkalippua myytiin maanantaina loppuun ennätysajassa. Lippupiste on varoittanut, että jälkimarkkinoilla lippujaan kauppaavilla ei välttämättä ole tikettiä lainkaan, sillä osa oli varannut lippuja maksimimäärää enemmän.
Ilta-Sanomat ja Huuto.net kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.
UNIIKKI Madonnan konsertin jonotuslippu!! # Myydään täysin UNIIKKI Madonnan konsertin JONOTUSLIPPU!!! # Kyseessä ei siis ole konserttilippu, vaan Itäkeskuksen Lippupisteen jonotuslippu, joita jaettiin aamulla Madonnan lippuja jonottaneille # Lippu on ainutlaatuinen ja NUMEROLLA 71!!! # Lipulla yritettiin ostaa konserttilippuja konserttialueen A-osaan, mutta koska koko myyntitapahtuma oli PELKKÄ FARSSI, lipulla ei ole ostettu mitään. KYSEESSÄ ON SIIS KÄYTTÄMÄTÖN MADONNA-KONSERTIN JONOTUSLIPPU!!! # Lipun harvinaisuuden vuoksi vain KÄTEISMAKSU NOUDETTAESSA!!! # Jos et päässyt mukaan jonottamaan turhaan, osta tästä AITO MUISTOESINE Madonnan keikkaan valmistautumisesta!! # ONNEA HUUTOKAUPPAAN!!!!!!!!!!!
Hinta 2000 euroa :D
Heh! Tässä on varmaan joku todella turhautunut lipunjonottaja. Mutta huumorintaju kuitenkin tallella
USKOMATON MAHDOLLISUUS VIETTÄÄ V.I.P KONSERTTI ilta KOTONA.
ei vesisadetta.
ei skriinin kyttäämistä kolmensadan metrin päästä.
ei riisto hintaista pizzaa + kokkolaa ja 10 tunnin odottelua.
lyöt vain muutaman kerran kuunnellun madonnan HARD CANDYN , CD : N PESÄÄN.....SEKOITTELET DRY MARTYNIA HIMASSA PARHAIDEN YSTÄVIEN KANSSA , JA KAIKKI VOIVAT OLLA VERY IMPORTANT PERSON, KOTONASI!....ja lopuksi..heität pesään madonnan GIVE IT 2 ME CD:N jossa 8 remixiä kyseisetä kapplaeesta.
kauppasumma pitää molempien cd: levyjen postimaksut sisällään.
uskoisin suomen postin nopeuteen siinnä mielessä että saat alkaa jo ylihuomenna treenaamaan kappaleiden sanoja kun posteljooni pudottaa pehmustetun kirjeen postiluukkuun. katso palautteeni.
cd:levyt ovat hyväkuntoisia... ei piraatti versioita.. tästä herkistelyä elokuulle asti ja pidemmäksikin aikaa ellet ole kuunnellut levyä puhki : ).
tässä helppo ratkaisu elämääsi ilman ettei kukaan riistä sinua.
voit esittää myyjälle esitettyjä kysymyksiä mieluusti : )
hakusanoja: louisse , rankkasade , joukkohysteria , ihana koti-ilta , jonotus , pahamieli , hyvämieli , jätkänsaaren ohitus , oma parkkipaikka , ruuhkajuna , pizzaa himassa , korvatulppa , kuulovaurio , riistolippu.fi , ongelmia postissa , huijaus , korkea huvijahti ja cd:soitin , liitovarjo veto merellä , helikopterin vuokraus . madonnan cd . madonnan tuotanto , ciccone. Lisätty: 09.02.2009 22:40:19
jk. mikäli kuitenkin menet itse tapahtumaan, suurin mahdollinen moka on mennä konserttiin lukematta kotiläksyjä...eli kuuntelematta ensin kappaleita joita vuorenvarmasti soitetaan livenä HARD CANDY levyltä : ) ikävä kokemus live tilaisuudessa kertakaikkiaan... kun kappale jota et ole ennen kuullut tulee puskista. oikein aikuisten oikeasti. Lisätty: 10.02.2009 13:01:06
kauppa pitää sisällään yhteensä... 2 kpl madonnan cd: tä sisällään.